Mitä kahden luottokortin taktiikalle kuuluu?

Kaikki taloudellisen katastrofin ainekset olivat potentiaalisesti kasassa siinä vaiheessa, kun päätin ottaa toisen luottokortin. Itselläni oli siinä vaiheessa sellainen pieni ääni takaraivossa ja jännitys mahassa, että mitähän tästä nyt seuraa, pysyykö hommat hanskassa. Äänen suljin pontevasti mielestäni ja marssin kohti tuntematonta. Nyt näin puolen vuoden jälkeen ja yllättävää kyllä, tämä Amex näyttää sopivan minulle oikein hyvin.

Suurin syy on ehkä se, että tällä Amex-puljulla lasku luodaan automaattisesti koko laskutuskauden kertyneelle summalle ja näen sovelluksesta kulutukseni, laskukertymäni, eräpäiväni yms. Nyt jostain syystä Visan puolella minulla on minimilaskutus jokin 80 €/kk eikä siellä puolella ole saatavilla Pivoa kummempaa sovellusta, koska kortti on pankin kytkykortti eli ilmainen (ja syksystä en tiedä, koska tuo amexin vuosimaksu on sen verran suolainen, että en sitä jatka). Pivokin on ihan jees, mutta Amexin sovellus on parempi kulutuksen seurantaan.

Koska tiedän hövelin itseni eikä tavoitteena ole luottokorttivankeus, niin olen Amexia käyttänyt suoraan siten, että käytön jälkeen olen heti kotiin päästyäni maksanut käyttämäni summan pois tililtä enkä siis käytännössä käyttänyt sitä luoton puolta perinteisessä mielessä. Luottokortti on kuitenkin pakko olla olemassa, joten tämä tapa on se ainoa tapa minulle käyttää korttia. Kiva testailla, paljonko pisteitä ehdin kerätä tässä ilmaisen kokeiluvuoden aikana, niitä sen kummemmin kuitenkaan tavoittelematta.

Kunhan saan sen Visan nollille (taas) siinä maaliskuussa, ainakin maksusuunnitelmani mukaisesti, niin tämä on se aiottu tapa käyttää myös Visaa. TAI jos sitä luoton puolta nyt jostain syystä tarvitsee, niin sitten selkeä maksusuunnitelma. Esim tonnin lennot visalle ja niitä sitten maksetaan seuraavat 4 kuukautta tasaerin tms. Ehkä huono esimerkki, koska lomaan ei käytetä enää visaa, lomarahat pitää olla etukäteen säästössä.

Ja itse asiassa, tuli vastustamaton halu vähän testailla henkisiä limiittejä. Eli ajattelin olla käyttämättä luottokorttien luotto-ominaisuutta huhtikuussa. Sen jo kirjasinkin buduun ja nyt kun sen tänne laitoin, niin sittenhän se tapahtuu. Eli tipaton huhtikuu tulossa (ja pari kuukautta aikaa henkisesti valmistautua). Ja se olisikin oman muistini mukaan sitten ensimmäinen sen jälkeen, kun olen luottokortin hommannut. Eli noin 20 vuoteen. Että sori pankki ja muut palveluntuottajat, tämä entinen kultapossuasiakas siirtyy takaisin perustasolle.

Tarkan markan mimmi päivällisellä kavereiden kanssa

Tammikuu on täällä ja koen, että olen vahvistunut uskossani eli talousasenteessani. Ehkä olen jo muuttunut kitupiikiksi, en tiedä. Ennen joulua kävin päivällisellä muutaman kaverin kanssa ja näin siinä sitten kävi.

Alustuksena kaikille teini-ikäisille lukijoille tiedoksi, että tässä ruuhkavuosi-iässä niitä vähän etäisempiä kavereita/entisiä, kivoja työkavereita yms tuttavia nähdään hätäseen noin kerran puolessa vuodessa, tai jopa harvemmin. Joskus keksitään jotain muutakin, mutta aika usein käydään päivällisellä jossain kivassa paikassa. On kiva rupatella hyvän ruoan ja juoman ääressä rauhassa. Juttu jatkuu siitä, mihin se viime kerralla jäi, oli aikaa kulunut sitten miten paljon tahansa. Parasta on se, että joku muu on tehnyt sen ruoan eikä kukaan roiku lahkeessa tai pyydä pyyhkimään pyllyä kesken ruokailun (riippuu toki omista mieltymyksistä ja paikkavalinnoista) ja juoma virtaa ja irrottaa kielenkannakkeet.

Nyt jostain syystä tänne härmän periferiaan on pesiytymässä kumma "kansainvälinen" tapa, minkä mukaan lasku jaetaan tasan pöytäseurueen kesken, söit sitten pelkän salaatinlehden vedellä tai 5:den ruokalajin illallisen maisteluviineineen. Stop sanoo Tuhluri. Ja sanoi myös pöydässä. Pöydän kansainvälisimmillä härmäläisillä meni toki martiinin oliivi väärään kurkkuun. Tai ehkä se oli sitä, että aikaisemmin en ole näissä karkeloissa juuri himmaillut. Pidin kuitenkin pääni. Siinä vaiheessa, kun laskun tilannut mestari ilmoitti suurielkeisesti, että kaikille varmaan käy jako kuten ennenkin, eli tasan, niin kävimme varsin mielenkiintoisen, mutta lyhyen keskustelun, jonka voitin. Kinda. Ainakin lompakon mukaan. Sosiaalisesti tilanne oli tietenkin kiusallinen (eikä välttämättä toistettavissa sydänystävien kesken). Mutta olen varma, että osallistujissa on muitakin, jotka haluavat maksaa vain omansa.

Jos kuitenkin miettii toiseen kertaan tätä kansainvälistä tapaa, niin saattaa löytää onttouksia. Mielestäni tämä laskun jakaminen tasan todellisuudesta huolimatta on ajatuksena lähinnä helpottaa tarjoilijan työtä ruuhkaisessa Etelä-Eurooppalaisessa tapas-paikassa (jossa per ruokailija lasku on noin 15-20 € nykyrahassa). Suomessa ei ole samanlaista ruokakulttuuria, eikä myöskään samanlaista ruuhkaa ja pitkän kaavan ruokailu mukavassa ravintolassa maksaa vähintään viisinkertaisesti. Lisäksi, tarjoilija on ruokailijan apuna, ei toisinpäin. Jos kaikki ruokailijat ovat suomalaisia, niin sitä suuremmalla syyllä jokainen voi maksaa ihan sen minkä tilasikin. On typerää itsensä korottamista muiden yläpuolelle, jos tässä kohden alkaa ylenkatsoa kaveriaan junttimaisuudesta. Ja jos nyt oikein välttämättä haluaa, että maksu on ravintolan suuntaan helppo, niin voi maksaa koko seurueen laskun, ja sen jälkeen jokainen voi osuutensa siirtää mobile paylla tai vastaavalla syöpöttelyt ja juopottelut. Lahjoitan säännöllisesti hyväntekeväisyyteen, mutta hyvin toimeen tulevien kanssa-ruokailijoiden ruokia minun ei tarvitse maksaa. Eli pitäkää lompakoistanne kiinni!

Toinen kysymys on, että pitääkö näissä sitten käydä, jos pitää penniä venyttää jo heti eteisessä. Olen katsonut, että tietyn ryhmän kokoontumiset ovat ammatillisesti tärkeitä ja tämä on ikään kuin investointi itseen ja tilaisuus verkottoitua. Ja nykyään tosiaan tilaan sen salaatin, veden ja ehkä yhden drinkin ja ravintolakulut vuodessa ovat nykyään erittäin maltilliset (vs. muutama vuosi sitten, kun ravintolakulut olivat top 5:sessa!).