Tarkan markan mimmi päivällisellä kavereiden kanssa

Tammikuu on täällä ja koen, että olen vahvistunut uskossani eli talousasenteessani. Ehkä olen jo muuttunut kitupiikiksi, en tiedä. Ennen joulua kävin päivällisellä muutaman kaverin kanssa ja näin siinä sitten kävi.

Alustuksena kaikille teini-ikäisille lukijoille tiedoksi, että tässä ruuhkavuosi-iässä niitä vähän etäisempiä kavereita/entisiä, kivoja työkavereita yms tuttavia nähdään hätäseen noin kerran puolessa vuodessa, tai jopa harvemmin. Joskus keksitään jotain muutakin, mutta aika usein käydään päivällisellä jossain kivassa paikassa. On kiva rupatella hyvän ruoan ja juoman ääressä rauhassa. Juttu jatkuu siitä, mihin se viime kerralla jäi, oli aikaa kulunut sitten miten paljon tahansa. Parasta on se, että joku muu on tehnyt sen ruoan eikä kukaan roiku lahkeessa tai pyydä pyyhkimään pyllyä kesken ruokailun (riippuu toki omista mieltymyksistä ja paikkavalinnoista) ja juoma virtaa ja irrottaa kielenkannakkeet.

Nyt jostain syystä tänne härmän periferiaan on pesiytymässä kumma "kansainvälinen" tapa, minkä mukaan lasku jaetaan tasan pöytäseurueen kesken, söit sitten pelkän salaatinlehden vedellä tai 5:den ruokalajin illallisen maisteluviineineen. Stop sanoo Tuhluri. Ja sanoi myös pöydässä. Pöydän kansainvälisimmillä härmäläisillä meni toki martiinin oliivi väärään kurkkuun. Tai ehkä se oli sitä, että aikaisemmin en ole näissä karkeloissa juuri himmaillut. Pidin kuitenkin pääni. Siinä vaiheessa, kun laskun tilannut mestari ilmoitti suurielkeisesti, että kaikille varmaan käy jako kuten ennenkin, eli tasan, niin kävimme varsin mielenkiintoisen, mutta lyhyen keskustelun, jonka voitin. Kinda. Ainakin lompakon mukaan. Sosiaalisesti tilanne oli tietenkin kiusallinen (eikä välttämättä toistettavissa sydänystävien kesken). Mutta olen varma, että osallistujissa on muitakin, jotka haluavat maksaa vain omansa.

Jos kuitenkin miettii toiseen kertaan tätä kansainvälistä tapaa, niin saattaa löytää onttouksia. Mielestäni tämä laskun jakaminen tasan todellisuudesta huolimatta on ajatuksena lähinnä helpottaa tarjoilijan työtä ruuhkaisessa Etelä-Eurooppalaisessa tapas-paikassa (jossa per ruokailija lasku on noin 15-20 € nykyrahassa). Suomessa ei ole samanlaista ruokakulttuuria, eikä myöskään samanlaista ruuhkaa ja pitkän kaavan ruokailu mukavassa ravintolassa maksaa vähintään viisinkertaisesti. Lisäksi, tarjoilija on ruokailijan apuna, ei toisinpäin. Jos kaikki ruokailijat ovat suomalaisia, niin sitä suuremmalla syyllä jokainen voi maksaa ihan sen minkä tilasikin. On typerää itsensä korottamista muiden yläpuolelle, jos tässä kohden alkaa ylenkatsoa kaveriaan junttimaisuudesta. Ja jos nyt oikein välttämättä haluaa, että maksu on ravintolan suuntaan helppo, niin voi maksaa koko seurueen laskun, ja sen jälkeen jokainen voi osuutensa siirtää mobile paylla tai vastaavalla syöpöttelyt ja juopottelut. Lahjoitan säännöllisesti hyväntekeväisyyteen, mutta hyvin toimeen tulevien kanssa-ruokailijoiden ruokia minun ei tarvitse maksaa. Eli pitäkää lompakoistanne kiinni!

Toinen kysymys on, että pitääkö näissä sitten käydä, jos pitää penniä venyttää jo heti eteisessä. Olen katsonut, että tietyn ryhmän kokoontumiset ovat ammatillisesti tärkeitä ja tämä on ikään kuin investointi itseen ja tilaisuus verkottoitua. Ja nykyään tosiaan tilaan sen salaatin, veden ja ehkä yhden drinkin ja ravintolakulut vuodessa ovat nykyään erittäin maltilliset (vs. muutama vuosi sitten, kun ravintolakulut olivat top 5:sessa!).

"Muut nippelit kertaerät"

Tuhlaajaprinsessan nyt jo anaalin tarkka budjettiseuranta alkaa tuottaa tulosta. Olen koko vuoden kirjannut tunnollisesti ja ärsyyntyyneenä kulujani exceliin. Miksi excel, voitte lukea sen tästä ja vaikkapa tästä.

2016 bongaus

Viime vuonna äkkäsin kirjanpidostani kaikkien kermapebojen äidin, eli ravintelissa syöminen ja ruoan kotiin tilaaminen. Satunnaisesti tämä on aivan mahtavan ihanaa ja välillä jopa pakollista jotta arki pyörii. Mutta siinä vaiheessa kannattaa painaa jarrua, jos ravintelikulut ovat noin puolet siitä, mitä ruokaan menee kokonaisuudessaan. Täytyy sanoa, että tänäkin vuonna olemme syöneet ulkona ja tilanneet kotiin ruokaa, mutta paljon maltillisemmassa määrin. Olemme puolittaneet ravintolakulut! Tämä on tapahtunut suorastaan vahingossa sen suurempia yrittämättä. Siitäkin huolimatta, että hyvä ystäväni asuu kaukana toisella paikkakunnalla ja olemme molemmat tunnistautuneet foodie-ihmisiksi. Em. takia tapaamme usein pääkaupunkiseudulla ja kokeilemme erilaisia ravintoloita. Säästö on tullut siitä, että en ole rynnännyt puhelimeen tilaamaan mieliruokiani hetken mielijohteesta, vaan mieliteon yllättäessä järkeillyt tilanteessa. Mihin se raha sitten on mennyt onkin toinen asia. Ei ainakaan säästöön.

2017 bongaus

Tänä vuonna, kategoria "muut nippelit kertaerät" on paisunut viime vuodesta noin 500 %. Ei se vielä suuri summa ole, mutta tarpeettoman suuri. Erityisesti, koska tuon kategorian alle olen tunkenut nimen mukaisesti ne asiat, jotka eivät toistu kuukausittain ja ostokset, jotka ovat arvoltaan muutamia kymppejä korkeintaan. Eli pienet ja söpöt heräteostokset.

Tämän kirjoituksen ydin on juuri tässä. Viattomalta tuntuvat pienet ja söpöt ostokset kumuloituvat järkyttävän isoksi summaksi vuoden aikana. Kummitytölläni tämän kategorian alle menee jatkuva kahviloissa kökkiminen. Kävimme juuri aiheesta mielenkiintoista keskustelua. Jos tytsyni syytää 10 € viikossa pelkästään kahvilaan, se on noin 40 € kuukaudessa. Vuodessa summa onkin jo mukavat 480 €. Tällä yksinkertaisella laskutoimituksella sain typykän ja hänen äitinsä havahtumaan. (Jopas, minusta on tullut lähetyssaarnaaja, vaikka omatkaan asiat eivät vielä ole reilassa!)

Omalla kohdallani tämä tarkoitta, että näiden turhanpäiväisten ostoksien summalla olisin maksanut meidän hiihtoloman majoituksen. Nyt maksan sen kulun palkasta, ja sen kuukauden aikana ei säästöjä kerry. Ei hyvä siis.

via GIPHY


Ensi vuoden kirjanpidossa aion kirjoittaa ylös jokaisen kulun, joka tämän kategorian alle on merkitty.