lauantai 18. tammikuuta 2020

Tuotoista

Uuden vuosikymmenen kunniaksi Ossuuspankki ilmoitti, ettei enää maksa korkoja perustileille tämän vuoden heinäkuusta lähtien. Minulle se tarkoitti sellaista 10 € ilmaista rahaa pankilta minun suuntaani vuosittain. Tästä menetyksestä suivaantuneena perustin välittömästi Virallisen Säästötilin (Osuuspankkiin kuitenkin, koska keskittämisedut). Siinä maksetaan vähän parempi korko ja tililtä voi nostaa rahaa muutaman kerran ilmaiseksi per annum eli jos absolute-hätä tulee, niin ei ole jumissa jossain ongelmassa.

Tili on ollut olemassa muutaman viikon, mutta huomasin hassun psykologisen efektin: kynnys nostaa rahaa tililtä on erittäin suuri. Mikä on tietenkin hyvä asia. Minulle tilillä olevat rahat on kuin niitä ei olisikaan.

Salkkukatsaus


Kun nyt kerran puhutaan tulopuolesta, niin voisin avata tässä vähän osakesijoitustuottoja viime vuodelta. 2019 ostin salkkuuni lisää ainoastaan yhtä osaketta (QT, kun kuitenkin kiinnostaa), ja aika lailla sen jälkeen osake pompsahti 60 %. En myynyt mitään, ja näillä spekseillä salkun koko vuoden tuotto oli sellaiset 25 % ilman osinkoja. Nyt alkaa Tuhlurillekin avautumaan tämä sijoittamisen maailma vähän toisella tapaa. I'm all in.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti