Hyvää joulua! (Eli se hetki kun unohdin, että valtio maksaa lapsilisää)

Ho ho ho!
Nyt on käynyt kahtena kuukautena peräkkäin niin, että olen vallan unohtanut valtion tulonsiirron kaikille perheellisille säädystä ja rodusta katsomatta, eli lapsilisän. Pidän tätä hyvänä merkkinä.

Kun se pärähti tilille, niin piti ihan hetken miettiä ja fundeerata tilin saldon tilaa, kun oletus oli jotain muuta. Lisäksi se on tuntunut ylimääräiseltä rahalta, vaikka olenkin sen budjetissa ja laskelmissa tietenkin tiukasti jo kartoittanut joka pennin. Tänään kävi vielä joulusiivoja tehdessä niin, että löysin 80 € lahjarahoja (tosin lapsille) jostain mystisestä kirjekuoresta. Tästä vedän sen johtopäätöksen, että siivous kannattaa.

Tänään sain kaiken joulutohinan ohessa valmiiksi budjetin ensi vuodelle. Tein pohjaan vähän parannuksia; nykyinen on entistä tarkempi, koska erottelin omiksi osioiksi kiinteät kulut ja muuttuvat kulut. Se oli oikeastaan ihan hauskaa ja ainakin oma asenne on muuttunut tässä parin vuoden sisällä. Tein löyhän budjetin oletettavissa olevien tulojen pohjalta koko vuodeksi, ja sen jälkeen tarkemman seuraavan 3 kk ajaksi.

Laitetaan vielä manteliksi riisipuuroon vuoden viimeisen postauksen kunniaksi Visan tila. Olen sitä käyttänyt viime kuukausina, mutta nyt olen tilassa, missä voin maksaa koko laskun kerralla. Kippis sille ja vaurasta vuotta 2020!

Verojen välttelyä ja rahantekomahdollisuuksien skriinausta?

Edelleen jatkan samoilla teemoilla kahden edellisen postauksen mukaisesti. Rikkaan isäukon muistiinpanoissa oli seuraavaksi ohjeita verojen välttelyyn ja rahantekomahdollisuuksien kyttäilyyn.

Ennen kuin kukaan pillastuu, niin tiedoksi, että itse suhtaudun erittäin ynseästi verojen välttelyyn ja kaikenlaiseen verokikkailuun. Jenkeissä tämäkin stoori on eri asia, siellä verottaja on korkeintaan pesukarhu ja säännöt erilaiset, ja siksi avoimesti kirjoissa voi esittää vinkkejä verojen minimoimiseen. Spoiler: sentään veroparatiisia ei kirjoittaja esittänyt.

Ohje kuuluu, että kannattaa perustaa yritys (Suomessa siinä vaiheessa saat laittaa jo ensimmäiset satatuhatta firman paperitöihin kiinni), ja sitten vaan hakemaan erilaisia luottokortteja firman nimiin. Ja niillä sitten mälläilet käytännössä kaikki yksityiselämän kulut eli lounaat ja pesulapalvelut jne jne.

Jenkeissä yritys on verovelvollinen siitä summasta, mikä jää kulujen jälkeen. Suomessa on periaatteessa sama homma, mutta se, mikä kelpaa yrityksen kuluksi onkin sitten eri asia ja tarkastus toimii - jos verokarhu sattuu juuri katsomaan muualle niin, viimeistään naapurikateus soittelee ilmiantopuhelimiin.

Jenkeissä esimerkiksi voit kerätä huoletta henkilökohtaisia pisteitä lennoista ja kaiken maailman yksityisistä ostoksista yrityksen luottokorttia käyttäen. Näistä ahkerimmat shoppaajat saavat kymmenien tuhansien edut vuosittain. Eli tällainen älytön porsaanreikä on tukittu Suomessa aikoja sitten, ja hyvä niin.

No, sitten päästään näihin rahantekomahdollisuuksiin. Totta on, että pitämällä silmät auki, voi tulla hyviäkin tilaisuuksia eteen ihan kaikilla. Kirjoittaja itse on rikastunut kiinteistökaupoilla, ostamalla halvalla ja myymällä kalliilla.
Esimerkin mukaisesti hän oli kävellyt jollain alueella, nähnyt myynnissä olevan talon ja alkanut juttelemaan myyjän kanssa. Sattumoisin oli juuri lama jenkeissä ja tämä tyyppi oli myynyt taloa kauan, joutunut alentamaan hintaa ja oli jo epätoivoinen. Kirjoittaja tarjosi törkeästi paljon alennetun pyyntihinnan ja sai kaupat. Sen jälkeen hän laittoi talon vuokralle, simsalabim, heti löytyi jostain hyvä ellei paras vuokralainen ja kun lama hellitti, hän myi kiinteistönsä grynderille 200 % voitolla. Satumaisesti samalla tämä kyseinen alue oli alkanut trendaamaan, joten siitäkin tuli nostetta. Suurin piirtein tällainen kuvio. 

Toki kaikki ymmärrämme, että ihan jokaisella tontulla täällä ei ole mahdollisuutta ostaa kiinteistöjä tai alkaa gryndäilemään. Suomi on hippasen pienempi markkina. (Ja, sijoituksissa on aina riski.)
Tässä kohtaa suurin anti oli tuo ajatusmaailman esittely.

Näyttämisen halu ja välitön orgasmi

Jälleen ollaan Kiyosakissa. Pysähdytään tähän vielä hetkeksi:  

Ei se mitä tienaat, vaan se, mitä jää

Ei tarvitse olla aivokirurgi vaurastuakseen, suurimmassa osassa ammatteja voi vaurastua, kunhan huolehtii siitä, että käteen jää enemmän kuin kuluttaa. Monet vastavalmistuneet (jolloin oletettavasti ei ole vielä säästöjä) saattavat alkaa elää suureellista ja näyttävää elämää. Monet vain muuten elävät suureellista elämää ja osa haluaa esiintyä vauraana tai näyttää rikkaalta, mutta tämä elämäntyyli maksetaan luottokorteilla. Koko ajan vedetään persnettoa, eikä säästöön (eli sijoitettavaksi) jää mitään. Mutta halut tulevat tyydytetyiksi heti.

Kiyosakin pointti on siis se, että "rikkaat" ostavat tuottavia omaisuuseriä, joista tulee tuottoa "köyhillä" on vain kulueriä ja keskiluokka ostaa kulueriä, joidenka kuvittelee olevan omaisuuseriä. Kirjoittajan mukaan myös oma auto ja koti ovat kuluja, koska ne eivät tuota mitään, ja tämä on keskiluokan loukku eli tuottavaksi omaisuuseräksi naamioitu kuluerä. Monilla suomalaisilla suurin omaisuuserä on oma omistusasunto. Itse olen tässä kohden sitä mieltä, että oma koti on jotain vähän enemmän, ja yleensä parempi omistaa oma kuin olla vuokralla, myöskin siinä tilanteessa, että kalliilla ostetun kämpän joutuu myymään jossain vaiheessa halvemmalla kuin mitä itse on ostanut. (Tämä siis realiteettia nyt aika monessa kunnassa Suomessa).

Vaurastumisen kaava

Vaurastumisen kaava siis on simppeli: menot ovat pienempiä kuin tulot (Kiyosaki pyrkisi tässä suhdekuun 1:3), ja tuottavien omaisuuserien osuus on suurempi kuluerien (auto, asunto, ruoka ja kaikki muu mahdollinen, mihin menee rahaa).

Laskin huvikseni omien tulojeni ja menojeni suhteen. Suhdeluku prosenteissa menoille on Kiyosakilla siis 33,3333jnejne. Minulla tuo on 7 % kuukausiansiosta. Jep.

Koska tuottaviin omaisuuseriin tässä mallissa lasketaan kaikki asiat mitkä maksavat, niin käytännössä minulla on tuloja vain
a) (surkeita tuloja) vuokratuotoista ja
b) osingoista. (Esim osakepottia ei oteta huomioon muina kuin osinkoina).

No, nämä tulot eivät Tuhlurilla päätä huimaa, summa vuodessa jää satasiin, päiväkohtainen tulo on 1,6 €.

Tavoitteena pitäisi siis olla, että tuottavat omaisuuserät maksavat elämisen (ja sen päälle tavallisella pulliaisella palkka). Tähän on Tuhlurilla piiiiiiitkä matka. Ajattelen, että pärjäisin piakkoin 2500 €/kk, joten olkoon se tavoite. Tällä hetkellä tuotot ovat 49 €/kk. Eli tuo summa pitää viiskytykskertaistaa (51x). Jollakin tapaa.

Pelon ja ahneuden kierre

Koko tämä blogi lähti siitä ajatuksesta, että minunhan pitäisi tässä koko ajan ja pikkuhiljaa vaurastua, mutta mikä ihme on, kun palkasta toiseen ei selviä. Mistä johtuu holtiton kuluttaminen?

Oman talouden hallintaprojektin vierustalla aloin sijoittamaan aktiivisesti. Tein niin kuin kaikki muutkin, aloin ensin sijoittamaan ja sitten vasta opiskelemaan sijoittamista. Ihan hyvän alun sain lähtökohdista huolimatta. Pari virhettä on tullut tehtyä, mutta ei mitään katastrofaalista tai sellaista, jonka takia haluaisin lopettaa, päin vastoin.

Käsiini eksyi Robert Kiyosakin kirja Rikas isä, köyhä isä. (Se on hyvin jenkkityyliin tehty eli tyhmempikin tajuaa sisällön. Jos siis etsit helppotajuista vaurastumiskirjallisuutta, tuo opus on hyvä, kevyt, helppo ja lyhyt.)

Kirja sai kuitenkin ajattelemaan, ja halusin tehdä pienen yhteenvedon jokaisesta luvusta ja samalla reflektoida elämääni.

Pelko & ahneus

 

Voimakas sanakaksikko.

Kirjoittajan mukaan suurin osa ihmisistä elää pelon ja ahneuden siivittämää elämää, sitä oikeastaan itse tajuamatta. Pelon ja ahneuden sykli menee jota kuinkin näin: käyt töissä (pelko ansion menettämisestä), maksat lasku (ahneus hankkia tavaraa ja materiaa), käyt töissä, maksat laskut jne jne. Jos saat palkankorotuksen tai vaikkapa perinnön, niin tunteet muuttuvat haluun, iloon ja toiveisiin, kunnes jälleen ahneus ja pelko ottavat vallan. Mitä enemmän omistat, mitä korkeammalle organisaatiossa kiipeät, sitä enemmän menetettävää ja pelon ja ahneuden tunteet kasvavat. Tässä kohtaa yrittäjähenkiselle potkut vakioduunista saattaa olla se kultainen onnenpotku, mistä elämä ottaa uuden, menestyksekkään suunnan. Näitä tarinoita on muuten hieno lukea sanoma- ja aikakauslehdistä.

Oppi tässä on se, että tunteiden ei pitäisi antaa viedä. Jos teet päätöksiä pelon tai ahneuden vallassa, päätökset eivät pitkässä juoksussa saata sinua vaurauden tielle. Tunteet ovat sallittuja ja ne pitäisi tunnistaa ja ymmärtää myös mistä kumpuaa, mutta niihin ei pitäisi reagoida eikä niiden pohjalta tehdä päätöksiä.

Aika peruskauraa, mutta valitettavasti voin vain sanoa, että kyllä, ahneus on ajanut elämääni, samoin pelko, samoin halut. Mitä suuremmaksi palkkasumma on kasvanut, sitä enemmän olen kuluttanut. Polkupyörä vaihtuu autoksi, kerrostalokaksio omakotitaloksi. Sen lisäksi vaatemerkit päivittyvät, lomamatkoja varataan ja tehdään, syödään ulkona ja hummaillaan.

Kiyosakin mukaan suurin osa ihmisistä ei opi koulussa tai kotona talous- tai rahataitoja. Aivokirurgin vuosipalkan ansaitseva voi olla jatkuvasti akuutissa rahapulassa ja romahduttaa rakentamansa korttitalon, jos tulot jostain syystä pienenevät eikä olekaan varaa enää tehdä 5:ttä ulkomaanmatkaa vuodessa, suureen omakotitaloon ja vapaa-ajan huvilaan sekä 5:een autoon.  Ja taas hoitoalalla työskentelevä laitossiivooja voi olla vauras, jos hän pitää huolta tästä toisesta pointista, eli:

Ei se mitä tienaat vaan se mitä jää säästöön

 

(It is not what your earn, it is what you keep)
Ja näinähän se menee.

Paitsi että eihän tätä suurin osa ihmisistä ajattele, jos ei luonnostaan pidä kukkaronnyörejä kireällä.

Tuhluri on rallatellut menemään, ja aina kun palkkaan on tullut tarkistus, on se raha hummattu, usein jo etukäteen. Ensin ajattelin, että minulla on jokin tuhlausriippuvuus, mutta oikeasti kyse on siitä, että minulta on puuttunut nämä taidot ja olen pystynyt kohtuullisen huolettomasti rokkaamaan halusta toiseen samalla, ongelmallisella mallilla.

Vaikka kaikki maailman tieto on olemassa ja saatavilla ilmaiseksi vaurastumisesta, niin en ole sen pariin aiemmin aktiivisesti hakeutunut, eikä sitä kotoakaan ole tarjoiltu eli nyt kerätään lattialta mitä irti saadaan rapsuteltua. :) 

Pariskunnan yhteinen tili, kyllä vai ei?

Olen ollut yhteistä tiliä vastaan lähes koko aikuisiän ajan. Ehkä se on johtunut siitä, että läheisellä ystäväpariskunnalla yhteinen tili aiheutti jatkuvaa säätöä ja riitaa, ja siitä, että myöskään omilla vanhemmillanikaan ei kuvio oikein toiminut.

Toisella näistä esimerkeistä oli vain yksi tili, johon molempien palkka meni, ja sieltä sitten maksettiin kaikki yhteiset ja tehtiin kaikki yhdessä, mukaan lukien säästö- ja sijoituspäätökset. No, myöhemmin kävi ilmi, että vain toinen suhteen osapuoli oli toiminut sopimuksen mukaan ja toinen osapuoli oli koko ajan jemmannut rahaa sivussa ja piti toista tiliä toisessa pankissa. Yksi asia johti toiseen ja tämä pari päätti lopulta erota.

Toisella näistä esimerkeistä oli yhteinen tili, jonne laitettiin kuukaudessa tietty summa (molemmat tienasivat öbaut saman, joten tämä kohta oli helppoa). Tililtä oli sovittu maksettavaksi kaikki yhteiset, eli lainat, sähköt, lämmöt, lomat, yms yms sekä ruoat. Ruokakulut osoittautuivat kuitenkin isoksi kiveksi kengässä ja johtivat lopulta siihen, että jonkin ajan kuluttua molemmilla oli omat hyllyt jääkaapissa ja lopulta ihan omat jääkaapit erillisissä osoitteissa.

Toki molempien eropäätöksen taustalla oli muutakin, mutta oli hurjaa kuunnella mistä kaikesta voi saada riidan aikaan, kun on kyse rahasta. Vaikka nyt kinastelu siitä, voiko toinen ostaa 2 € suklaalevyn yhteisillä rahoilla, kun toinen ei syö suklaata ollenkaan. Ja miten tämä asia nyt korvataan, kun ostos on tapahtunut ja rahaa on YHTEISELTÄ tililtä käytetty vain toiseen osapuoleen?

Meillä on ollut tämän nykyisen asunnon osalta yhteinen laina ja sille lainanhoitotili, johon molemmat laittavat oman osuutensa lainamenoista. Koska taloon oli tulossa iso ja kallis remontti (josta avauduin tässä kirjoituksessa), niin säästimme tuolle tilille korjausrahaa koko alkuvuoden.

Yllättäen pääsimmekin hyvään sopuun rakennuttajan kanssa, ja tilillä on nyt puskuria yli puolen vuoden asuntolainan lyhennyksien verran. Ensin ajattelin, että teemme extra-lyhennyksen summalla, mutta nyt tänä kesänä olemme jotenkin ajautuneet tilanteeseen, jossa olemme maksaneet tuosta summasta selkeästi yhteisiä kuluja, kuten sähkö ja lämpö, sekä esimerkiksi hesarin tilaus! Päätimme jatkaa tätä praktiisia. Eli käytännössä tulimme hankkineeksi tämän korjauksen takia yhteisen pienen puskurin, joka jalostui siten, että pidetään puskuria yllä ja sieltä maksetaan selkeästi yhteiset asumisen kulut.

Tämän ansiosta minullekin tulee näkyväksi se, miten paljon vuodessa kuluu veteen, jätteeseen, sähköön ja lämpöön. Aiemmin siippa on hoidellut näitä ja minä olen hoidellut lasten kuluja. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että noita ylimääräisiä lainan lyhennyksiä tapahtuu jatkossa hieman vähemmän, ehkä 9 kertaa vuodessa aiemman 12 sijaan, mutta sekin on ihan ok. Olemme jo lyhentäneet asuntolainan pituutta 5 vuotta (suurin piirtein samassa ajassa), ja pitkällä tähtäimellä se jo tarpeen tullen riittää. Kun laina loppuu, olemme molemmat vielä työikäisiä vuosia, ja jos jumala suo, niin olemme töissä loppuun saakka. Ja tämä ajatus on paljon arvokkaampi ja rauhoittavampi kuin muutamaa kuukautta aiemmin loppuva laina.

Taloudellinen itsenäisyys avioliitossa

Ajattelin, että tämä aihe ansaitsee oman tekstin, joten, tässäpä tämä, olkaa hyvät.

Tuttavapiirissä on muutama henkilö, jotka eivät tee töitä, vaan kotirouvailevat kun mies paahtaa leivän perässä maailmalla. Keväällä yhden miehellä todettiin syöpä. Ennuste on hyvä, mutta pani tämän rouvan ensimmäistä kertaa ajattelemaan omaa tilannettaan ja mitä sitten tapahtuu, jos mies vaikka kuolisi tähän syöpään.

Omalla kohdalla olen halunnut sen verran seiftata ainakin ajatuksen tasolla, että esimerkiksi asuntolainaa ei ole vedetty maksimitappiin, vaan kuukausierä on sellainen, että yksi työssä käyvä henkilö voi sen palkastaan maksaa. Toki laina on pitkä kuin lapamato, mutta laina on juuri ja juuri maksettu minimikuukausierää noudatten, kun (ehkä) pääsen joskus eläkkeelle. Kuitenkin, ajatus siitä, että asuntolainan kuukausilyhennyksen voi maksaa yksi henkilö tuo uskomatonta joustoa ja vapauttaa velkavankeusajattelusta. Jos puolisolle sattuisi tapahtumaan jotain, niin on aika järkyttävä ajatus, että joudut luopumaan samalla kodistasi, koska sinulla yksin ei ole siihen enää varaa. Valitettavasti tätä kehitystä olen nähnyt myös ystäväpiirissä ja sitä aina jaksan taivastella. 

Taloudellinen itsenäisyys avioliitossa tarkoittaa minulle ja puolisolleni sitä, että molemmat maksavat puoleksi talon ja lapset. Loput rahat ovat kummankin hassattavina tai säästettävinä tai sijoitettavina. Jos jotain tapahtuu, sairastuminen tai työttömyys, niin toinen kattaa kaikkien kulut. Näin on sovittu.

Nyt keväällä perhettämme kohtasi pieni elämän kolhu ja tämä periaate meni testiin. Oli todella hienoa huomata, että kaikesta taloudellisesta säädöstäni ja tuhlauksestani huolimatta, pystyin hoitamaan oman osuuteni. 2 vuotta sitten olisi ollut kovin erilainen tilanne. Se, että yllättävä tilanne ei vaatinut mitään lisäkommervenkkejä, vähensi kolhusta tullutta stressiä merkittävästi ja katson itseäni nyt jotekin toisesta kulmasta, hieman arvostavammin.

Suosittelen kaikille toimia, jotka auttavat yllättävissä tilanteissa ja usein tilannetta auttaa kovasti, jos ei tarvitse juuri siinä kohtaa stressata myös rahasta.

Mikä on muuttunut 3 vuodessa?

Huh, kun on ollut vähän ruuhkaa muussa elämässä eikä ehdi ollenkaan pohtimaan elämäänsä blogissa. Reflektoitua on tullut tässä kesän aikana elämää ja tavoitteita. Olen fundeerannut blogin kohtaloa, jatkaako vai eikö jatka?

Olen tehnyt matkaa oman kukkaron rouvaksi nyt 3 vuotta ja sinä aikana olen saanut seuraavat asiat kuntoon:

• pilkuntarkka ymmärrys menoista ja tuloista (kesti noin 1,5 vuotta ennen kuin oikeasti pääsin tähän tilaan)

• vuosibudjetointi isoille menoille (tämä oli mahdollista aloittaa vasta kun edellinen oli hallussa)

• kulutuksen vähentäminen (edelleen työn alla, nolliin en tähtää, kulutus pitää kansantaloutta tasapainossa)

• heräteostokset hyvin paljon vähemmälle, kalliit heräteostokset nolliin.

Näiden asioiden ansiosta voin sanoa, että nykyisellään tuloni ja menoni ovat tasapainossa. Toki, edelleen, en tiedä mihin suohon uppoaisin, jos menettäisin esim työni ja uutta ei heti löytyisikään eli sillä saralla on edelleen töitä. Ilokseni olen myös saanut huomata, että tilanteen niin vaatiessa pyörittäisin omalla palkkatulollani lapset, harrastukset ja elämisen, eli silläkin saralla asia kunnossa ja olen taloudellisesti itsenäinen.

Näiden lisäksi olen ottanut tavakseni säästämisen ja sijoittamisen, joista jälkimmäinen on hyvinkin kiinnostavaa puuhaa. Vielä on tullut kirjoitusaiheita mieleen, joten jatkan kirjoittamista ainakin tämän vuoden, mutta saattaa olla, että tässä blogissa näkyy enemmän sijoittamiseen liittyviä asioita jatkossa.