Hullariansa vältetty!

Ensimmäiseksi: toivon, että Stockmann löytää business-mallinsa ja selviytyy, vaikka tämä kirjoitus sisältää myös kritiikkiä ja hullareiden välttelyä. 

Kuva: Stockmann

Olen ollut pitkään Stockmann-fani. Ennen lapsia asuin uljaan pääkaupunkimme keskustassa ja siinä ohimennen ja mennen tullen tuli kannettua muutama lantti kyseiseen firmaan. Erityisesti Hullareilla tarjoushaukka vapautui liitelemään osastoilla ja mättämään tavaraa luottokortin kannateltavaksi. Viime viikolla Hullarit olivat taas käynnissä, mutta onnistuin välttämään ansan. Osaksi siksi, että valikoima ei osunut sitten ollenkaan makuuni sopivaksi. Osaksi siksi, että huomaan ajatusmaailmani muuttuneen (tai siis normalisoituneen). Enää ei ole pakottavaa tarvetta ostaa kaikkea mahdollista vain siksi, että se on näennäisen halpaa. Aikaisemmin olen kärvistellyt sellaisen ikävän tunteen kanssa, että jään jostain paitsi, jos en ole shoppailemassa siellä. Jestas mikä harha!

Muistan yhden entisen työkaverini silmänvalkuaiset (muuta ei kyllä näkynytkään, sen verran järkyttyi), kun kerroin mitä kaikkea olin ostanut Hullareilta sillä kerralla. Nyt ymmärrän, että hän luultavasti oli sellaisesta perheestä, jossa oli opetettu rahan a) arvo sekä b) järkevä käyttö, ja hän oletti samaa minulta. Luultavasti ainoa järkevä johtopäätös tilanteessa hänen suunnaltaan oli, että tuhlatakseen noin paljon kerralla ilman huolen häivää, minun olisi tienattava häntä rutkasti enemmän tismalleen samasta työstä. Miksi kukaan muuten olisi ostanut sellaisella määrällä??

Kävin kyllä hullareilla tälläkin kertaa, mutta ostin vain ennalta ajateltua tavaraa, lähinnä lapsille vaatteita tarpeeseen ja sitten urheilusukkia, joten kokonaisuudessaan hieno suoritus. Ja tietty pakkasen täyteen lihaa kesän grillauksia ajatellen!

Asiakaskokemus

Siinä kassajonossa kyllä pääsi muutama ärräpää sisäisesti, koska stockalla olisi ollut tuhannen taalan paikka miettiä asiakaskokemusta. Osa tuotteista loppui verkosta heti, mutta tavarataloissa saatavilla. No eihän siinä mitään, fyysiselle kierrokselle vain. (Ja voi että minua ärsyttää tämä asiakkaan juoksuttaminen verkosta kauppoihin ja takaisin, ja arvalla, koska osa saatavilla vain keskustassa, osa löytyy myös Espoosta ja Vantaalta. Stocka on sössinyt ihan huolella verkkokauppansa). Ihan käsittämätöntä, että kaikkia tavaroita ei voi maksaa kaikille kassoille! Siellä kassalla sitten joku juuri palkattu tumpelo yrittää etsiä tuotteiden viivakoodeja käsien liikkuessa niin hitaasti, että ehtisin kirjoittaa siinä ajassa vaikka yhden blogin. Samaan aikaan toisaalla muutama kassa seisoo tyhjänä rappaamassa kynsiään tylsistyneenä. Kassajono on kilometrin mittainen, ja ihmisiä kuin pipoa tuuppimassa ja tönimässä ja leikkaamassa jonon läpi vähän väliä.

Jos stocka olisi tuonut tuohon kohtaan jonkin wow-ilmiön maksamiseen eli jonojen purkamiseen (esim mobile pay, tai vastaava sekunnin suihkaus kassalla, vaikka sitten vain tasoasiakkaille omilla kassoilla), niin kauppa olisi taatusti käynyt vinhampaa vauhtia ja olisi jättänyt exclusiivisen tunteen sekä positiivisen fiiliksen yritystä kohtaan. Sitä odotellessa.

Taho, joka seuraavaksi tuotteistaa tämän seuraavan idean, saa minusta vakioasiakkaan välittömästi: Haluan käyttää kosmetiikassa ja meikeissä tuotteita, jotka todella sopivat minulle. Tällaista myyjää vielä ei ole vastaan tullut, koska jokainen edustaa omaa brändiään eikä katso kokonaisuutta asiakkaan kannalta. Kuinka monet hutituotteet olisivat jääneet ostamatta kokeilumielessä, kun tuote on toiminut jollain yhdellä henkilöllä, mutta ei ollenkaan sovi ihoni laatuun. Onneksi kampaajani on ihana! Hän suosittelee hiustyypilleni sopivat tuotteet eikä välitä siitä, ovatko juuri ne merkit oman kampaamon myyntihyllyissä. Kertaakaan en ole ostanut huteja hänen suosituksestaan, ja kaikki tuotteet tulee käytettyä loppuun asti ja hankittua samaa uudelleen.

Sijoittamisesta

2 vuotta sitten Tuhlurilla ei ollut mitään käsitystä sijoittamisesta. Ei sitten niin minkäänlaista. Liihotin palkasta toiseen - tai siis liihotin pari ensimmäistä viikkoa tai parhaassa tapauksessa vain viikon - sen jälkeen räpiköin ja rämmin, kunnes palkkapäivä koitti. Mutta eihän se mitään, Visalla loput. En uhrannut ajatustakaan pahalle päivälle tai eläkepäiville tai luoja paratkoon - jonkun perheenjäsenen vakavalle sairastumiselle. Sijoittaminen ei kuulunut sanavarastooni.

Pari vuotta sitten tapahtui kuitenkin käänne. Käsiini tipahti pieni summa, sanotaan noin puolen vuoden palkkaa vastaava rahamäärä. Ja kun sanoin että tipahti, niin tarkoitan, että pyytämättä ja yllätyksenä sain summan evääni liikauttamatta eli tekemättä yhtään mitään. Ensimmäiseksi maksoin visan pois (järkevää). Sen jälkeen lähti lapasesta. Olin kuin sonni kevätlaitumella. Tilasin perheelle matkan Aasiaan (ei niin järkevää, mutta kuitenkin ihan kiva, koska lomaa muistellaan vieläkin). Kävin laittamassa kynnet, hiusjatkeen ja huollatin itseäni kauneushoitoloissa. Ostin vaatteita, pari käsilaukkua yms. välttämätöntä (näette mihin tämä johtaa). Kun olin kuluttanut summasta kolmanneksen vain muutamassa kuukaudessa, heräsin. Ja siitähän tämä blogikin lähti. Oma talous oli saatava kuntoon, ei riitä se, että selviää palkasta toiseen. Myös säästäminen ja sijoittaminen astui kuvioihin. Aikaisemmin kävin läpi säästötavoitteitani ja lupasin palata sijoittamiseen. Tässä siis:

Tuhlurin sijoitukset

Käyn tässä läpi Tuhlurin kaikki omaisuuslajit.

Aiemmista teksteistä on osalle paljastunut, että omistan kuin omistankin säästötilin. Niin höpönassut, säästötili kannattaa olla, ja siellä riittävä summa kaiken varalle. Itselläni on tällä hetkellä 2 kk:n bruttopalkkaa vastaava summa, ja tavoitteena on nostaa se tämän vuoden aikana takaisin kolmeen. Tavoite on realistinen. Säästötili on ollut aina, mutta vasta viimeisen 2 vuoden aikana olen itse asiassa laittanut tilille ITSE jotain, ja ihan omista ansioista.

Säästötilin lisäksi sijoitan osakkeisiin. Tämä on kohtuullisen uusi harrastus, vain muutaman vuoden vanha, mutta näin suotuisalla nousumarkkinalla onnistuminen on ollut iloa. (Ja epäonnistuminen aika vaikeaa). Harmi, että en aloittanut 2010, salkussa pörisevän rahan määrä saattaisi olla jotain ihan muuta. Oma aloitussummani oli pieni: 5 000 €. Tänä aikana olen kuitenkin tuplannut alkupanokseni.

Tuplaus

Miten se tapahtui? Hurahdin sijoittamiseen kerrasta. Nykyään luen paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja seuraan blogeja sekä stalkkaan yksittäisiä sijoittajia somessa sekä lehtien palstoilla. Olen korvamerkannut kalenterista 30 minuuttia joka päivä sijoittamiselle. Silloin luen analyysejä, tutustun tuotteisiin ja palveluihin, pohdin ja analysoin.

Tällä hetkellä voin sanoa itsestäni, että en ole "osta ja unohda" -tyyppiä, vaan koitan löytää lappusia, joilla on selkeä nousuvara seuraavien vuosien aikana. Paras sijoitukseni nousi 150 % ostosta, sen jälkeen se kääntyi laskuun ja realisoin sen kohdassa 135 %. Ylipäätään realisoin, jos nousua on tullut riittävästi, esim 50 % eikä lähitulevaisuuden näköpiirissä ole suurempia kurssinousuun johtavia a) innovaatioita (yritykseltä) tai b) selkeitä strategisia liikkeitä tukemaan nousua jollain aikavälillä. Koitan myös katsoa, että minulla on vähintään 5-6 eri osaketta salkussa tasapainottamaan mahdollisia rajujakin kurssireagointeja.  Salkkuni pituus on siis noin 2-5 vuotta, riskisijoitusten onnistuessa lyhyempi. Tosin, akuuttia tarvetta realisoida osakkeita ei ole näköpiirissä, joten nuo varat pyörivät siellä sitten omaan lukuunsa.

Muutoin salkkuni on pysynyt positiivisella puolella koko lyhyen sijoitushistoriani ajan. Paitsi että se yksi aloittelijan virhe nyt vähintään pitää tehdä. Minulle se osui vihaisiin lintuihin. Ostin annista Roviota (epäröin kyllä pitkään), ja kas, sehän menikin täysin poskelleen. Ostin osittain siksi, että halusin opettaa tätä markkinaa tyttärelleni. Elokuva on tuttu, pehmot löytyvät ja peliäkin on joskus pelattu kännykästä. Aion raahata hänet yhtiökokoukseen ja jossain vaiheessa siirtää nämä laput hänelle.  Tämä osake siirtyy siten sinne erittäin, erittäin, erittäin pitkään salkkuun, koska hän ei tule koskemaan noihin ainakaan seuraavaan 10 vuoteen, joten se antaa hieman pelivaraa osakkeelle taas nousta edes antihintaan. Toivottavasti osingot tuovat edes hieman tuottoa sillä välin.

Lisäksi minulla on muutama rahastosijoitus. Koen rahastot äärimmäisen tylsänä vaihtoehtona, mutta niissä on noin kolmannes sijoitettavasta varallisuudesta, koska tylsyyden liitän jotenkin harhaisesti turvallisuuteen. Ainakaan ei tarvitse joka päivä kyttäillä kursseja.  Näihin en kuitenkaan sijoita kk-säästösopimuksella. Harkinnassa sijoitus ETF:ään, josta harkinnassa myös kk-sopimus.

Muuta

Muutaman sattumuksen kautta minulla on myös osuus sijoitusasunnosta, sekin kohtuullisen uusi omaisuuslaji minulle. Tämäkin tipahti minulle kuin Manulle illallinen, vaikka perinnöstä ei ole kyse. Vaivaan nähden tuotto on olematonta, mutta toisaalta tähän lyhyeen omistukseen on jo mahtunut vesivahinko, vuokralaisen vaihtuminen ja asiaankuuluva kuukausi asunto tyhjillään, samassa rapussa olleen vuokralaisen häätö sekä kinastelua isännöintitoimiston kanssa heille kuuluvien korjaustöiden ja tarkistustöiden suorittamisesta.

Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka ovat hurahtaneet tähän sijoitusmuotoon ja luultavasti heidän asuntonsa on hankittu jo kauan sitten, kun hinnoissa oli vielä nousuvaraa, tuotteet eli asunnot ovat olleet laadukkaita ja niihin on ollut saatavilla hyviä vuokralaisia. Silloin tulee tilille kuin nakutettu joka kuukausi ennakoitu summa eikä kurssien vaihtelu sitä heilauta. Hyvät vuokralaiset eivät muutenkaan lähtönsä kunniaksi laita asuntoa niin sanotusti paseiksi, eivät häiriköi naapureita eivätkä kasvata hamppua vaatehuoneessa. Enemmän kuin 5 sijoitusasuntoa, ja homma alkaa muistuttamaan kokopäivätyötä. Omalla kokemuksella voin sanoa, että tuohon soppaan en itse ryhtyisi. Oma "sijoitusasunto" toki ei ole se paras mahdollinen: asunto sijaitsee toisella paikkakunnalla eli Pohjanmaalla. Asunto on vanha, kaikki suuret rempat tekemättä eikä niihin pieniinkään näytä olevan taloyhtiöllä mitään halukkuutta. Lisäksi tontti on vuokrattu. Eli harrastuspohjalta ponnistetaan. Eroonkaan ei pääse, koska muut osakkaat eivät halua ostaa minua ulos tai myydä.

Asun omassa, en vuokralla. Velkaa reippaasti ja vielä pitkään, mutta kk-erä kohtuullinen, vaikka korot nousisivat 250 % nykyisestä. Alla kohtuullisen uusi Suomi-Mersu, jonka arvo laskee koko ajan. Verrattuna 2 vuoden takaiseen, olen edistynyt noin miljoona%, vaikka sainkin ehkä varaslähdön muutamalla omaisuuserällä. Jonkun viisaan sanoihin on hyvä lopettaa: kannattaa aloittaa.

via GIPHY

Luopumisen tuska

Palautteen pohjalta aloin pohtimaan, mistä olen luopunut, jotta saavuttaisin oman kukkaroni herruuden, vai olenko luopunut mistään. Edellisessä postauksessa esitin myös blogin kautta uhkauksen lapsilleni, että mitään uutta tavaraa ei hankita, ellei jostain vanhasta luovuta. Tämä siksi, että huoneiden tila on rajallinen, ja mammaa ahdistaa tavarapaljous. Lapsillani on käsittämättömän paljon kaikkea "kivaa" ja leluja ihan mieletön määrä. Haluaminen ei toki siihen lopu, eikä varsinkaan jalostu älykkääksi harkinnaksi, jos impulssi saa vastineen välittömästi. Valitettavasti Tuhluri on aina elänyt kuten edellä kuvattu. Kärsimätön ja päämäärätietoinen luonne auttaa työelämässä ja saan asioita aikaiseksi sadalla eri rintamalla, mutta säästämisessä ja oman talouden hallinnassa se ei olekaan enää se paras kaveri.

 Jos jatkuvasti elää yli varojensa, ja pyörittää ylimääräistä esim Visa-luotolla, kuten Tuhluri, niin tuo on validi kysymys. Olen hyvin päämäärätietoinen, joten osaksi vastaus kysymykseen on: en ole luopunut. Keinot ovat kuitenkin muuttuneet. Ennen en vilkaissutkaan esim kirpputorien suuntaan, mutta nykyään minua huolettaa maailman tila, jossa muovisaaste valtaa valtameret ja eläimet koittavat integroitua kaupunkielämään, kun metsäala käy pieneksi eikä sinne enää mahdu. Nykyään katson onko tarpeeseeni hyväkuntoinen tai uudenveroinen vastine jälkimarkkinoilla saatavilla. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin tehdä tarpeeseen tulevia löytöjä! Harrastan puolimaratoneja huvikseni ja ostin syksyllä uudet Asicsen lenkkarit muutamalla kympillä tori.fi:stä (toivottavasti eivät olleet varastetut). Säästö: noin 100 €. Kokonaan toinen kysymys toki on, mihin säästetty fyffendaali meni. 

Toinen asia, miksi en ole luopunut liittyy siihen, että tienaan näköjään enemmän kuin keskivertosuomalainen. Tuhlurin nimi on jopa löytynyt iltapäivälehtien vuosittaiselta kateuslistalta. No niin, siinä ensimmäinen paljastus omasta raha/varallisuustilanteestani. Eli käytännössä, minun PITÄISI pystyä pyörittämään tätä elintasoa näillä tuloilla luopumatta, vai mitä? Pienemmilläkin tuloilla siihen näköjään pystytään! Jopa ilman Visan suomaa huoletonta kuluttamista (, joka näköjään voi syöstä kenen tahansa epätasapainoon. Visa on luottotietonsa pitäneen pikavippi. Hieman kohtuullisemmalla korolla tosin ja tietenkin tietyillä eduilla näin verkko-ostamisen aikakautena). Pointti on siis siinä, että tulotasolla ei ole väliä. Ongelmia löytyy kaikilta. Eli luopumisen sijasta olen väistellyt lähinnä koko ajatusta ja rimpuillut kuin kala koukussa. Pieniä tekoja olen kuitenkin tehnyt, kuten tässä postissa kerrottu. Ehkä ne edustavat luopumisen alkeita?

Kuin peiliin katsoisi

Vaikka tuhlaajan oma päivittäistalous on kuralla kuin beduiinilla maha, niin ajattelin tässä postauksessa keskittyä säästämiseen. Tulossa myös postaus aiheesta sijoittaminen. Molemmissa kiteytyy niiden tärkeys – oli tilanteesi mikä tahansa.

Säästämisen tärkeydestä

Vaikka säästäminen ei äkkiseltään identifioidu Tuhluriin tämän blogin aiheen perusteella, niin Tuhluri on kuitenkin tässä asiassa valveutunut. Toki heräsin kk-säästämiseen vasta myöhäiskeski-äkäisenä (kuten niin moni kaltaiseni), mutta pientä apua sain viisaan äitini kautta, joka perusti minulle ASP-säästötilin jo ihan pienenä. Tietenkin minua ärsytti laittaa sukulaisilta saadut lahjarahat sinne, olisihan se nyt ihan mahtavaa ollut sännätä kauppaan ja ostaa jotain turhanpäiväistä, kimaltavaa vaatetta tai härpäkettä. Tätä ärsytystä olen purkanut äitiini kyllä ihan täysilaidallisen lisättynä pohjalaisella vimmalla teinivuosista ihan viime vuosiin. No, oppi on nyt kuitenkin mennyt perille tälle tyttärelle ja säästän pääsääntöisesti omasta palkastani sellaiset 5-10 %, mutta kuinkas kävikään eilen kauppareissulla.

via GIPHY

 

Kuin peiliin katsoisi 

Rakas lapseni täytti tässä taannoin vuosia. Olemme jo aikaisemmin sopineet, että kaikista rahoista menee suurin osa säästöön (pitkäaikainen), ja osalla saa tehdä mitä haluaa (hömpöttelyraha). Lisäksi teemme hyväntekeväisyyttä siten, että lapset osallistuvat joko keräyksiin tai sitten lahjoittamalla tai muuten auttamalla. Mutta takaisin asiaan: Tyttäreni oli siis saanut 20 € synttärilahjarahaa. Olimme sopineet, että hän voi ostaa jotain 10 €:lla. Kävimme Ompussa pyörimässä, ja jo alkumetreillä alkoi Tuhlurin päässä juimia. Katsoin vierestä silmät kauhusta pyöreinä, kun mini-me säntäsi kauppaan silmät kiiluen, etsi hädissään hyllyiltä jotain ostettavaa, ja kun mitään mieleistä ei löytynyt, niin tarrasi kiinni lähimpään muovihärpäkkeeseen. Siinä vaiheessa, itku-potku-raivareiden uhallakin, vihelsin pilliin. (Kuvaannollisesti, sen verran herranpelkoisia tyttäreni ovat ettei tarvitse erotuomarin pilliä kanniskella kaulalla). Sovittiin (tai siis minä määräsin), että tästä lähtien hankinnat ovat jotenkin perusteltuja. Esim. "äiti mä haluuuuuuuuuuun tällaisen barbie-talon". Selvä homma, eikun säästämään. Askelmerkit ovat seuraavat:

1. "Äiti mä haluuuuuuuuuunnn..."
2. Ahaa, no katsotaanpa. Mitä se maksaa?
3. Säästäminen hömpöttelyrahasta. 

Toivon opettavani tällä sitä, että kaikkea ei saa heti.
Toivon opettavani tällä sitä, että tavoitteisiin pääsee sitkeydellä ja pitkäjänteisyydellä.
Toivon opettavani tällä sitä, että hankituilla tavaroilla on arvo ja niistä pidetään huolta.

Toivon, että oppi menee perille. Askelmerkit pätevät myös tuhluriin.

P.S. Kävi ilmi kotona, että meillä OLI jo TISMALLEEN samanlainen muovihärpäke kotona, mitä tyttäreni niin vimmaisesti halusi. Tai ei tietenkään tismalleen, koska härpäkkeen väri oli kotona pinkki ja kaupassa fuksia. Eli kakkoskohtaan lisätään kohta: onko meillä jo tällainen? Kun oikein riivinraudaksi alan, niin lisään vielä kohdan # 4. Jostain pitää luopua ennen kuin mitään uutta tulee tilalle.

Kiertotalouden nurja puoli talouden epätasapainottelijalle

Jossain blogitekstissäni viisastelin varojen hankkimisesta kirpputoreilta. Tekstissä Neuvojen ykkönen ainakin viittasin ylimääräiseen varainhankitaan jollain keinoin. Tässä tekstissä omia empiirisiä havaintojani ja pohdintaa kiertotaloudesta ja ihan siitä luonnollisesta syystä, että niille on helppo pääsy kaikilla ja markkinoiden toiminta on ymmärrettävää ja ilmoitella voi ihan ilmaiseksi. Logiikkakin on oiva; kierrätys, jotta maailma pelastuu ylimääräiseltä krääsältä! Mikäs siis mättää?

Kirpputorit

Esikoistani odottaessa tajusin järkyttyneenä homman kalleuden siinä vaiheessa, kun lähdin ensimmäistä kertaa katsomaan lastentarvikkeita, kuten vaunuja.

Vielä 10 vuotta sitten lastenvaatteet kiersivät ihan hurjaa vauhtia kirpputoreilla ja turuilla, ja muista itsekin ostaneeni jotain käytettyä härpäkettä, ja myyväni sen voitolla eteenpäin. Nykyään, ikävä kyllä, tämä markkina on muuttunut paljon.

Vaikka myyjiä ja kävijöitä eli potentiaalisia ostajia olisi todella paljon, uutta ja käyttämätöntä on lähes mahdoton saada myytyä. Olen kuullut monestakin suusta seuraavaa; Laput kiinni, ja alea 90 % alkuperäiseen hintaan nähden eikä tavara siltikään liiku. Muutaman kerran käytetty super-luxus-merkkilaukku, ei mitään käytön jälkiä, mutta ei kelpaa.

Pohdintaa

Seuraa oma huomio: Kirpputorien luonne on tämän viimeisen 10 vuoden aikana muuttunut merkittävästi. Vain priima ja muodinmukainen liikkuu - kunhan sen saa halvalla ja tämä on tietenkin myös orastavan nousukauden ansiota. Mutta ostajan markkinat siis. Joka myös tarkoittaa, että meillä on valtava määrä ihan hyvää, käyttökelpoista tavaraa tarjolla, joka ei kelpaa kenellekään (Suomessa). Ja juuri tämä iskee moneen luottotietonsa menettäneeseen. He voivat olla ostajan pallilla, mutta harvemmin enää myyjänä, toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten.

Seuraa toinen huomio: Myös kirpputorit noudattelevat muotivirtauksia kiihtyvällä tahdilla. 10 vuotta sitten saatoit niputtaa neliön verran lastenvaatteita pakettiin, ja saada läjästä kymppejä, ellei jopa satasen. Päälle hyvä mieli siitä, että nämä muutaman kuukauden käytössä olleet tavarat elävät uutta kiertoa jonkun toisen vauvelin elämässä. Eipä enää, ehei. Jos se ei ole tiettyä merkkiä, se ei kelpaa thoudellakaan. Sorellit olivat muotia pari vuotta sitten ja jopa käytetyistä maksettiin lähes 50 €/pari. Nykyään niitä ei saa edes kaupaksi. Pari vuotta sitten pianoista pyydettiin vielä satasia, nykyään edes pelastusarmeija ei ota niitä vastaan.

Mitä tahansa ostaessa pitäisi siis käyttää tiukkaa harkintaa. Eipä ole haittaa käänteisestä konmarituksesta, jossa ennen ostamista perustelee hankinnan itselleen selvästi ja pitää hankinnasta kiinni vuosia. Sulaneelle jälkimarkkinalle tuhlarilla ei ole tarjota vaihtoehtoa, mutta optimistina uskon, että sellainen kyllä syntyy. Jos ei Suomen sisällä, niin ehkä Suomesta Baltian maihin..?

Osa II: Vanha koira ei opi tilastojenkaan valossa

Jatkan hieman vielä aiheesta vanha koira ei opi, koska nyt siitä on sattumoisin ihan pätevää Tilastokeskuksen dataa saatavilla. Tässä Talouselämän jutussa on lyhyt, mutta ikävä katsaus velkaantumistilanteeseen. Uutinen jutussa on se, että juuri eläköityneet ovat tulokaslistalla jonottamassa velkajärjestelyihin. Kuluttamaan tottunut sukupolvi ei osaakaan suhteuttaa menojaan eläkkeen suomiin tuloihin, jonka mediaani oli muuten noin 1400 €/kk vuonna 2016, ja juuri eläköityneet voivat käyttää esim. PIKAVIPPEJÄ kulutustottumustensa ylläpitoon (!!!).

Niin.

Kommenttina uutiseen: Ihminen ei näytä tulevan viisaammaksi ja vakaammaksi pelkän vanhenemisen kautta (ja tämän voi varmasti jokainen todistaa omien vanhempiensa tai sukupolvea vanhempien sukulaistensa kautta, jos sellaisia vielä on huudeilla heilumassa), vaan jokainen taito pitää opetella. Mitä aiemmin,  sitä parempi. Jos ajelet laput silmillä, pinnistellen palkasta toiseen mitään koskaan säästämättä ihan koko noin 40 vuotisen työurasi, ei se paljon lämmitä eläkkeellä. Maailman muutosten tuulissa usean suomalaisen velalla säästetyn varallisuuden kulmakivi, oma asunto, saattaa olla arvoltaan enää puolet siitä, mitä se oli 10 vuotta aiemmin tai mitä siitä on velalla maksanut. Ikävä kyllä.

Tässä on selkeä huolestumisen paikka. Onkohan omaa addiktiotani eli Visaa vielä olemassa Tuhlaajaprinsessan jäädessä eläkkeelle (jos luoja sellaisen tapahtuman suo)? Koska tunnistan vaaran. Tosin teen asialle koko ajan jotain. Minulla on vielä noin puolet työuraani jäljellä, ja aikaa a) säästää ja b) masteroida talouden hallintaa. Toivon, että 20 vuotta on riittävän pitkä aika.

Vanha koira ei opi..

Näköjään nukuin tammikuusta suoraan maaliskuuhun, ainakin mitä tulee blogin päivittämiseen.
Noh, joka tapauksessa tässä lyhyt päivitys tämän hetken tilanteesta.

+ Kävimme helmikuussa sporttilomalla, johon olin tehnyt etukäteen suhteellisen tarkan budjetin.
+ Pysyin budjetissa!

– Olen lepsuillut Visan kanssa.

Mikä merkillinen siinä on, että jos sitä vähän saa lyhennettyä, heti on ihan löperö sen käytön kanssa? Taas joutuu korvamerkitsemään suuren osan palkasta Visan lyhennyksiin. Höh.


via GIPHY