Palautteen pohjalta aloin pohtimaan, mistä olen luopunut, jotta saavuttaisin oman kukkaroni herruuden, vai olenko luopunut mistään. Edellisessä postauksessa esitin myös blogin kautta uhkauksen lapsilleni, että mitään uutta tavaraa ei hankita, ellei jostain vanhasta luovuta. Tämä siksi, että huoneiden tila on rajallinen, ja mammaa ahdistaa tavarapaljous. Lapsillani on käsittämättömän paljon kaikkea "kivaa" ja leluja ihan mieletön määrä. Haluaminen ei toki siihen lopu, eikä varsinkaan jalostu älykkääksi harkinnaksi, jos impulssi saa vastineen välittömästi. Valitettavasti Tuhluri on aina elänyt kuten edellä kuvattu. Kärsimätön ja päämäärätietoinen luonne auttaa työelämässä ja saan asioita aikaiseksi sadalla eri rintamalla, mutta säästämisessä ja oman talouden hallinnassa se ei olekaan enää se paras kaveri.
Jos jatkuvasti elää yli varojensa, ja pyörittää ylimääräistä esim Visa-luotolla, kuten Tuhluri, niin tuo on validi kysymys. Olen hyvin päämäärätietoinen, joten osaksi vastaus kysymykseen on: en ole luopunut. Keinot ovat kuitenkin muuttuneet. Ennen en vilkaissutkaan esim kirpputorien suuntaan, mutta nykyään minua huolettaa maailman tila, jossa muovisaaste valtaa valtameret ja eläimet koittavat integroitua kaupunkielämään, kun metsäala käy pieneksi eikä sinne enää mahdu. Nykyään katson onko tarpeeseeni hyväkuntoinen tai uudenveroinen vastine jälkimarkkinoilla saatavilla. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin tehdä tarpeeseen tulevia löytöjä! Harrastan puolimaratoneja huvikseni ja ostin syksyllä uudet Asicsen lenkkarit muutamalla kympillä tori.fi:stä (toivottavasti eivät olleet varastetut). Säästö: noin 100 €. Kokonaan toinen kysymys toki on, mihin säästetty fyffendaali meni.
Toinen asia, miksi en ole luopunut liittyy siihen, että tienaan näköjään enemmän kuin keskivertosuomalainen. Tuhlurin nimi on jopa löytynyt iltapäivälehtien vuosittaiselta kateuslistalta. No niin, siinä ensimmäinen paljastus omasta raha/varallisuustilanteestani. Eli käytännössä, minun PITÄISI pystyä pyörittämään tätä elintasoa näillä tuloilla luopumatta, vai mitä? Pienemmilläkin tuloilla siihen näköjään pystytään! Jopa ilman Visan suomaa huoletonta kuluttamista (, joka näköjään voi syöstä kenen tahansa epätasapainoon. Visa on luottotietonsa pitäneen pikavippi. Hieman kohtuullisemmalla korolla tosin ja tietenkin tietyillä eduilla näin verkko-ostamisen aikakautena). Pointti on siis siinä, että tulotasolla ei ole väliä. Ongelmia löytyy kaikilta. Eli luopumisen sijasta olen väistellyt lähinnä koko ajatusta ja rimpuillut kuin kala koukussa. Pieniä tekoja olen kuitenkin tehnyt, kuten tässä postissa kerrottu. Ehkä ne edustavat luopumisen alkeita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti