Palautteen pohjalta aloin pohtimaan, mistä olen luopunut, jotta saavuttaisin oman kukkaroni herruuden, vai olenko luopunut mistään. Edellisessä postauksessa esitin myös blogin kautta uhkauksen lapsilleni, että mitään uutta tavaraa ei hankita, ellei jostain vanhasta luovuta. Tämä siksi, että huoneiden tila on rajallinen, ja mammaa ahdistaa tavarapaljous. Lapsillani on käsittämättömän paljon kaikkea "kivaa" ja leluja ihan mieletön määrä. Haluaminen ei toki siihen lopu, eikä varsinkaan jalostu älykkääksi harkinnaksi, jos impulssi saa vastineen välittömästi. Valitettavasti Tuhluri on aina elänyt kuten edellä kuvattu. Kärsimätön ja päämäärätietoinen luonne auttaa työelämässä ja saan asioita aikaiseksi sadalla eri rintamalla, mutta säästämisessä ja oman talouden hallinnassa se ei olekaan enää se paras kaveri.
Jos jatkuvasti elää yli varojensa, ja pyörittää ylimääräistä esim Visa-luotolla, kuten Tuhluri, niin tuo on validi kysymys. Olen hyvin päämäärätietoinen, joten osaksi vastaus kysymykseen on: en ole luopunut. Keinot ovat kuitenkin muuttuneet. Ennen en vilkaissutkaan esim kirpputorien suuntaan, mutta nykyään minua huolettaa maailman tila, jossa muovisaaste valtaa valtameret ja eläimet koittavat integroitua kaupunkielämään, kun metsäala käy pieneksi eikä sinne enää mahdu. Nykyään katson onko tarpeeseeni hyväkuntoinen tai uudenveroinen vastine jälkimarkkinoilla saatavilla. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin tehdä tarpeeseen tulevia löytöjä! Harrastan puolimaratoneja huvikseni ja ostin syksyllä uudet Asicsen lenkkarit muutamalla kympillä tori.fi:stä (toivottavasti eivät olleet varastetut). Säästö: noin 100 €. Kokonaan toinen kysymys toki on, mihin säästetty fyffendaali meni.
Toinen asia, miksi en ole luopunut liittyy siihen, että tienaan näköjään enemmän kuin keskivertosuomalainen. Tuhlurin nimi on jopa löytynyt iltapäivälehtien vuosittaiselta kateuslistalta. No niin, siinä ensimmäinen paljastus omasta raha/varallisuustilanteestani. Eli käytännössä, minun PITÄISI pystyä pyörittämään tätä elintasoa näillä tuloilla luopumatta, vai mitä? Pienemmilläkin tuloilla siihen näköjään pystytään! Jopa ilman Visan suomaa huoletonta kuluttamista (, joka näköjään voi syöstä kenen tahansa epätasapainoon. Visa on luottotietonsa pitäneen pikavippi. Hieman kohtuullisemmalla korolla tosin ja tietenkin tietyillä eduilla näin verkko-ostamisen aikakautena). Pointti on siis siinä, että tulotasolla ei ole väliä. Ongelmia löytyy kaikilta. Eli luopumisen sijasta olen väistellyt lähinnä koko ajatusta ja rimpuillut kuin kala koukussa. Pieniä tekoja olen kuitenkin tehnyt, kuten tässä postissa kerrottu. Ehkä ne edustavat luopumisen alkeita?
torstai 22. maaliskuuta 2018
sunnuntai 18. maaliskuuta 2018
Kuin peiliin katsoisi
Vaikka tuhlaajan oma päivittäistalous on kuralla kuin beduiinilla maha, niin ajattelin tässä postauksessa keskittyä säästämiseen. Tulossa myös postaus aiheesta sijoittaminen. Molemmissa kiteytyy niiden tärkeys – oli tilanteesi mikä tahansa.
via
GIPHY
Toivon opettavani tällä sitä, että tavoitteisiin pääsee sitkeydellä ja pitkäjänteisyydellä.
Toivon opettavani tällä sitä, että hankituilla tavaroilla on arvo ja niistä pidetään huolta.
Toivon, että oppi menee perille. Askelmerkit pätevät myös tuhluriin.
P.S. Kävi ilmi kotona, että meillä OLI jo TISMALLEEN samanlainen muovihärpäke kotona, mitä tyttäreni niin vimmaisesti halusi. Tai ei tietenkään tismalleen, koska härpäkkeen väri oli kotona pinkki ja kaupassa fuksia. Eli kakkoskohtaan lisätään kohta: onko meillä jo tällainen? Kun oikein riivinraudaksi alan, niin lisään vielä kohdan # 4. Jostain pitää luopua ennen kuin mitään uutta tulee tilalle.
Säästämisen tärkeydestä
Vaikka säästäminen ei äkkiseltään identifioidu Tuhluriin tämän blogin aiheen perusteella, niin Tuhluri on kuitenkin tässä asiassa valveutunut. Toki heräsin kk-säästämiseen vasta myöhäiskeski-äkäisenä (kuten niin moni kaltaiseni), mutta pientä apua sain viisaan äitini kautta, joka perusti minulle ASP-säästötilin jo ihan pienenä. Tietenkin minua ärsytti laittaa sukulaisilta saadut lahjarahat sinne, olisihan se nyt ihan mahtavaa ollut sännätä kauppaan ja ostaa jotain turhanpäiväistä, kimaltavaa vaatetta tai härpäkettä. Tätä ärsytystä olen purkanut äitiini kyllä ihan täysilaidallisen lisättynä pohjalaisella vimmalla teinivuosista ihan viime vuosiin. No, oppi on nyt kuitenkin mennyt perille tälle tyttärelle ja säästän pääsääntöisesti omasta palkastani sellaiset 5-10 %, mutta kuinkas kävikään eilen kauppareissulla.
via
GIPHY
Kuin peiliin katsoisi
Rakas lapseni täytti tässä taannoin vuosia. Olemme jo aikaisemmin sopineet, että kaikista rahoista menee suurin osa säästöön (pitkäaikainen), ja osalla saa tehdä mitä haluaa (hömpöttelyraha). Lisäksi teemme hyväntekeväisyyttä siten, että lapset osallistuvat joko keräyksiin tai sitten lahjoittamalla tai muuten auttamalla. Mutta takaisin asiaan: Tyttäreni oli siis saanut 20 € synttärilahjarahaa. Olimme sopineet, että hän voi ostaa jotain 10 €:lla. Kävimme Ompussa pyörimässä, ja jo alkumetreillä alkoi Tuhlurin päässä juimia. Katsoin vierestä silmät kauhusta pyöreinä, kun mini-me säntäsi kauppaan silmät kiiluen, etsi hädissään hyllyiltä jotain ostettavaa, ja kun mitään mieleistä ei löytynyt, niin tarrasi kiinni lähimpään muovihärpäkkeeseen. Siinä vaiheessa, itku-potku-raivareiden uhallakin, vihelsin pilliin. (Kuvaannollisesti, sen verran herranpelkoisia tyttäreni ovat ettei tarvitse erotuomarin pilliä kanniskella kaulalla). Sovittiin (tai siis minä määräsin), että tästä lähtien hankinnat ovat jotenkin perusteltuja. Esim. "äiti mä haluuuuuuuuuuun tällaisen barbie-talon". Selvä homma, eikun säästämään. Askelmerkit ovat seuraavat:
- "Äiti mä haluuuuuuuuuunnn..."
- Ahaa, no katsotaanpa. Mitä se maksaa?
- Säästäminen hömpöttelyrahasta.
Toivon opettavani tällä sitä, että tavoitteisiin pääsee sitkeydellä ja pitkäjänteisyydellä.
Toivon opettavani tällä sitä, että hankituilla tavaroilla on arvo ja niistä pidetään huolta.
Toivon, että oppi menee perille. Askelmerkit pätevät myös tuhluriin.
P.S. Kävi ilmi kotona, että meillä OLI jo TISMALLEEN samanlainen muovihärpäke kotona, mitä tyttäreni niin vimmaisesti halusi. Tai ei tietenkään tismalleen, koska härpäkkeen väri oli kotona pinkki ja kaupassa fuksia. Eli kakkoskohtaan lisätään kohta: onko meillä jo tällainen? Kun oikein riivinraudaksi alan, niin lisään vielä kohdan # 4. Jostain pitää luopua ennen kuin mitään uutta tulee tilalle.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018
Kiertotalouden nurja puoli talouden epätasapainottelijalle
Jossain blogitekstissäni viisastelin varojen hankkimisesta kirpputoreilta. Tekstissä Neuvojen ykkönen ainakin viittasin ylimääräiseen varainhankitaan jollain keinoin. Tässä tekstissä omia empiirisiä havaintojani ja pohdintaa kiertotaloudesta ja ihan siitä luonnollisesta syystä, että niille on helppo pääsy kaikilla ja markkinoiden toiminta on ymmärrettävää ja ilmoitella voi ihan ilmaiseksi. Logiikkakin on oiva; kierrätys, jotta maailma pelastuu ylimääräiseltä krääsältä! Mikäs siis mättää?
Esikoistani odottaessa tajusin järkyttyneenä homman kalleuden siinä vaiheessa, kun lähdin ensimmäistä kertaa katsomaan lastentarvikkeita, kuten vaunuja.
Vielä 10 vuotta sitten lastenvaatteet kiersivät ihan hurjaa vauhtia kirpputoreilla ja turuilla, ja muista itsekin ostaneeni jotain käytettyä härpäkettä, ja myyväni sen voitolla eteenpäin. Nykyään, ikävä kyllä, tämä markkina on muuttunut paljon.
Vaikka myyjiä ja kävijöitä eli potentiaalisia ostajia olisi todella paljon, uutta ja käyttämätöntä on lähes mahdoton saada myytyä. Olen kuullut monestakin suusta seuraavaa; Laput kiinni, ja alea 90 % alkuperäiseen hintaan nähden eikä tavara siltikään liiku. Muutaman kerran käytetty super-luxus-merkkilaukku, ei mitään käytön jälkiä, mutta ei kelpaa.
Seuraa oma huomio: Kirpputorien luonne on tämän viimeisen 10 vuoden aikana muuttunut merkittävästi. Vain priima ja muodinmukainen liikkuu - kunhan sen saa halvalla ja tämä on tietenkin myös orastavan nousukauden ansiota. Mutta ostajan markkinat siis. Joka myös tarkoittaa, että meillä on valtava määrä ihan hyvää, käyttökelpoista tavaraa tarjolla, joka ei kelpaa kenellekään (Suomessa). Ja juuri tämä iskee moneen luottotietonsa menettäneeseen. He voivat olla ostajan pallilla, mutta harvemmin enää myyjänä, toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten.
Seuraa toinen huomio: Myös kirpputorit noudattelevat muotivirtauksia kiihtyvällä tahdilla. 10 vuotta sitten saatoit niputtaa neliön verran lastenvaatteita pakettiin, ja saada läjästä kymppejä, ellei jopa satasen. Päälle hyvä mieli siitä, että nämä muutaman kuukauden käytössä olleet tavarat elävät uutta kiertoa jonkun toisen vauvelin elämässä. Eipä enää, ehei. Jos se ei ole tiettyä merkkiä, se ei kelpaa thoudellakaan. Sorellit olivat muotia pari vuotta sitten ja jopa käytetyistä maksettiin lähes 50 €/pari. Nykyään niitä ei saa edes kaupaksi. Pari vuotta sitten pianoista pyydettiin vielä satasia, nykyään edes pelastusarmeija ei ota niitä vastaan.
Mitä tahansa ostaessa pitäisi siis käyttää tiukkaa harkintaa. Eipä ole haittaa käänteisestä konmarituksesta, jossa ennen ostamista perustelee hankinnan itselleen selvästi ja pitää hankinnasta kiinni vuosia. Sulaneelle jälkimarkkinalle tuhlarilla ei ole tarjota vaihtoehtoa, mutta optimistina uskon, että sellainen kyllä syntyy. Jos ei Suomen sisällä, niin ehkä Suomesta Baltian maihin..?
Kirpputorit
Esikoistani odottaessa tajusin järkyttyneenä homman kalleuden siinä vaiheessa, kun lähdin ensimmäistä kertaa katsomaan lastentarvikkeita, kuten vaunuja.
Vielä 10 vuotta sitten lastenvaatteet kiersivät ihan hurjaa vauhtia kirpputoreilla ja turuilla, ja muista itsekin ostaneeni jotain käytettyä härpäkettä, ja myyväni sen voitolla eteenpäin. Nykyään, ikävä kyllä, tämä markkina on muuttunut paljon.
Vaikka myyjiä ja kävijöitä eli potentiaalisia ostajia olisi todella paljon, uutta ja käyttämätöntä on lähes mahdoton saada myytyä. Olen kuullut monestakin suusta seuraavaa; Laput kiinni, ja alea 90 % alkuperäiseen hintaan nähden eikä tavara siltikään liiku. Muutaman kerran käytetty super-luxus-merkkilaukku, ei mitään käytön jälkiä, mutta ei kelpaa.
Pohdintaa
Seuraa oma huomio: Kirpputorien luonne on tämän viimeisen 10 vuoden aikana muuttunut merkittävästi. Vain priima ja muodinmukainen liikkuu - kunhan sen saa halvalla ja tämä on tietenkin myös orastavan nousukauden ansiota. Mutta ostajan markkinat siis. Joka myös tarkoittaa, että meillä on valtava määrä ihan hyvää, käyttökelpoista tavaraa tarjolla, joka ei kelpaa kenellekään (Suomessa). Ja juuri tämä iskee moneen luottotietonsa menettäneeseen. He voivat olla ostajan pallilla, mutta harvemmin enää myyjänä, toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten.
Seuraa toinen huomio: Myös kirpputorit noudattelevat muotivirtauksia kiihtyvällä tahdilla. 10 vuotta sitten saatoit niputtaa neliön verran lastenvaatteita pakettiin, ja saada läjästä kymppejä, ellei jopa satasen. Päälle hyvä mieli siitä, että nämä muutaman kuukauden käytössä olleet tavarat elävät uutta kiertoa jonkun toisen vauvelin elämässä. Eipä enää, ehei. Jos se ei ole tiettyä merkkiä, se ei kelpaa thoudellakaan. Sorellit olivat muotia pari vuotta sitten ja jopa käytetyistä maksettiin lähes 50 €/pari. Nykyään niitä ei saa edes kaupaksi. Pari vuotta sitten pianoista pyydettiin vielä satasia, nykyään edes pelastusarmeija ei ota niitä vastaan.
Mitä tahansa ostaessa pitäisi siis käyttää tiukkaa harkintaa. Eipä ole haittaa käänteisestä konmarituksesta, jossa ennen ostamista perustelee hankinnan itselleen selvästi ja pitää hankinnasta kiinni vuosia. Sulaneelle jälkimarkkinalle tuhlarilla ei ole tarjota vaihtoehtoa, mutta optimistina uskon, että sellainen kyllä syntyy. Jos ei Suomen sisällä, niin ehkä Suomesta Baltian maihin..?
sunnuntai 4. maaliskuuta 2018
Osa II: Vanha koira ei opi tilastojenkaan valossa
Jatkan hieman vielä aiheesta vanha koira ei opi, koska nyt siitä on sattumoisin ihan pätevää Tilastokeskuksen dataa saatavilla. Tässä Talouselämän jutussa on lyhyt, mutta ikävä katsaus velkaantumistilanteeseen. Uutinen jutussa on se, että juuri eläköityneet ovat tulokaslistalla jonottamassa velkajärjestelyihin. Kuluttamaan tottunut sukupolvi ei osaakaan suhteuttaa menojaan eläkkeen suomiin tuloihin, jonka mediaani oli muuten noin 1400 €/kk vuonna 2016, ja juuri eläköityneet voivat käyttää esim. PIKAVIPPEJÄ kulutustottumustensa ylläpitoon (!!!).
Niin.
Kommenttina uutiseen: Ihminen ei näytä tulevan viisaammaksi ja vakaammaksi pelkän vanhenemisen kautta (ja tämän voi varmasti jokainen todistaa omien vanhempiensa tai sukupolvea vanhempien sukulaistensa kautta, jos sellaisia vielä on huudeilla heilumassa), vaan jokainen taito pitää opetella. Mitä aiemmin, sitä parempi. Jos ajelet laput silmillä, pinnistellen palkasta toiseen mitään koskaan säästämättä ihan koko noin 40 vuotisen työurasi, ei se paljon lämmitä eläkkeellä. Maailman muutosten tuulissa usean suomalaisen velalla säästetyn varallisuuden kulmakivi, oma asunto, saattaa olla arvoltaan enää puolet siitä, mitä se oli 10 vuotta aiemmin tai mitä siitä on velalla maksanut. Ikävä kyllä.
Tässä on selkeä huolestumisen paikka. Onkohan omaa addiktiotani eli Visaa vielä olemassa Tuhlaajaprinsessan jäädessä eläkkeelle (jos luoja sellaisen tapahtuman suo)? Koska tunnistan vaaran. Tosin teen asialle koko ajan jotain. Minulla on vielä noin puolet työuraani jäljellä, ja aikaa a) säästää ja b) masteroida talouden hallintaa. Toivon, että 20 vuotta on riittävän pitkä aika.
Niin.
Kommenttina uutiseen: Ihminen ei näytä tulevan viisaammaksi ja vakaammaksi pelkän vanhenemisen kautta (ja tämän voi varmasti jokainen todistaa omien vanhempiensa tai sukupolvea vanhempien sukulaistensa kautta, jos sellaisia vielä on huudeilla heilumassa), vaan jokainen taito pitää opetella. Mitä aiemmin, sitä parempi. Jos ajelet laput silmillä, pinnistellen palkasta toiseen mitään koskaan säästämättä ihan koko noin 40 vuotisen työurasi, ei se paljon lämmitä eläkkeellä. Maailman muutosten tuulissa usean suomalaisen velalla säästetyn varallisuuden kulmakivi, oma asunto, saattaa olla arvoltaan enää puolet siitä, mitä se oli 10 vuotta aiemmin tai mitä siitä on velalla maksanut. Ikävä kyllä.
Tässä on selkeä huolestumisen paikka. Onkohan omaa addiktiotani eli Visaa vielä olemassa Tuhlaajaprinsessan jäädessä eläkkeelle (jos luoja sellaisen tapahtuman suo)? Koska tunnistan vaaran. Tosin teen asialle koko ajan jotain. Minulla on vielä noin puolet työuraani jäljellä, ja aikaa a) säästää ja b) masteroida talouden hallintaa. Toivon, että 20 vuotta on riittävän pitkä aika.
torstai 1. maaliskuuta 2018
Vanha koira ei opi..
Näköjään nukuin tammikuusta suoraan maaliskuuhun, ainakin mitä tulee blogin päivittämiseen.
Noh, joka tapauksessa tässä lyhyt päivitys tämän hetken tilanteesta.
+ Kävimme helmikuussa sporttilomalla, johon olin tehnyt etukäteen suhteellisen tarkan budjetin.
+ Pysyin budjetissa!
– Olen lepsuillut Visan kanssa.
Mikä merkillinen siinä on, että jos sitä vähän saa lyhennettyä, heti on ihan löperö sen käytön kanssa? Taas joutuu korvamerkitsemään suuren osan palkasta Visan lyhennyksiin. Höh.
via GIPHY
Noh, joka tapauksessa tässä lyhyt päivitys tämän hetken tilanteesta.
+ Kävimme helmikuussa sporttilomalla, johon olin tehnyt etukäteen suhteellisen tarkan budjetin.
+ Pysyin budjetissa!
– Olen lepsuillut Visan kanssa.
Mikä merkillinen siinä on, että jos sitä vähän saa lyhennettyä, heti on ihan löperö sen käytön kanssa? Taas joutuu korvamerkitsemään suuren osan palkasta Visan lyhennyksiin. Höh.
via GIPHY
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)