Kiertotalouden nurja puoli talouden epätasapainottelijalle

Jossain blogitekstissäni viisastelin varojen hankkimisesta kirpputoreilta. Tekstissä Neuvojen ykkönen ainakin viittasin ylimääräiseen varainhankitaan jollain keinoin. Tässä tekstissä omia empiirisiä havaintojani ja pohdintaa kiertotaloudesta ja ihan siitä luonnollisesta syystä, että niille on helppo pääsy kaikilla ja markkinoiden toiminta on ymmärrettävää ja ilmoitella voi ihan ilmaiseksi. Logiikkakin on oiva; kierrätys, jotta maailma pelastuu ylimääräiseltä krääsältä! Mikäs siis mättää?

Kirpputorit

Esikoistani odottaessa tajusin järkyttyneenä homman kalleuden siinä vaiheessa, kun lähdin ensimmäistä kertaa katsomaan lastentarvikkeita, kuten vaunuja.

Vielä 10 vuotta sitten lastenvaatteet kiersivät ihan hurjaa vauhtia kirpputoreilla ja turuilla, ja muista itsekin ostaneeni jotain käytettyä härpäkettä, ja myyväni sen voitolla eteenpäin. Nykyään, ikävä kyllä, tämä markkina on muuttunut paljon.

Vaikka myyjiä ja kävijöitä eli potentiaalisia ostajia olisi todella paljon, uutta ja käyttämätöntä on lähes mahdoton saada myytyä. Olen kuullut monestakin suusta seuraavaa; Laput kiinni, ja alea 90 % alkuperäiseen hintaan nähden eikä tavara siltikään liiku. Muutaman kerran käytetty super-luxus-merkkilaukku, ei mitään käytön jälkiä, mutta ei kelpaa.

Pohdintaa

Seuraa oma huomio: Kirpputorien luonne on tämän viimeisen 10 vuoden aikana muuttunut merkittävästi. Vain priima ja muodinmukainen liikkuu - kunhan sen saa halvalla ja tämä on tietenkin myös orastavan nousukauden ansiota. Mutta ostajan markkinat siis. Joka myös tarkoittaa, että meillä on valtava määrä ihan hyvää, käyttökelpoista tavaraa tarjolla, joka ei kelpaa kenellekään (Suomessa). Ja juuri tämä iskee moneen luottotietonsa menettäneeseen. He voivat olla ostajan pallilla, mutta harvemmin enää myyjänä, toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten.

Seuraa toinen huomio: Myös kirpputorit noudattelevat muotivirtauksia kiihtyvällä tahdilla. 10 vuotta sitten saatoit niputtaa neliön verran lastenvaatteita pakettiin, ja saada läjästä kymppejä, ellei jopa satasen. Päälle hyvä mieli siitä, että nämä muutaman kuukauden käytössä olleet tavarat elävät uutta kiertoa jonkun toisen vauvelin elämässä. Eipä enää, ehei. Jos se ei ole tiettyä merkkiä, se ei kelpaa thoudellakaan. Sorellit olivat muotia pari vuotta sitten ja jopa käytetyistä maksettiin lähes 50 €/pari. Nykyään niitä ei saa edes kaupaksi. Pari vuotta sitten pianoista pyydettiin vielä satasia, nykyään edes pelastusarmeija ei ota niitä vastaan.

Mitä tahansa ostaessa pitäisi siis käyttää tiukkaa harkintaa. Eipä ole haittaa käänteisestä konmarituksesta, jossa ennen ostamista perustelee hankinnan itselleen selvästi ja pitää hankinnasta kiinni vuosia. Sulaneelle jälkimarkkinalle tuhlarilla ei ole tarjota vaihtoehtoa, mutta optimistina uskon, että sellainen kyllä syntyy. Jos ei Suomen sisällä, niin ehkä Suomesta Baltian maihin..?