maanantai 15. maaliskuuta 2021

Unelmahötöstä tavoitteeksi (kohti puolimiljonääriyttä salkussa)

Viime aikoina olen lukenut sijoittajatarinoita ja haaveillen laskeskellut, miten paljon pitäisi kuukaudessa saada säästöön, jotta sijoittamisen passiivinen tulo eli osingot kannattelisivat Tuhlurin arjen yli. Aiemmin kuvittelin (en siis laskenut), että miljoona olisi sopiva. Olisi se varmasti sopiva, mutta se on aika kaukana reaalimaailman toiminnasta ja siksi en aktiivisesti tehnyt asian eteen tarvittavia toimenpiteitä. Tosiasiassa vähempikin riittää, nimittäin puolikas. 

Sijoittajatarina 1

Yhden sijoittajan tarina oli sellainen, että hän oli jäänyt pois työelämästä, kun salkku oli paisunut puoleen miljoonaan, ikää herralla oli tässä vaiheessa 45 vuotta. Osingot toivat hänelle noin 2 500 €/kk. Hän oli velaton, mutta kyllä toki tuolla käteen jäävällä summalla voi normaalia lainaa maksella, onhan tuo reippaasti yli keskiarvon tienestin ja suurimmalle osalle palkansaajista utopiaa! Sijoittajan vuosittainen tuottoprosenttitavoite on ollut 15 %. Hän on siihen keskimäärin päässyt.

Sijoittajatarina 2 

Toinen sijoittaja oli jäänyt pois työelämästä, kun oma salkku oli miljoonan. Hän oli samaan aikaan kätevästi saanut minuutin yli 50-kymppisenä potkut, mutta hätä ei ollut tämännäköinen. Mies heitti kiitollisena työläppärin kierrätykseen ja singahti vapauteen. Tämä tyyppi oli säästänyt miljoonansa 20 vuodessa pelkästään omasta palkasta ja lisäksi tietysti sijoittamalla kaikki osingot takaisin markkinoille. Yhteensä rahallinen panos 20 vuoden aikana oli 250 000 €. Jälkikäteen katsottuna tuo summa tekee aluksi 1 100 €/kk, joista osinkoja on 0 €/kk, mutta joka vuosi suhde muuttuu. Loppu on ollut osakkeiden arvonnousua. 

Omat laskelmat

Molempien sijoittajien tarina on tosi. Reaalimaailmassa harva voi sijoittaa yli 1 000 € joka kuukausi, puoletkin tuosta tekee tiukkaa ja toki elämästä pitää nauttia jo matkalla, ei sitkun. Kaikenlainen laskeminen kirkastaa maailmankuvaa. Uusi Tuhlurin tavoite on tuo salkun koko 500 000 €, ja osinkotuotto kuukaudessa 2 000 €/kk. En ajatellut jäädä työelämästä pois, mutta havittelen tuollaisen kuukausirahan tuomaa turvaa ja vapautta.

Vuodessa saan nyt täysillä yrittämällä sivuun 5 000 € osakkeisiin ja rahastoihin. Pyrin lisäksi tuplaaman salkun arvon joka 5. vuosi. Alkupanostus olkoon salkun nykyinen arvo, joka on mukava pyöreä tasaluku ja helpottaa laskelmia. Otin kunnianhimoiseksi aikatavoitteeksi myöskin kivan pyöreän tasaluvun 10 vuotta. Ensin se tuntui todella pitkältä ajalta, mutta jos suhteutan sen siihen, että olen puolet tuosta ajasta jo kirjoittanut tätä blogia, niin aika taaksepäin katsoen tuntuu nyt miltäpä muultakaan kuin tuhlaukselta (en voi välttyä mitä jos -ajattelulta. Se kasvattaa). Samalla tuo on se aika, jonka jälkeen oletan molempien lapsien lentävän pesästä. Yhtäkkiä aika ei tunnutkaan pitkältä. 

8 % tuotolla tavoitteeseen pääsen 15 vuodessa. Kelpaa.

15 % tuotolla tavoitteeseen pääsen 10 vuodessa. Tavoite.

Aloitan nyt vihdoin tässä kuussa (kävin jo säätämässä asiaa verkkopankissa niin, että saan varmasti nyt 500 €/kk säästöön loppuvuoden). Päivittelen tänne säännöllisesti edistystä ja miksei salkun säätöjäkin, jos ne jotakin kiinnostaa. Nyt salkun koko on kuitenkin verrattain pieni, joten seuraava päivitys on varmasti järkevä tehdä vasta loppuvuodesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti