Mutta vakavasti puhuen, aloin tätä pohtia erään podcastin kuuntelun jälkeen. Oman ikäluokkani vanhemmat ovat suurimmilta osin olleet työläistä tai keskiluokkaista väkeä, joiden (nykyisyyteen nähden vähäinen) koulutustaso ja työnteko on nostanut heidät seuraavaan tulo- ja aatelisluokkaan verrattuna omiin vanhempiinsa. Jos kaveripiirissä oli joku rikas, niin se oli jokin vanha, yleensä ruotsinkieliseen sukuun kuuluvan vesan perillinen.
Relevantti asia kuitenkin on muistella omaa lapsuuttaan, oli se sitten millainen tahansa. Tässä mielestäni pääasialliset kohdat, joita voi miettiä:
- Jos sait viikkorahaa, ryntäsitkö pankkiin vai karkkikauppaan tuhlaamaan heti kaikki? Tai jos et saanut ja myöhemmin ansaitsit itse rahasi tavalla tai toisella, käytitkö ne heti johonkin kivaan ja pörröiseen, vai oliko sinulla pidempiaikainen säästökohde?
- Miten vanhemmat puhuivat kodissa rahasta? Miten vanhemmat käyttivät itse rahaa? Tai jos ei ollut vanhempia, mistä olet rahan käytön mallin saanut?
- Millainen kaveripiiri sinulla on ollut nuoruudessa, ja miten siellä on suhtauduttu rahaan ja tavaraan?
Tuhlurin vastaukset: Sain viikkorahaa, aika kitsaasti enkä myöskään vastikkeettomasti. Ala-asteikäisenä ryntäsin välittömästi karkkikauppaan, ja sinne kannettiin kaikki viikkorahat ja joskus kaivettiin possusta lisää, kun ei mukamas se määrä sokeria ja väriaineita riittänyt sillä kertaa. Yläasteella minulla oli tavoitteena säästää tiettyihin tavaroihin, joita äitini ei suostunut ostamaan. Sain kyllä tavoitteet saavutettua.
Koen, että vanhempani eivät opettaneet rahan käyttöä. Meillä oli kyllä loistavat puitteet, vanhemmat varakkaita eikä mistään puutetta ja vanhemmilla myös tietotaitoa asiassa, mutta ikävä kyllä sitä ei koskaan jaettu. Budjetointiin törmäsin ensimmäistä kertaa koulun penkillä joskus lukion jälkeen. Silloin se ei tarttunut takkiin. Säästämisestä ei kotona myöskään puhuttu, mutta hoettiin kyllä joka kulmassa, että pitää säästää pitää säästää pitää säästää. Lisäksi, jos kysyin raha-asioista, en saanut vastausta ja jos olisin halunnut jotain, en yleensä saanut ja vastaus oli että meillä ei ole rahaa. Jälkikäteen ajateltuna ristiriita lapsuuden materian ja tavarapaljouden ja vanhempien omistuksien kanssa verrattuna siihen mantraan, että ei ole rahaa ei välttämättä ole ollut se parhain veto vanhemmiltani. Huomaan, että olen saanut aika huolettoman asenteen, joka voi johtua esimerkiksi tuollaisesta kasvuympäristöstä. Ei ole rahaa, mutta on luonnollista olla kuitenkin kaiken mahdollisen ympäröimänä? Nythän en todellista tilannetta edes tiedä enkä taatusti pohtinut asiaa riittävällä vakavuudella silloin. Miksi kukaan raha-asioissa haastaisi vanhempiaan? Ylipäätään vanhempien savolainen suhtautuminen asioihin ei auta lastasi eteenpäin elämän millään alalla. Olisi oikein hyvä näyttää, miten säästäminen tapahtuu ja miten ja missä niitä säästöjä käytetään ja mitä sitten kun ollaan koskettu säästöihin.
Kaveripiiri lapsuudessa ja nuoruudessa ei käsitellyt rahaa. Yhdellä meistä oli aina lompsa lyönnissä ja minä kateellinen. Muistan myös lainailleeni tältä yhdeltä ihanalta tyypiltä koko ajan rahaa. Ne meni sitten johonkin typeryyteen. Maksoin toki aina takaisin, mutta siinäpä jo ensimmäinen merkki tulevasta elämäntavasta. Sitä jotenkin kuvittelee aina kavereiden olevan samanlaisia kuin itse ja tekevän samanlaisia ratkaisuja, mutta näinhän se ei toki ole. Kyllä muistan vieläkin sen hämmästyksen, kun sain puolivahingossa tietää, että sillä kaikkein piheimmällä kaverilla on sata tuhatta säästötilillä pahan päivän varalle. Tähän väliin kissavideo korostamaan tunteitani.
via GIPHY
Rahasta ei edelleenkään puhuta kaveripiirissä tai töissä tai missään piireissä, mutta joistain sijoituksista kyllä saatetaan hieman puhua. Vahingosta viisastuneena kotona puhumme paljon sijoituksista ja minä puhun lapsille säästämisestä. En tiedä missä vaiheessa budjetointi olisi hyvä astua kuvioihin mukaan. Ai niin, sain myös sähköpostiin vinkin budjetin tekoon. Kiitos siitä! Tutustun siihen ensin tarkemmin ja jos koen sen hyödylliseksi, jaan sen myös tänne.