maanantai 15. elokuuta 2016

Pahan kierre…


Vaikka olen jo vuosia tajunnut käyttäväni rahaa ja luottokorttejani täysin holtittomasti, en ole välittänyt asiasta. Nopea tyydytys haluamilleni asioille ja tavaroille on ollut paljon tärkeämpää (näemmä). Luottotietoni olen toki pitänyt puhtaana, muutenhan tämä ikuinen kulutusjuhla tyssäisi kuin vankilan seinään. Tätä on nyt hyvä hieman reflektoida.

En juuri ole välittänyt esimerkiksi elintarviketuotteiden hinnoista. Olen tuhahdellut Pirkka-tuotteita tai Rainbow-tuotteita kotiinsa kantaneille ystäville ja tuttaville. Olen aina ajatellut, että säästöt syntyvät isommista hankinnoista, ostan sängyn alesta vs. normaalihintaisena. Tietenkin olen saanut tuotteen alennuksella, mutta enhän minä ole erotusta säästöön laittanut, vaan suoraan kulutukseen tai edellisten kulutusluottojen maksamiseen. Järki, tunteet, mieliteot ja muut aivojen radat ovat mielenkiintoinen ilmiö. Herättyäni vihdoin heinäkuussa 2016 järkyttävään kulutuskäyttäytymiseeni, olen pohtinut edes ja takaisin seuraavaa. Miksi ostan tavaraa, johon minulla ei ole varaa? Miksi ostan tavaraa, jota en oikeasti edes halua? Miksi ostan tavaraa, josta en pidä? Miksi ostan tavaroita, joita minulla jo on? Miksi ostan, miksi ostan, miksi ostan??

Kulutuskäyttäytyjätutkija Lucia Rechian jonka mukaan mielijohteet, tunteet ja tottumukset määräävät jopa 90–95 prosenttia valinnoistamme kaupassa. (Ilmeisesti minulla ei ole minkäänlaista impulssikontrollia). Verkko-ostaminen on vienyt kulutuksen uudelle tasolle, kun kuluttaminen on helpompaa, saatavilla 24 tuntia vuorokaudessa ja helposti retkahtavaa kuluttajaa voidaan kutitella näennäisillä aleilla, painostaa lisäämällä tietoa tuotteista, esim. "vain 3 varastossa, toimi pian!!!" tai lisäämällä sekunteja alaspäin laskeva kello sivustolle. Rechianin mukaan eurooppalaisten säästämishalu on kääntynyt laskuun verrattuna aikaisempaan ja he tekevät kulutusluotoilla ulkomaanmatkoja ja hankkivat kodintarvikkeita. Kuulun todellakin tähän ihmisryhmään.
Kulutusluotot ovat pahoja. Rahaa saa helposti, jos on luottokelpoinen, mutta muutaman tuhannen euron kulutusluoton maksamisessa voi nykyihmisellä mennä vuosia muiden kulujen ohella. Tämä sopii huonosti impulsiiviselle hedonistille, jonka kärsivällisyys ei päätä huimaa. Mutta pankki ei anna anteeksi.

..Ja miten se katkaistaan


1. Tee maksusuunnitelma.
Asuntolaina rullaa omaa tahtiaan, mutta ne kulutusluotot. Tein toiselle suunnitelman, koska sen saan maksettua raipakkaa pois, tämän vuoden loppuun mennessä muiden kulujen ohessa. En vielä pysty edes ajattelemaan jäljelle jäävää luottoa, koska sen maksamiseen menee monta vuotta.

Ylipäätään tietoisuus omasta tilanteesta on ensiarvoisen tärkeää, oli totuus miten synkkä hyvänsä. Ja nyt tapahtui kummallinen juttu. Minulle tuli kontrollin tunne pelkän suunnitelman teosta. En enää ajelehdi. Olen peräsimessä. Se tuntuu hyvältä.

2. Järkeistä toimintaa.
Vaatteet: Kävin läpi vaatekaappini. Sieltä löytyi 3 samanlaista toppia, joissa kahdessa oli vielä laput kiinni. KOLME! Olin ostanut saman vaatteen kolmeen kertaan. Yhtä olen käyttänyt. Minulla on nyt toppeja seuraavaksi 10 vuodeksi.
Suunnitelma vaateostoille: ei impulssiostoja, mieti aina yön yli (paitsi jos tiedät, että diili on aivan käsittämättömän edullinen ja TARPEELLINEN). Koita myydä vähänkäytetyt. Parikin euroa on parempi kuin ei yhtään euroa. Kierrätä, lahjoita, tee hyvää. Tunne tyylisi ja osta sen mukaisesti!
Ruoka: suunnittele, osta vain riittävä määrä, älä heitä ruokaa roskiin. Tee kauppalista sen mukaan, mitä aiot tehdä ruoaksi. Kokeile käydä kaupassa vain pari kolme kertaa viikossa. Ei impulssiostoja (jos tämä käy ylivoimaiseksi, salli impulssiostot budjetin mukaan vaikkapa 2x kk). Kaikki tiedämme, että elämä ei mene kellon mukaan ja paraskin suunnitelma saattaa jäädä toteutumatta. Tein eilen pannarin vanhoista maidoista ja kerman jämistä. Olin niin ylpeä, vaikka säästö oli ehkä 2 €…ainekuluissa. Ja tarkemmin ajatellen myös ruokakuluissa tuli säästöä, koska söimme koko pannarin kerralla ja se korvasi iltapalan.

3. Iloitse ja palkitse!
Aseta välitavoitteita ja palkitse itsesi, kun pääset niihin. Palkinto ei tietenkään voi olla kulutusluotolla tuhlattu kallis käsilaukku, joten mieti etukäteen, mistä saat pitkäaikaisempaa nautintoa, voisiko palkinto olla hemmotteluhetki itselle jossain muodossa?

Hassu juttu. Jo pelkästään asioiden laittaminen paperille on parantanut oloani ja luonut uskoa muutoksen mahdollisuuteen. Kulutusluottokierteinen ei voi henkisesti hyvin, hän potee syyllisyyttä ostoksistaan, mutta ei kuitenkaan ikinä palauta mitään. Kulutusluottokierteinen on huolissaan rahojen riittävyydestä, laskee ja venyttää penniä, mutta sortuu heti pienenkin houkutuksen edessä. Hän haluaa muutosta, mutta hän ei ole tottunut asioihin, joiden eteen pitää ponnistella sinnikkäästi ja suunnitelmallisesti ja ennen kaikkea – asioihin, joita ei saa heti! Pitäkää sieraimet pinnalla lukijat, muutos on prosessi. Joskus repsahtaa, mutta tavoitteena on terveempi elämä. Silmien avauksen ja listan teon jälkeen on helpompi hengittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti