Sieltähän se tupsahti sähköpostiin, meinaan kesäkuun palkkalaskelma, mukana myös lomarahat. Niistä olen unelmoinut jo muutaman kuukauden ajan, laskeskellut mitä jää käteen ja mitä ihanaa voin vihdoinkin hankkia (huomaattehan ajatusvirheen?).
Jälleen optinen harha.
Jos aiomme perheenä tehdä edes puolet niistä asioista, joita olemme
kesälomallamme suunnitelleet, käteen jäävä osa ei kata kuin murto-osan aktiviteeteista.
Tein jokaisen toteutettavan aktiviteetin osalta myös summittaisen budjetin.
Kuluuko aktiviteetin aikana bensaa? Tarvitsevatko lapset ja aikuiset syötävää?
Syödäänkö ravintolassa vai ensin kotona ja sitten eväät?
Jotta en toistaisi
aiemmin opittua, tuhluriprinsessa kävi läpi kamman kanssa läpi kaikki
ajattelemansa hankinnat. Hyvästi ihana, mutta ah niin kallis kesäpaita. Et
ollut edes silkkiä. Käytän vanhoja. Kesäkukat – ehkä vieraat tuovat? Puutarhan
piristyshankinnat. Okei, katsotaan tilanne elokuun alessa.
Ja tältä tuo yllä kuvattu
tuntuu. Suuri odotus kohtaa suuren pettymyksen.
Väitän, että aika monella yli varojensa elelevällä on tämä sama ongelma. Rynnätään kauppaan samalla sekunnilla, kun palkka kolahtaa tilille. Ei oikeasti suunnitella, miten elää palkalla seuraavaan tilipäivään. Millainen osa ruokaan, vaatteisiin, muihin kuluihin? Halutaan kaikenlaista välittömästi. Onhan se ymmärrettävää. Koska se on ihanaa edes kerran kuukaudessa olla välittämättä siitä kurjuudesta, mikä väistämättä on edessä jo heti huomenna. Kuitenkin, tuhluriprinsessan kauniilla ja sivistyneellä nasaaliin viittaavalla äänteellä voin kertoa, että tunne hallinnasta on tuhat kertaa parempaa. Säästöillä hankittu tavara tuntuu paljon arvokkaammalta ja perin pohjin harkitummalta kuin impulssiostos. Tuhluriprinsessa on kokenut sen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti