sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Verojen välttelyä ja rahantekomahdollisuuksien skriinausta?

Edelleen jatkan samoilla teemoilla kahden edellisen postauksen mukaisesti. Rikkaan isäukon muistiinpanoissa oli seuraavaksi ohjeita verojen välttelyyn ja rahantekomahdollisuuksien kyttäilyyn.

Ennen kuin kukaan pillastuu, niin tiedoksi, että itse suhtaudun erittäin ynseästi verojen välttelyyn ja kaikenlaiseen verokikkailuun. Jenkeissä tämäkin stoori on eri asia, siellä verottaja on korkeintaan pesukarhu ja säännöt erilaiset, ja siksi avoimesti kirjoissa voi esittää vinkkejä verojen minimoimiseen. Spoiler: sentään veroparatiisia ei kirjoittaja esittänyt.

Ohje kuuluu, että kannattaa perustaa yritys (Suomessa siinä vaiheessa saat laittaa jo ensimmäiset satatuhatta firman paperitöihin kiinni), ja sitten vaan hakemaan erilaisia luottokortteja firman nimiin. Ja niillä sitten mälläilet käytännössä kaikki yksityiselämän kulut eli lounaat ja pesulapalvelut jne jne.

Jenkeissä yritys on verovelvollinen siitä summasta, mikä jää kulujen jälkeen. Suomessa on periaatteessa sama homma, mutta se, mikä kelpaa yrityksen kuluksi onkin sitten eri asia ja tarkastus toimii - jos verokarhu sattuu juuri katsomaan muualle niin, viimeistään naapurikateus soittelee ilmiantopuhelimiin.

Jenkeissä esimerkiksi voit kerätä huoletta henkilökohtaisia pisteitä lennoista ja kaiken maailman yksityisistä ostoksista yrityksen luottokorttia käyttäen. Näistä ahkerimmat shoppaajat saavat kymmenien tuhansien edut vuosittain. Eli tällainen älytön porsaanreikä on tukittu Suomessa aikoja sitten, ja hyvä niin.

No, sitten päästään näihin rahantekomahdollisuuksiin. Totta on, että pitämällä silmät auki, voi tulla hyviäkin tilaisuuksia eteen ihan kaikilla. Kirjoittaja itse on rikastunut kiinteistökaupoilla, ostamalla halvalla ja myymällä kalliilla.
Esimerkin mukaisesti hän oli kävellyt jollain alueella, nähnyt myynnissä olevan talon ja alkanut juttelemaan myyjän kanssa. Sattumoisin oli juuri lama jenkeissä ja tämä tyyppi oli myynyt taloa kauan, joutunut alentamaan hintaa ja oli jo epätoivoinen. Kirjoittaja tarjosi törkeästi paljon alennetun pyyntihinnan ja sai kaupat. Sen jälkeen hän laittoi talon vuokralle, simsalabim, heti löytyi jostain hyvä ellei paras vuokralainen ja kun lama hellitti, hän myi kiinteistönsä grynderille 200 % voitolla. Satumaisesti samalla tämä kyseinen alue oli alkanut trendaamaan, joten siitäkin tuli nostetta. Suurin piirtein tällainen kuvio. 

Toki kaikki ymmärrämme, että ihan jokaisella tontulla täällä ei ole mahdollisuutta ostaa kiinteistöjä tai alkaa gryndäilemään. Suomi on hippasen pienempi markkina. (Ja, sijoituksissa on aina riski.)
Tässä kohtaa suurin anti oli tuo ajatusmaailman esittely.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti