keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kesäprinsessa lomarahojen vietävänä


Sieltähän se tupsahti sähköpostiin, meinaan kesäkuun palkkalaskelma, mukana myös lomarahat. Niistä olen unelmoinut jo muutaman kuukauden ajan, laskeskellut mitä jää käteen ja mitä ihanaa voin vihdoinkin hankkia (huomaattehan ajatusvirheen?).

Jälleen optinen harha. 
Jos aiomme perheenä tehdä edes puolet niistä asioista, joita olemme kesälomallamme suunnitelleet, käteen jäävä osa ei kata kuin murto-osan aktiviteeteista. Tein jokaisen toteutettavan aktiviteetin osalta myös summittaisen budjetin. Kuluuko aktiviteetin aikana bensaa? Tarvitsevatko lapset ja aikuiset syötävää? Syödäänkö ravintolassa vai ensin kotona ja sitten eväät? 

Jotta en toistaisi aiemmin opittua, tuhluriprinsessa kävi läpi kamman kanssa läpi kaikki ajattelemansa hankinnat. Hyvästi ihana, mutta ah niin kallis kesäpaita. Et ollut edes silkkiä. Käytän vanhoja. Kesäkukat – ehkä vieraat tuovat? Puutarhan piristyshankinnat. Okei, katsotaan tilanne elokuun alessa.   

Ja tältä tuo yllä kuvattu tuntuu. Suuri odotus kohtaa suuren pettymyksen. 









Väitän, että aika monella yli varojensa elelevällä on tämä sama ongelma. Rynnätään kauppaan samalla sekunnilla, kun palkka kolahtaa tilille. Ei oikeasti suunnitella, miten elää palkalla seuraavaan tilipäivään. Millainen osa ruokaan, vaatteisiin, muihin kuluihin? Halutaan kaikenlaista välittömästi. Onhan se ymmärrettävää. Koska se on ihanaa edes kerran kuukaudessa olla välittämättä siitä kurjuudesta, mikä väistämättä on edessä jo heti huomenna. Kuitenkin, tuhluriprinsessan kauniilla ja sivistyneellä nasaaliin viittaavalla äänteellä voin kertoa, että tunne hallinnasta on tuhat kertaa parempaa. Säästöillä hankittu tavara tuntuu paljon arvokkaammalta ja perin pohjin harkitummalta kuin impulssiostos. Tuhluriprinsessa on kokenut sen kerran.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Excel one-on-one

Tuhluriprinsessan ryhtiliike täyttää syksymmällä vuoden. Matka on vasta alussa ja aika moni asia on vielä prinsessan rahankäytössä rikki, mutta suunta on eteenpäin ja kohti parempaa.

Tähän mennessä voin sanoa, että ei ole excelin voittanutta 😚. Jos excel aiheuttaa pahimman laatuisia allergiaoireita, niin tässä pari vinkkiä. Alempana ihan käytännön tasolla.
  1. Luo kuukausibudjetti. Täytä ja seuraa/kyttää/kauhistele budjetin kehitystä viikottain. 
  2. Erottele menot. Mitä tarkemmin menot on eritelty, sen tarkemmin pääset kärryille kuluista. Pienistä, parin kymmenen euron ostoksista syntyy kuukauden mittaan yllättävän suuri summa. 
  3. Tee ryhtiliike. Kokonaisbudu ei valehtele. Se näyttää armottomasti ryhtiliikkeiden paikan. Tuloja on vaikea kasvattaa, mutta menoja voi aina karsia, erityisesti jos ne liittyvät elämän hupeihin.
  4. Säästä. Aseta sellainen säästötavoite, jonka voit pitää joka kuukausi. Se voi olla vaikka 10 € kuukaudessa, kunhan pidät tavoitteestasi kiinni joka ikinen kuukausi. Vaikka rahat ovat jo kaksi viikkoa palkkapäivän jälkeen loppun, niin älä ikinä, koskaan tai milloinkaan koske säästöihisi ja kata niillä tavallisia kuukausikuluja. Säästöt eivät ole kampaajaa, meikkejä tai elokuvalippuja varten.
  5. Suunnittele. Onneksi olkoon! Jos pääsit tähän kohtaan asti, olet alkanut käyttäyttää budjettia, kuten budjettia kuuluukin käyttää. Kuukausibudjetista näkee oikein mainiosti, mihin rahat menevät ja niitä voi jo korvamerkitä seuraavalle kuulle. Näin todella ymmärtää, millainen määrä kuukaudessa on kulutettavissa olevia varoja ja onko oikeasti varaa johonkin asiaan tai tapahtumaan sen kuukauden aikana.

Prinsessa on rakentanut excelinsä seuraavasti. Ylimmälle riville (siis sarakkeet A, B, C) merkitsen tuloni käteen jäävän summan mukaisesti. Jokainen sarake edustaa yhtä kuukautta. A1:sestä alaspäin kirjaan kaikki kulut. Kun kulujen viimeinen rivi koittaa, ynnään kulut yhteen. Olen luonut soluun säännön, jonka mukaan se muuttuu punaiseksi, jos olen ylittänyt kuukaudessa käteen jäävän rahakasan. Visa-ostokset näkyvät myös taulukossa tietyn värisinä. Taulukon alapuolelle kirjaan muistiin asioita. Tämän voi tehdä myös kommenttina soluun. Vóila!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Eksaktin euron humanoidin Visa-riippuvuus

Vaikka ehdinkin jo keulia, että Visaa en tarvitse enää mihinkään, niin sehän nyt ei pidä OLLENKAAN paikkaansa. Tuhluriprinsessasta on kuoriutumassa kovaa vauhtia eksantin euron humanoidi, ja siksi hintavertailu onkin erittäin tärkeää. Monesti se halvin on ostettavissa verkosta ja verkko-ostosten kanssa Visa se vasta on paras kaveri. Ensinnäkin se käy ihan kaikkialla ja lisäksi sen korvaa laajimmin epäonnistuneen verkkokaupan aiheuttamat harmit. Oletko yksi 8 miljoonasta Spotifyn käyttäjästä Pohjoismaissa? Varmasti, ja Visalla. Entäs Netflix? Sama vastaus. Oletko ikinä tilannut kosmetiikkaa, vaatteita, kirjoja tai muuta Amazonista tai vastaavasta palvelusta? Onnittelut, Visasi kesti sen.

Limiitin optinen harha

Kuva: Mighty Optical Illusions


Miten sitten elää addiktion kanssa, kun eroonkaan ei nykymaailmassa pääse? Ehkä tästä jännittävästä ilmiöstä on apua myös sinulle. Kun maksoin Visa-laskuni pois, päätin samalla laskea luottorajaani. Siitähän ei ole kauankaan, kun nostin rajaa ja se sai prinsessan tuntemaan itsensä huonovointiseksi. Mutta, mitä korkeammalla raja, sen pienemmältä pienikin velka tuntuu. Sama toisinpäin. Jos haluat hillitä villiintymistä, tsekkaa Tuhluriprinsessan hurja nyrkkisääntö Visa-luotolle: säädä luotto max puoleen kuukaudessa käteen jäävästä osuudesta. Johan alkaa lyyti miettimään kulutusta, Visa-luoton takaisinmaksua ja mahdollista limiitin kohtaamista.

Ihanaa perjantaita!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Paluu sovelluksiin

Näitä on nykyään miljoona! Osa sovelluksista myös ilmaisia, joten ainakaan kulutus ei pääse leikkaamaan säästämisen ja sinun väliisi. Tuhlaajaprinsessan pyhä kolminaisuus koostuu edelleen excelistä, Pivosta ja Daily Budgetista. Lisäksi aion kehua tässä postauksessa S-mobiilin käyttöjärjestelmän taivaisiin asti.

Ensimmäinen raapaisuni Daily Budgetiin tuskin antoi kenellekään muulle mitään muuta kuin kehoituksen kokeilla, mutta nyt kuukauden tiivin kokeilun jälkeen palaan aiheeseen.

Edelleen käytän ilmaisversiota, nuukaksi prinsessaksi kun olen nyt ryhtynyt. Apin parasta antia on tuo päivittäinen raha, joka on budjetoitu päivittäiseen kulutukseen. Jos olet tunnollinen ja kunnollinen luonteeltasi, niin appsin kanssa tuota limiittiä on jotenkin hyvin vaikea ylittää. Käyn katsomassa saldoni joka aamu, ja sen mukaan mennään. Tämä siis oikeasti toimii (minulla) sekä ennalta ehkäisevänä vekottimena että suunnittelun apuna. Viime kuun kokeilun myötä vihdoin ymmärsin, miksi olen niin hanakasti tarttunut Visaan. Olen vetänyt vyöni hyvin tiukalle ja alimitoittanut kuukauden päivittäisiin tarpeisiin tarvittavan summan. Kun rahat ovat loppuneet jo parin viikon päästä palkasta (viimeistään), päällimmäinen tunne on epäonnistuminen, joka on johtanut masennuksen kautta Visan esiin kiskomiseen seurauksista välittämättä. Olen aina ajatellut olevani vain olevani tuhluri, joka ei osaa pysyä budjetissa. Joskus asiat ovat pienestä kiinni.

Pivoakin päivitetään onneksi koko ajan, joten osa aiheista, joita tässäkin blogissa on aiheuttanut avautumista, on jo korjattu. Nyt Pivokin lupaa helpon rahan siirron tililtä toiselle vain puhelinnumeroa käyttäen ja helpot maksut verkkokaupoilla. Pivon paras anti on saldotiedot sekä alustava data, mitä Pivo tarjoaa kulutuksesta. Pivon pohjalta on helppo seurata kuukausittaista kulutusta, kun suurin osa tilitapahtumista on jo etukäteen kategorisoitu. Varmaankin sen pohjalta voisi joku järkevä tehdä myös budjettia. Tuhlaajaprinsessa ei valitettavasti ole vielä ihan siellä asti. Suurin puute edelleen se, että käyttäjä ei voi täysin itse luoda omia kulutuskategorioitaan. Ärsyttävää on edellen se, että credit-puolella kulut kirjautuvat välillä harhaisesti, jos esim nostat Visalta rahaa tilille. Pivoon mahtuu edelleen vain yksi tili, joten jos sinulla on käytössä esim säästötili, niin Pivosta sen tietoja on turha etsiä. Mahtavinta olisi se, että sinne saisi juuri ne tilit, jotka kokee tarpeelliseksi ja niiden linkittäminen yhteen.


No sitten tähän S-mobiiliin. Tämä kaikkien ihmisten pankki on kyllä satsannut ilostuttavalla tavalla tuotekehitykseen. Sovellus on tehty viimeisen päälle ja se on silti helppo käyttä. Kun appsin avaa, se kertoo heti kättelyssä, minkä määrän olen kerryttänyt bonusta, minulla on suora yhteys kaikkiin etuihin, mukaan lukien yhteistyökumppanit, esim. LähiTapiola. Tämä moppiili säästää kaikki kuittisi 2 vuoden ajalta ja voit jopa tankata sen avulla! Mobiilitankkaus oli muuten helpointa maailmassa. Tankkaus onnistui 3 klikkauksella ja kuitti on heti saatavilla sovelluksessa. Sen voi lähettää eteenpäin laitteesi antamilla vaihtoehdoilla, joita taitaa olla nykyään rajattomasti. Tämän tyyppiset sovellukset nokittavat kaikille skimmauslaitteille ja niiden tekijöille (kunnes rosmot keksivät uuden tavan rosvoilla).

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Tämä. Jakoon. Lue.

Vaikka et kuuluisikaan etelän lehtien lukijapiiriin, kannattaa tämä juttu säästämisestä mulkaista ja käyttää se yksi ilmainen lukukerta viidestä tehokkaasti hyödyksi.

Helsingin Sanomat: Näin säästät lapselle: eri sijoitustapojen tuotoissa jopa tuhansien eurojen erot 12 vuoden aikana

Graafin copyright Helsingin Sanomat.


Tässä jutussa oli oikein hyvää tuo graafi ja sen suoraviivainen esittäminen. Selvää on, että millään säästötilillä hillojaan on turha säilytellä inflaation syötävänä. Pienistä puroista voi kasvaa aikamoinen potti, jos säästäminen on pitkäjänteistä ja säännöllistä. Lähes 6 % vuotuinen tuotto osakeindeksirahastoon 30 vuoden aikana ei ole realistinen, sen voi todeta vaikka katsomalla taaksepäin eli historiasta. Tässähän iloisesti puhutaankin tuotto-odotuksesta. Kuluja jutussa ei ole laskettu ollenkaan, mutta se onkin sinun ja pankin välinen asia. Toinen juttu, joka pisti silmään, oli tuo lainarahalla säästäminen. Tässä kohtaa tuhluriprinsessa kehoittaa äärimmäiseen varovaisuuteen. Jotta lainalla säästäminen olisi kannattavaa, pitäisi säästämisen tuottaa enemmän kuin lainaa syövät kulut. Jos olet oikein hyvä kaveri pankin kanssa, saattaa onnistua, mutta tavallinen pulliainen voi vain ihmetellä vieressä. Kulut pankki onneksi erittelee jo lainahakemuksessa, joten laskuri käteen!

No miksi sitten juttu jakoon? Koska pienistä puroista voi kasvaa aikamoinen potti, jos säästäminen on pitkäjänteistä ja säännöllistä.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Visa 0

Katselin tässä taannoin viime vuoden kulutus-excelistä Visakortin menoja. Kyllä on surullista ja järjetöntä luettavaa. Viime vuodella en ole ollut niin fiksu, että olisin eritellyt visan kuluja, mutta tänä vuonna niitä on kumuloitunut jo lähes 4-numeroinen summa (luku korjattu kesäkuussa 3-numeroisesta 4-numeroiseen). Riviä ylempää minua tuijotti se summa, jonka joka kuukausi lykkään lyhennyksiin. Riviä ylempänä minua tuijotti summa, jolla olen visaa käyttänyt per kuukausi. Joka kuukausi lyhennän luottokorttivelkaani niillä pennosilla, jotka saan raapaistua kasaan. Joka kuukausi käytän visaa vähintään yhtä paljon ja käytännössä pyöritän tätä samaa p@s&#¤ etenemättä mihinkään.

Tässä tätä asiaa pyöriteltyäni ja tuumailtuani päädyin pyytämään varakkaalta ystävältäni lainan hyvillä ehdoilla: Korko 0 %, maksuerä minimaalinen per kk. Suunnitelmani on lyhentää Visa pois, maksaa ystävälleni hitaasti ja varmasti, käyttämättä suojakassaani eli säästöjäni. Tämän jälkeen, kuukaudessa käteen jäävä osuus pitäisi olla jättimäisesti suurempi eikä tarvetta Visalle enää ole.



Tuhluriprinsessan matka jatkuu edelleen, koska itse ongelma ei ole vielä poistunut. Pystyin tällä järjestelyllä toteuttamaan lyhennykseni huomattavasti nopeammassa aikataulussa eli kerralla, mihin suurin osa ei pysty. Muutaman satasen lyhennysvauhdila muutaman tonnin Visaluoton maksuun voi hyvinkin tuhlaantua muutama vuosi, vaikka korttia ei käyttäisi ollenkaan tai vain hätätilanteissa. Edelleen haasteeni on päästä tilistä toiseen sillä summalla, mitä käytettävissä on, onnistua säästämään joka kuukausi sekä olla käyttämättä korttia kevytkenkäisesti ja -mielisesti vailla häivähdystäkään huomisesta.


torstai 6. huhtikuuta 2017

Voinko syyttää ongelmistani testosteronia?

Kuuntelin mielenkiintoisen podcastin testosteronista. Ohjelmassa haastateltiin kahta henkilöä: Ensin sukupuolenvaihdoksen tehnyt nainen kertoi kokemuksensa testosteronin vaikutuksesta ja sen jälkeen ääneen pääsi mies, joka kertoi millaista oli kokea tila, missä sairauden takia kroppa ei enää tuottanut testosteronia.

Mies kuvasi tilaansa yksinkertaisesti kokonaisvaltaiseksi haluttomuudeksi. Tila kattaa muunkin, kuin vain seksuaalisen haluttomuuden. Mies ei yksinkertaisesti halunnut yhtään mitään, ei ruokaa, ei tavaroita (eikä myöskään naista, mutta tämä osio menee sivuun tästä blogista). Hän ei halunnut katsoa televisiota, ei lukea kirjoja. Järki - ja ystävät pakottivat hänet nousemaan sängystä päivittäin ja kipaisemaan lähikuppilaan syömään edes jotain, mutta muuten hän vietti aikansa sängyssä. Miehen tyttöystävä asui viikot toisella paikkakunnalla. He soittelivat päivittäin, mutta mies kuvasti puheluita sairaustensa ajan täydeksi tuskaksi. Hän vain odotti, koska puhelu loppuisi ja hän voisi palata takaisin sänkyyn möllöttelemään.

Wall Streetin härkä


Podcastin nainen puolestaan sai hoitojensa aikana tupla-annoksen testosteronia. Hän kuvaili testosteronin vaikutusta suuresti kasvaneella libidolla, mutta myös recless living -tyyppisellä asenteella. Nainen otti enemmän riskejä, hakeutui ristiriitatilanteisiin ja huomasi kukkoilevansa eri tilanteessa.

Testosteroni kuten muutkin hormonit epäilemättä vaikuttavat persoonaan - kaikki raskaana olevat ovat varmasti kokeneet hormonimyrskyjä ja hormonaalista ehkäisyä käyttäneet PSM-oireita. Ohjelmassa lueteltiin testosteronin aiheuttamia, sanoisinko ilmiöitä, käytökseen. Tunnistin niistä monia. (Kuten varmasti moni, jos saisi listan käteen). Olen päämäärätietoinen, määräilevä, leveä muija, joka on täysin impulssien vietävänä. Teen nopeita päätöksiä ja kadun mitään harvoin. Uskallan haastaa monia ihmisiä erilaisissa tilanteissa, myös auktoriteetteja. Koin voimakkaan ahaa-elämyksen kuunteluelämyksen aikana. Tekisi mieli testata omat testosteroniarvot, mutta jälleen kerran, pelkkä tieto aiheesta sai jarrut päälle. Jos tietty käytös onkin hormonien aikaansaamaa, silloinhan se en ollut minä! Harmi, että jäljet kuitenkin korjaa itse minä.