perjantai 31. toukokuuta 2019

Chanelista Lidlin kasvorasvaan

Harmi, etten löytänyt tähän noin 19 vuotta sitten ottamaani kuvaa. Olin muuttanut muutama vuosi aiemmin kodista pois toiselle paikkakunnalle. Pieni pyörähdys Stockalla ja vot, wessan peilikaappi oli täytetty Chanelin tuotteilla. Noista ajoista minulla on vieläkin yhdessä putelissa jämät jäljellä (joku vaahtoava kasvopesu, joten saattanut kestää aikaa, vaikka ollut käytössä aika kauan). Niin paljon kuin Chanel vetoaakin tähän tuhluriin, nyt en enää vastaavaa tekisi.

Kun jäin ensimmäiselle äitiyslomalle noin 10 vuotta sitten, siivosin kuin hullu. Muistan siinä havahtuneeni, että onpas tätä kosmetiikkaa minulla aika paljon ja nyt kun tulot tippuvat äitiysloman ajaksi, niin minäpä käytän nämä kaikki kosmetiikat täältä loppuun ennen kuin ostan mitään uutta. No guess kuules what. Olen edelleen sillä tiellä. Tänä aikana olen ostanut shampoita, ripsivärejä ja meikkivoidetta, aurinkorasvaa kulutuksen mukaan, mutta pyrkinyt muita muinaisia ostoksia käyttämään pois alta. Osan olen heittänyt jopa roskiin, virheostoksia kauneuspuolella tulee säännöllisesti. Merkillistä tässä on vain se, että ei mitenkään voi uskoa, että joku on hiki hatussa pyrkinyt käyttämään tuotteita viimeiset 10 vuotta, jos sattuu vahingossa avaamaan vessan kaapin. Sittemmin Chanelit ovat vaihtuneet Lidlin kasvorasvaan, koska se on maailman parasta

Onnistuin välttämään myös toisen miinan. Sain kutsun ilmaiseen kasvohoitoon, jossa samalla esitellään tiettyä kasvohoitosarjaa. Tarjolla oli sitoutuminen noin 8x kasvohoitosarjaan, joka kestää noin vuoden, ja maksaa kokonaisuudessaan...pari tonnia! Koska tarjolla oli myös edullinen rahoitus, joka halvensi kokonaissummaa: maksan vain 60 €/kk ja voin käydä joka toinen kk hoidattamassa ihoani näillä ihmetuotteilla. En päässyt session aikana yli tuosta alkuperäisestä kokonaissummasta, sillähän maksaa puolet lasten harrastuksista vuodessa! Ja taatusti menee rahat kehittävämpään toimintaan.

2 kommenttia: