lauantai 4. maaliskuuta 2017

Miälenvikast läpändeerust!

Putous-hahmo, sinähän sen sanoin! Säästäväiseksi haluavan ja yrittävän sisällä taistelee koko ajan piru ja enkeli. Toinen haluaa tuhlata entiseen malliin mistään välittämättä ja toinen yrittää toppuutella ja pyrkiä kohti uutta. Tie ei ole tasainen eikä helppo; mikään muutos ei tule helposti, vaan kivun ja repsahdusten kautta, kuten jo todettu.

Luin juuri jostain säästö-Pekan (tms, en muista henkilöä, joten en voi linkittää) vinkit nuukuuteen. Lainat ja erityisesti kulutusluotot kannattaa maksaa pois aloittaen pienimmästä. Olen onnistuneesti maksanut toisen kulutusluoton pois, mutta toinen se ei ota lyhentyäkseen, koska käytän sitä jatkuvasti pankkitilin korvikkeena. Kaksi askelta eteenpäin ja kaksi ja kolme neljäsosaa takaisin. Vaikka lyhentäisin esim 500 €/kk, käytän vähintään tuon summan kuukauden aikana. Uusi strategian onkin pyrkiä lisäämään käytettävissä olevan summan määrää kuukausittain. Jos se viime kuussa oli 0 €, nyt se vielä tällä hetkellä on noin 200 €. Jos pystyn pitämään sen tuossa seuraavaan palkkaan asti, seuraava tavoite on lisätä summaa esim 50 tai 100 €/kk. Tällä menolla tuo velka on kuitattu joskus 2030-luvulla...

Fiilis on kuitenkin positiivinen ja olen päättänyt rämpiä tämän suon läpi voittajana. UGH!

torstai 2. helmikuuta 2017

Ei tässä kurjuutta kummempaa.

Oman talouden balanssointi on kuin laihduttamista. Vaatii grammantarkkaa mittaamista joka ikinen hetki ja on ihan yhtä ärsyttävää. Harva kuitenkaan edistyy ilman mittaamista, eli otappa lusikka kauniiseen kätöseesi.

Säästämiseen pitäisi löytää jokin motivaattori, jokin muukin kuin eteerinen kuva itsestä 80-vuotiaana golfkentän laidalta siemailemassa kuplivaa. Aika moni haluaa nauttia rahoista hippasen aikaisemmin, vaikka pitkäjänteisyys on varmaankin päivän sana. Harva iloitsee siitä 25 vuoden asuntolainasta ja epätoivo voi hiipiä mielen perukoille, kun kerran kuukaudessa kykenee lyhentämään 0,04 % asuntolainaa näillä koroilla.

Ei tällä kertaa muuta. Aika on rahaa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Se tunne, kun ei pääse tilistä toiseen

Nyt ahdistaa.

Vasta viime kuussa ehdin pullistella, miten hienosti olin kieltäytynyt pankin tarjouksesta nostaa Visan luottorajaa. Noh, nyt se kamelinselkä murtui, koska rahat on loppu. Nostin Visan limiittiä kuitenkin hyvin maltillisesti ja sillä pitäisi nyt pärjätä seuraavaan tiliin. Puntaroin asiaa monelta kantilta ja kysyin itseltäni sen pakollisen, eli oliko pakko, entäs ne säästöt? Pidän säästötiliä nyt pyhänä asiana, en halua koskea siihen, koska silloin tiedän avaavani Pandoran lippaan. Keski-ikä lähenee, ja jos en ole tähän mennessä saanut mitään aikaan varallisuusrintamalla, todennäköisyys tilanteen muutokseen on olematon tulevaisuudessa. Visan kuristusote on nyt hieman kireämmällä, mutta vielä nyrkki on verhottu silkkihansikkaaseen.

Tämän kirjoituksen aiheena on vuodatus, ja se liittyy tunteeseen: Se tunne, kun ei pääse tilistä toiseen. Tällä hetkellä lompakossa on 40 €, uunituore Visan limiitti tukena ja palkaan matkaa vielä reipas viikko. Mitenkäs tästä viikosta sitten selvitään? Jotain tämän päivän ja palkkapäivän välissä tulisi tarjota lapsille ruoaksi. Bensaakin saatan joutua ostamaan. Miten sitten suu pannaan, jos joku sairastuu ja tarvitsee lääkäriä ja/tai lääkkeitä? Mieheni on muuten autuaan tietämätön tilanteestani. Hoidan sovitusti oman osani laskuista ja menoista, harrastan ja maksan lasten harrastuksia. Helpottavaa, eikös vai?
Not.
:/

Tiedän ainakin, mitä en tee. Aloitin maanantain surffaamalla alesivustoja, koska lapset tulevat tarvitsemaan keväällä ja ensi talvena uusia välikausi- ja talvivaatteita. Klikkailin jo vanhasta tottumuksesta pari kivannäköistä alerenttua ostoskoriin. Virtuaalikauppa jäi tekemättä, koska Visassa ei riittänytkään limiitti. Harmituksen jälkeen kokosin itseni. Tuijotin ostoskoria kriittisellä silmällä (tämä harrastus olisi toki pitänyt aloittaa jo 20 vuotta sitten). Tarvitsemmeko todellakin sen ja tuon ja tämän? Mitä löytyy jo vaatekaapista? Nuorempi tietenkin käyttää vanhemmalta jääneitä vaatteita soveltuvin osin, mutta pitääkö ulkovaatteiden olla uusia? (Pitää, koska jälkikasvu on sellaisessa vaiheessa, että vaatteet nuohotaan jokaisessa kivessä, lätäkössä ja kannossa. Lisäksi kasvavat kuin rikkaruohot. Mutta huuto.net ja tori.fi sekä FB:n aluekirpparit on myös keksitty ja sieltäkin löytyy uutta tavaraa.).

Tämä on sitten viimeinen kuukausi, kun rahat eivät riitä palkasta palkaan. Koska se tunne on ärsytys, ahdistus, kiukku, harmitus. Masennus, voimattomuus, alemmuus ja häpeä.


maanantai 2. tammikuuta 2017

Uuden vuoden uudet sovellukset

Hyvää uutta vuotta lukijat!

Toivottavasti saitte joulupukilta myös tarpeellisia ja hyödyllisiä lahjoja. Paras joululahjani on lapsesta saakka ollut ihana kirja, laadukas konvehtirasia, ja pari tuntia omaa aikaa näiden parissa aattoiltana. Tältä vuodelta ne jäi ikävä kyllä saamatta, mutta tämä olikin jo tiedossa etukäteen.

Olen jo muutamana vuonna pyrkinyt hankkimaan lahjottavilleni vain tarpeeseen osuvia lahjoja ja toivonut samaa myös heiltä. Haluan, että lahjani ilahduttaa, yllättää ja tuottaa hyvää mieltä tai hyödyttää saajaa jotenkin muuten. Välillä tavarapaljous ahdistaa niinkin paljon, että satunnaisina vuosina olemme sopineet ennen joulua, että aikuiset eivät lahjo toisiaan. Silti, aina silloin tällöin mukaan livahtaa aivan järkyttävän kammottavia lahjapaketteja, joiden sisältö lähinnä ärsyttää, kiukuttaa tai ei osu kohdalle sitten ollenkaan. Mitä siis tehdä näille paketeille? Itse olen häpeilemättä laittanut nämä kiertoon. Varastossa on ollut ihan oma hylly tällaiselle tavaralle. Ennen joulua raivasin romut ja annoin tai myin pois ylimääräiset. Mikäs sen parempaa mieltä tuottaisi, kuin tavara tarpeeseen ja vielä kohtuullisella hinnalla. Viime kirjoituksessa esittelin itselleni ja teille, hyvät lukijat joulubudjetin. Katsotaanpas siis tähteitä.

Joulubudjettirääppiäinen 


Tämän tammikuun ensimmäisenä maanantaina voin ilokseni todeta, että joululahjabudjetti piti kutinsa. Siitä olen ylpeä ja onnellinen. Lisäksi selviydyin joulusta noin puolella siitä, mitä joulu on aikaisempina vuosina minulle maksanut. Mentaalipuolella on kyllä vielä tekemistä, koska jotain tästä joulusta jäi puuttumaan.

Daily Budget -sovellus


Tammikuulle kuuluu hyvät lupaukset ja iloksemme myös valtakunnan ykkösmedia tuottaa aiheesta juttuja. Otin Helsingin Sanomien jutusta inspiroituneena mainitun Daily Budget -sovelluksen käyttöön. Ensimmäisten käyttökertojen jälkeen voin suositella. Sovellus on hyvin helppokäyttöinen, havainnollistava ja selkeä. Olin verrattain hämmästynyt, miten vähän minulla onkaan käyttörahaa per päivä. Tämä on jälleen sovellus, mikä ei yksin riitä, mutta jos tarvitset apua luottokortti-detoxissasi, niin muutama näpy-näpy kännykän virtuaalinäppäimistöllä ja voit järkyttyä yhä uudelleen ja näin helpommin pysyä poissa luvattomilta teiltä. Toimii olennaisena osana pyhää kolminaisuutta (joka koostuu osista: Excel + Pivo + Daily Budget). 

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulu, tuo kulutusjuhlan kulminaatiopiste

Joulu tulla lompsottaa jo ihan ensi viikolla ja tuhlaajaprinsessa on aivan umpisolmussa. En ole hankkinut vielä yhtään lahjaa. Siis yhtään, ollenkaan, kenellekään. Edes itselleni! Olen sen verran jouluihminen, että normaalisti hankin ensimmäiset lahjat syyskuussa. Tai joulualesta heti 27.12. Alennukset ovat aina uponneet prinsessaan ja pyrinkin hyödyntämään ne täysimääräisenä. Olen kyllä listaillut erilaisia lahjaideoita, ja tämän vuoden taktiikkana pidänkin yhtä pysähdystä. Eli ihan kaikille ne lahjat ensin paperilla, sen jälkeen nopea surffaus mistä ne halvimmalla haalitaan ja sen jälkeen täsmäiskut kyseisiin paikkoihin. Jos halvin löytyy Tokmannilta, sitten suuntaan sinne. Koska ystävämme Posti, niin verkkokauppaostelu on tänä vuonna tuhlurilta pannassa. Ei muuten, mutta paketit eivät ehdi enää konttiin ennen joulua ellei tilaa tänään heti nyt. Impulssiostot ovat tältä vuodelta pannassa (...niin siis..ellei nyt eteen kävele ihan satumaisen käsittämättömän edukas ja upea diili ihan mistä vain aiheesta).

Tänä vuonna pyrin muutenkin hillitsemään tätä kulutusjuhlaa asettamalla JOULULAHJABUDJETIN. Sanomattakin on selvää, että sellainen on ollut aivan ennenkuulumatonta aikaisemmin. Olen kyllä jälkikäteen ynnännyt, että olipas taas ihanan kallis joulu, mutta tänä vuonna jouluaiheisiin asioihin käytän vain ja ainoastaan kolminumeroisen luvun. Budjetti jääköön salaisuudeksi, mutta kerrottakoon sen verran, että lahjottavia on määrällisesti paljon.

Jos sitten siirrymme ruumiinavausosioon, niin vastauksena kysymykseen voi sanoa, että tulipas sitten ostettua Visalla uusi iPadi Powerista. Sen sijaan, että Visa-laskuni olisi jotenkin kaventunut tässä syksyn aikana kirjoitusprosessin aikana, se on nyt tämän iPadin oston jälkeen tapissa.
Erätappio.
Pankista jo soitettiin, että haluaisitko vaikkapa nostaa Visani limiittiä. Vastustin kiusausta, koska tiedän itseni.
Erävoitto.
Viimeinen erä toisen luottokortin maksua on lähtenyt pankista ja kortti on leikattu kahtia.
Major, major erävoitto!

Korkoa olen maksanut toki molemmista korteista, ja sehän on ollut aivan käsittämättömän kallista! Älä siis sinä tee niin. Jos olet kahden luottokortin loukussa ja haluat niistä eroon, yksi radikaaleimmista keinoista on kävellä tai klikkautua pankin tiskille, neuvotella molempien korttein lainaa vastaava summa lainaa, leikata kortit kahtia ja alkaa elämään palkkatuloilla. Pankin lainamarginaali on taatusti pienempi kuin luottokorttiyhtiöiden tarjoama. (Ellet sitten ole saanut jostain nollakorkoa.) Jos ei muuta, kyseisen harjoituksen aikana elämään tulee todellakin rutiinia, oppii säästämään joka asiassa, kuten ruoka, vaatteet ja oppii arvioimaan tavaran, palvelun hyödyllisyyttä ja välttämättömyyttä aivan eri suhteessa. Oppii kierrättämään, oppii hyödykkeen hankita-arvon vs. jälleenmyyntiarvon ja saattaa myös oppia säästämistä. Opettaa siis miettimään. Lisäksi saattaa voimaantua kysymään jopa palkankorotusta. Ja vaikka ei muuten säästäisi, niin toisen kortin tuplakorkoihin verrattuna saa aivan taatusti ainakin käyttörahaa muutaman euron/kk.

Tarkkaa joulua toivottaa tuhlaajaprinsessa! 

perjantai 2. joulukuuta 2016

Laskuni.fi kokeiluun

En ole kuollut enkä joutunut velkavankeuteen. Vielä...hehe.. Syksy on ollut hieman hurja, joten blogin kirjoittaminen on jäänyt toiseksi. Ryhtiliike siis tässäkin suhteessa edessä.
Ja tällä aasin sillalla päästääkin asiaan. No, mitenkäs se tuhluriprinsessan ryhtiliike lompakolla on syksyn aikana sujunut?
- Noh, äh..uh..suunnitelma ja päämäärä on selvillä, tukijoukot hankittu, mutta vielä jalat eivät ole kuivilla. Tai edes kädetkään. Tai suu. Sieraimilla hengitellään ja kädet on ristissä.

Tutustuin hieman laskuni.fi -palveluun. Vielä kaikki ominaisuudet palvelussa eivät ole käytössä, mutta näyttää lupaavalta. Laskuni.fi kerää kaikki laskut, muistuttaa eräpäivistä, arkistoi ja kategorisoi. Sinne voi lisätä palkkakuitit, dokumentit ja sopimukset. Omppu- ja android-uskovaisille sovellukset saatavilla asianmukainen sovellus kännykkään. Lisäksi luvataan jonkinnäköistä bonusta, mutta tämä bonus-asia jäi hieman hämärän peittoon nopealla kokeilukierroksella.

Summa summarum: Tämän tyyppistä palvelua olen kaivannut jo kauan. Nyt kun vihdoin olemme pääsemässä sähköiseen aikakauteen eikä laskuja tipahtele enää postiluukusta, ne ovat hajaantuneet kuin kirput säkistä. Osa laskuista tulee perinteisellä tyylillä, osa tulee sähköpostiin, osa Netpostiin. Tuhluriprinsessan eurot menevät välittömästi väärään kurkkuun, jos henkilökohtaiseen sähköpostiin tulee laskuja. Ne hukkuvat sinne roskapostin ja muun sälän joukkoon. Oikeasti haluaisin kaikki laskuni näkyviin siellä Pivossa, jota olen tässä matkan varrella hehkuttanut, mutta joka missään nimessä ei ole täydellinen, kuten em voi todeta. Ossuuspankin asiakkaana olen tilannut suurimman osan laskuista suoraan verkkopankkiin, mutta tämähän sovellus ei juuri perään huutele muistutuksilla tai vastaavilla arkea helpottavilla otteilla. Kategorisoinnin voi tuhluriprinsessa tehdä ihan omin pikku visaa rakastavin kätösin. 

Kokeilen palvelua nyt muutaman kuukauden ja kerron täällä kokemuksiani mitään suodattamatta.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Ennakoimattomattomiin menoihin kannattaa.....varautua! Eli ennakoi!



Excel näytti, että syyskuu meni vähän paremmin. Ylitin tilini vain 9 %:lla. Nyt kuitenkin olen tilanteessa, jossa joudun uusimaan autoni. Kaikki taloustieteilijät ymmärtävät, että ei ole mitenkään järkevää ostaa autoa lainalla, jos pystyy käyttämään säästöjään, mutta nyt aion tehdä juuri niin kuin typerää on. Autosta tulee väistämättä kuukausittainen lainakulu, mutta olen tullut suureen johtopäätökseen. Minulle ei sovi säästöjen käyttäminen, koska väistämättä käy seuraavasti: lupaan ja vannon pyhästi, että maksan säästöistäni lainaamat rahat takaisin, mutta niin ei KOSKAAN tapahdu. Tai sitten maksan, mutta parin viikon päästä, kun tili on tyhjä, käyn taas lainaamassa. Jos en koske säästöihin, niin ne pysyvät siellä. Olen asettanut katastrofilimiitin säästöilleni, jota olen laskenut tarpeen mukaan. Kohta ei ole mitään jäljellä. Ja jälleen: Ensi vuonna aion säästää joka kuukausi tietyn summan ja palautella säästöjä yli katastrofirajan. Tämä on mahdollista vasta ensi vuonna, tai niin ainakin nyt ajattelen, koska verotukseni tulee kevenemään tammikuusta lähtien ja saan toisen kulutusluoton maksettua vuoden loppuun mennessä. Efektiivisesti käteen jää noin 300 € enemmän kuussa. Se on paljon se.

Autosta vielä. Aloitin järkevästä vaihtoehdosta. Kävin koeajolla. En vain pystynyt. Halusin ajaa statusautolla, johon olen tottunut. Nostin henkistä limiittiä, jonka auto maksimissaan saa maksaa. Kävin koeajolla. Tuntui jo vähän paremmalta ja päätin, että tämän hankin. Rahojen järjestämiseen meni muutama päivä ja sinä aikana joku muu ehti ensin ja osti katsomani auton pois kuleksimasta. Noh, tässä vaiheessa tuhluriprinsessa repsahti. Ostin sitten tuplasti kalliimman auton, koska merkki, ajotuntuma, fiilis, ja ajatus siitä, että ajan tällä autolla oikeasti seuraavat viisi vuotta (no vähintään!). 

Ennakoimattomia menoja ja äkillistä rahan tarvetta varten (note to self: ei koske Thaimaan lomamatkavarausta) pitäisi olla sukan varressa vähintään noin kolmen kuukauden palkka. Osa puhuu vuoden palkasta, mutta tällainen tavoite saattaa karata aika monelta. Pointtina kuitenkin seuraava: jos sieltä jotain lainaa, niin sitten säästää kitkuttaa sinne takaisin niitä varoja sinnikkäästi. Tämä on järkevän ja oman taloutensa hallitsevan henkilön toimintaa. Eli toimikaa niin hyvät pikku possuset! Ja tässä kohtaa tuhluriprinsessa yllättää teidät kaikki! Minulla on tuon minimin verran säästössä.

Joo. Osittain aloin kirjoittaa tätä blokia ymmärtääkseni kulutustani. Tässä autohankintavedossa riittää jälleen analysoitavaa. Kamelin selkä katkesi aika helposti. Tässä vaiheessa en välitä pätkääkään, onko blogillani lukijoita. Tämä on sen verran terapeuttista, kirjoittaa nimimerkin takaa näitä surkeita totuuksia.