perjantai 31. elokuuta 2018

Matkalla miljonääriksi? Eettisesti?


Näköjään jotain patoutunutta kirjoitustarvetta näin kesän jälkeen.
Joka tapauksessa, mietiskelin edellisen blogikirjoituksen eli verojutun jälkeen ahneutta, saituutta ja muitakin ihmisen ikävämpiä puolia ja esimerkiksi yksityshenkilöiden ja yritysten veropakolaisuutta.

Törmäsin CNBC:llä tähän juttuun, joka käsittelee sitä, miten paljon pitää säästää kuukaudessa, jos haluaa ripakan nopsakasti eli ihan ohituskaistalla jo uskomattomassa 15 vuodessa miljonääriksi. Aikamoiset ansiot pitää olla, jotta saa säästöön pari tonnia KUUSSA ja vivuttaa sen 8 % vuodessa. Ei ihan hetikohta tule tapahtumaan. 

En kuulu millenniaalien sukupolveen, vaan nippa nappa vanhempaan, mikähän lie nimeltään kivikautiset tai esihistorialliset sukupuuttoon kohta kuolevat. Ehkä se oli x. Joka tapauksessa, millenniaaleissa (jos sallinette tämän nimityksen) korostuu tekeminen pelkän puheen sijasta. Hienoa!

Hienoa on myös se, että säästämisestä ja sijoittamisesta puhutaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, ja yhä nuoremmat aloittavat säästämisen ja sijoittamisen, koska eipä täällä ole kovin moni ansiotyöstään tai eläkkeellä päässyt rikastumaan. Tästä päästäänkin eettisyyteen.

En ikinä tallettaisi Bank of Norwegianille pennin pyörylää, koska he käyttävät rahoja pikavippien pyörittämiseen ja siksi pystyvät maksamaan sijoitukselle hieman suurempaa korkoa (josta muuten sattumoisin tuli juuri eilen eli 30.8. ilmoitus, että se laskee prosentilla). En enää voisi olla töissä yrityksessä, joka ei maksa verojaan Suomeen, vaan käyttäytyy päinvastoin, ja palkkaa armeijallisen lakimiehiä etsimään parasta tapaa munittaa muutoin veroihin menevät summat offshoren kautta pienen sisäpiirin taskuun. Olen myös alkanut katsoa palveluista samaa, vaikka tämä on sellainen suo, että eettisyys on erittäin hankalaa ja osittain mahdotonta. Suosin myös suomalaista. :)

Suomessa on ollut hyvä kasvaa ja opiskella, ja toivon, että Supercellin kaltaisia yrittäjiä löytyy täältä perä-pohjolan kamaralta lisää. Itse maksan siis ilolla veroja.

TGIF! Palataan ensi kuussa.


https://i.gifer.com/JX3y.gif
https://i.gifer.com/JX3y.gifhttps://i.gifer.com/JX3y.gif

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti