Taloudellinen itsenäisyys avioliitossa

Ajattelin, että tämä aihe ansaitsee oman tekstin, joten, tässäpä tämä, olkaa hyvät.

Tuttavapiirissä on muutama henkilö, jotka eivät tee töitä, vaan kotirouvailevat kun mies paahtaa leivän perässä maailmalla. Keväällä yhden miehellä todettiin syöpä. Ennuste on hyvä, mutta pani tämän rouvan ensimmäistä kertaa ajattelemaan omaa tilannettaan ja mitä sitten tapahtuu, jos mies vaikka kuolisi tähän syöpään.

Omalla kohdalla olen halunnut sen verran seiftata ainakin ajatuksen tasolla, että esimerkiksi asuntolainaa ei ole vedetty maksimitappiin, vaan kuukausierä on sellainen, että yksi työssä käyvä henkilö voi sen palkastaan maksaa. Toki laina on pitkä kuin lapamato, mutta laina on juuri ja juuri maksettu minimikuukausierää noudatten, kun (ehkä) pääsen joskus eläkkeelle. Kuitenkin, ajatus siitä, että asuntolainan kuukausilyhennyksen voi maksaa yksi henkilö tuo uskomatonta joustoa ja vapauttaa velkavankeusajattelusta. Jos puolisolle sattuisi tapahtumaan jotain, niin on aika järkyttävä ajatus, että joudut luopumaan samalla kodistasi, koska sinulla yksin ei ole siihen enää varaa. Valitettavasti tätä kehitystä olen nähnyt myös ystäväpiirissä ja sitä aina jaksan taivastella. 

Taloudellinen itsenäisyys avioliitossa tarkoittaa minulle ja puolisolleni sitä, että molemmat maksavat puoleksi talon ja lapset. Loput rahat ovat kummankin hassattavina tai säästettävinä tai sijoitettavina. Jos jotain tapahtuu, sairastuminen tai työttömyys, niin toinen kattaa kaikkien kulut. Näin on sovittu.

Nyt keväällä perhettämme kohtasi pieni elämän kolhu ja tämä periaate meni testiin. Oli todella hienoa huomata, että kaikesta taloudellisesta säädöstäni ja tuhlauksestani huolimatta, pystyin hoitamaan oman osuuteni. 2 vuotta sitten olisi ollut kovin erilainen tilanne. Se, että yllättävä tilanne ei vaatinut mitään lisäkommervenkkejä, vähensi kolhusta tullutta stressiä merkittävästi ja katson itseäni nyt jotekin toisesta kulmasta, hieman arvostavammin.

Suosittelen kaikille toimia, jotka auttavat yllättävissä tilanteissa ja usein tilannetta auttaa kovasti, jos ei tarvitse juuri siinä kohtaa stressata myös rahasta.

Mikä on muuttunut 3 vuodessa?

Huh, kun on ollut vähän ruuhkaa muussa elämässä eikä ehdi ollenkaan pohtimaan elämäänsä blogissa. Reflektoitua on tullut tässä kesän aikana elämää ja tavoitteita. Olen fundeerannut blogin kohtaloa, jatkaako vai eikö jatka?

Olen tehnyt matkaa oman kukkaron rouvaksi nyt 3 vuotta ja sinä aikana olen saanut seuraavat asiat kuntoon:

• pilkuntarkka ymmärrys menoista ja tuloista (kesti noin 1,5 vuotta ennen kuin oikeasti pääsin tähän tilaan)

• vuosibudjetointi isoille menoille (tämä oli mahdollista aloittaa vasta kun edellinen oli hallussa)

• kulutuksen vähentäminen (edelleen työn alla, nolliin en tähtää, kulutus pitää kansantaloutta tasapainossa)

• heräteostokset hyvin paljon vähemmälle, kalliit heräteostokset nolliin.

Näiden asioiden ansiosta voin sanoa, että nykyisellään tuloni ja menoni ovat tasapainossa. Toki, edelleen, en tiedä mihin suohon uppoaisin, jos menettäisin esim työni ja uutta ei heti löytyisikään eli sillä saralla on edelleen töitä. Ilokseni olen myös saanut huomata, että tilanteen niin vaatiessa pyörittäisin omalla palkkatulollani lapset, harrastukset ja elämisen, eli silläkin saralla asia kunnossa ja olen taloudellisesti itsenäinen.

Näiden lisäksi olen ottanut tavakseni säästämisen ja sijoittamisen, joista jälkimmäinen on hyvinkin kiinnostavaa puuhaa. Vielä on tullut kirjoitusaiheita mieleen, joten jatkan kirjoittamista ainakin tämän vuoden, mutta saattaa olla, että tässä blogissa näkyy enemmän sijoittamiseen liittyviä asioita jatkossa.