torstai 4. helmikuuta 2021

Salkku uudelle kymmentuhatluvulle!

Niin nautinnollista, ja tätä juhlistan nyt runebergin tortulla! 


Seppo Saario ohjeitaa, että salkku tulisi pyrkiä tuplaamaan viiden vuoden välein. Seppo, it's happening! Kellotan keväällä 5 vuotta suoria sijoituksia ja nyt euromääräisesti salkku on tuplaantunut. Tämä on aika paljon suoran tuoton ansiosta, jonkin verran olen laittanut sivuun ansioista näinä vuosina, mutta en läheskään niin paljon kuin olisi pitänyt ja olin alun perin ajatellut. Eli perus.

Euromääräinen tuplaus olisi tapahtunut jo aiemmin, kuten näistä tuottoprosenteista voisi arvella, mutta olen säätänyt ja soheltanut oppia hakiessani. Kävin mm rokottamassa sieltä muutaman touhutonnin rakennusprojektiin. Nyt voimme todeta, että virhe ja se rakennelma oli todella kallis projekti, ja kallistuu yhä edelleen, mitä enemmän aikaa kuluu. (Oppia tulee käytännön kautta).

Seuraava iso tavoite salkulle on tuo kuusinumeroinen luku, ja sen olen jaksottanut 4 osaan. Aikatavoitetta en halua tuolle osoittaa, koska siihen menee aikaa ja tämäkin vuoden osalta on aika sumuista, miten paljon pystyn säästämään sijoituksiin. Tavoitteet on toki kuukausitasolle asetettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti