Olemme puolisoni kanssa täydellisen samaa mieltä siitä, että meillä pitäisi olla avioehtosopimus. Siihen se yksimielisyys sitten loppuukin.
Olemme hyvin sopuisa pari, ja olemme olleet naimissa kohtuullisen kauan, särmät ovat hiottu ja yhteisymmärryksessä puksutetaan eteenpäin, mutta silti ajatus popsahtaa pintaan korkin tavoin ajoittain.
Muistutusta aiheesta saa nykyään lukea säännöllisesti esim mediasta, jossa nykyään on juttuja erosta myös taloudelliselta näkökannalta. Oikein hyvä niin, koska monelle saattaa tulla aika yllätyksenä se, miten kalliiksi avioero voi tulla. Kaikki, joilla on silmät ja korvat, ovat varmasti tietoisia siitä, että jopa puolet liitoista päättyy eroon.
Monet ovat kokeneet erotilanteen joko oman liiton kariuduttua tai sitten vanhempien eron myötä. Yhteisenä nimittäjänä - ainakin jos joutuu jätetyksi ja/tai huijatuksi - näyttää olevan se kummallinen tunne "en olisi koskaan uskonut". Sitä voi soveltaa joko entiseen kumppaniin, millaiseksi hirviöksi paljastuikaan tai sitten siihen, että minä itse olen nyt tällaisessa uskomattomassa tilanteessa.
Surun ja menetyksen ja elämänmuutoksen lisäksi saattaa siis mennä kaiken lisäksi rahat. (Haluan nyt linkata tämän Talouselämän jutun aiheesta tähän. On maksumuurin takana, mutta lukemisen arvoinen juttu.)
Monet kokevat avioehtosopimuksen epäluottamuslauseena, mutta sitä sen ei pitäisi olla. Erityisesti olen huomannut, että vanhemmalla väellä tällainen ehdotelma on suorastaan loukkaus. Sopimuksen pitäisi kuitenkin olla vain reilu sopimus "mitä jos" -tilanteeseen ja muuten jatketaan kohti yhteisiä tavoitteita kuten ennenkin ja yleensä paljon levollisin mielin. Nythän kumpikaan osapuoli ei voi tahallisesti alkaa kiusata toista ja samalla loisia mahdollisti hyvinkin nihilistisellä elämäntyylillä hankittuja rahoja tai rakkaita mummon arvokkaita perintöaarteita. Osa näistä vanhemmalla iällä sattuneista yllätyseroista on aika surullisiakin tapauksia ja saattavat syöstä toisen osapuolen vallan ahdinkoon ja lopun ikää kestävään masennukseen. Vanhemmalla väellä asiaan liittyy vielä häpeä, josta onneksi seuraavat sukupolvet ovat jo päässeet eroon.
Toinen varsin käytetty "argumentti" on rakkauden vetäminen sopimusasiaan. Jos itse kuulisin saman, kaivaisin saman tien pöytälaatikosta avioehdon esiin.
Olen lähipiirissäni todistanut erittäin katkeran, riitaisen ja kamalan eron. Siitä puhutaan vieläkin, vaikka vettä on virrannut jo kohta kaksi vuosikymmentä joessa. Se oli oikeastaan klassinen eroriitaesimerkki. Mm nämä asiat todistimme: Yksi osapuoli pimitti omaisuuttaan, yksi osapuoli myi arvokkaita esineitä pilkkahinnalla kirpputorilla, yksi osapuoli nakitti tutun kiinteistövälittäjän salaiseen sopimukseen, jossa arvioitavan kiinteistön hinta laskettiin mahdollisimman alas, yksi poltti takassa jotain mystisiä papereita ja toisen osapuolet todistuksia, yksi rikkoi fyysistä omaisuutta, esim lautasia, molemmat osapuolet mustamaalasivat toisiaan kaikille jotka jaksoivat kuunnella, mukaan lukien lapset (eivät onneksi kauan kuunnelleet). Kun tuli jaon aika, molemmat halusivat kaikki tavarat, kuinkas muuten. Vaikka asia ei minulle kuulukaan, voin tässä ilmoittaa korkeimman omana henkilökohtaisena mielipiteenäni, että tämän parin kohdalla ero oli ainoa oikea vaihtoehto ja molempien elämä on tasaantunut ja muuttunut paremmaksi ulkopuolelta arvioiden.
No mitenkäs se Tuhlurin allekirjoittamaton paperi? Niin. Suullinen sopimus on, jota pohjalaisen rehellisenä akkana aion itse kunniallisesti noudattaa, jos sellaiseen tilanteeseen joudun, mutta mistä sitä tietää, jos löytää itsensä petettynä ja jätettynä ja kynittynä eikä suullinen enää pädekään. Meillä on oikeastaan yksi ainoa asia, josta sopimus kiikastaa, ja se on kohta, miten kompensoida potentiaalisessa erossa Tuhlurin kotona lasten kanssa viettämä aika. Eli aika pienestä kiinni, mutta sopimuksissa tuhluri ei hempeile (kuten ei puolisokaan). Ehkä saamme sen sovittua ennen kuin toinen kuolee tai puukottaa selkään.
torstai 14. maaliskuuta 2019
maanantai 25. helmikuuta 2019
Uusia tavoitteita
"Sitten on elänyt hyvän elämän, jos kuoleman hetkellä pankkitili on tyhjä." sanoi eräs sukulaiseni.
.
.
.
.
.
Tämä kapitalistiksi uudesti syntynyt entinen Tuhluri rykäisi tuossa kohtaa päiväkaffet väärään kurkkuun. Ensimmäisiä ajatuksia tuosta:
.
.
.
.
.
Tämä kapitalistiksi uudesti syntynyt entinen Tuhluri rykäisi tuossa kohtaa päiväkaffet väärään kurkkuun. Ensimmäisiä ajatuksia tuosta:
- Ajoittaminen on vaikeaa. Mitä jos rahat loppuukin ennen kuin kuolee ja joutuukin ahneiden sukulaisten tai Esperi Caren armoille?
- Ihan kiva, jos ei ole jälkipolvia.
- Vanha Tuhluri nosti päätään ja huuteli, että mihin sitä dementoituneena vaipoissa heiluvana vanhuksena enää tuhlaa, eikös paras aika olisi tuhlata juuri nyt?
- On minulla idiootteja sukulaisia (kaikella rakkauvella).
maanantai 4. helmikuuta 2019
Näin neuvottelin palkankorotuksen
Pahoittelut klikkiotsikosta, mutta en voinut vastustaa! 😇
Ajattelin tähän helmikuun kevennykseksi kertoa oman kokemukseni palkankorotuksen PYYTÄMISESTÄ. Paino sanalla pyytäminen, koska monet naispuoliset työntekijät vain odottavat, että kyllähän se pomo minut huomaa ja olenhan korvaamaton ja kyllä meidän firmassa varmasti on tasa-arvoiset palkat. Näin myös Tuhlurilla. Tämä oli tuhlurin toinen pyytämä palkankorotus ja vieläpä tilanteessa, jossa vain röyhkeimmät possut olisivat hakeutuneet apajille.
Lähes koko työurani minulla on ollut miespomo, mutta nyt on nainen, ja vieläpä sellainen rautarouva, että monella miehellä tulee pisu housuun jos joutuu toiselle puolelle pöytää. Alakin on hyvin miesvoittoinen eli tekninen. Itselläkin saattoi vähän lirahtaa, kun ajoin kehityskeskustelun siihen tilanteeseen.
Monet tutkimukset huutavat juuri sitä, että naisille maksetaan samasta työstä vähemmän. Monet miespomot odottavat juuri sitä, että itse tullaan henkselit paukkuen pyytämään palkankorotusta, koska näin miespuoliset kollegat tekevät. Osa miespomoista voi jopa salassa ihmetellä, että eikö tuo nytkään kysy ja onpas se vähään tyytyväinen oh well, eteenpäin (eikä siis itse tarjoa) ja samaan aikaan mimmi on hiljaa ja puurtaa naama punaisena ja katkerana itsestään meteliä pitämättä jossain kämäsessä toimiston kulmassa ja kyräilee, kun mahtailevat poitsu-kollegat menevät kyseenalaisella työtuloksella oikealta ja vasemmalta ohi sekä ura- että palkkakehityksessä. Olen ollut myös tässä tilanteessa ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että olisi pitänyt pyytää. Oh, ne menetetyt eurot, jotka olisin voinut tuhlata...err...eikun siis säästää!
Näin kokemusasiantuntijana voin kertoa, mitä itse tein. Ensin otin selvää pomon palkasta. Kaikkien verotiedot ovat julkisia, mutta nykyään niiden eteen pitää nähdä vähän vaivaa. Harmi sinänsä. Tämä ihan siksi, jotta näen kuinka monta euroa välissämme on ja mikä mielestäni on ansaittua. Sitten haarukoin tiimini jäsenet siten, että katsoin koulutuksen ja työkokemuksen. Tämä oli lähinnä taustatiedoksi itselle, koska tittelini on ainokainen firmassa, missä olen töissä. Sitten tutkin oman alani palkkakehityksen, onneksi sitä dataa on nykyään saatavilla ja hyvin eroteltuna liiton kautta ja ihan surffaamalla netissä. Sitten juttelin vielä muutaman luotetun kollegan (oikeastaan kavereita nykyään) kanssa, jotka ovat samalla tittelillä eri firmassa töissä ja kysyin suoraan, mitä saat palkkaa, mitä teet ja millainen työkuorma. Se olikin näistä se kaikista antoisin keskustelu. Sitten katsoin, mitä tässä firmassa vaatii tehdä tällä tittelillä duunia. (Ja nyt oikeastaan päästään ytimeen; jos on asiantuntija, on asiantuntija, joita ei välttämättä kaduilla ihan pilvin pimein ole vapaana juoksemassa. Kaikilla ei ehkä ihan näin auvoista tilannetta). Tässä kohdin asetin vasta tavoitteen palkankorotukselle.
Kun valmistauduin kehariin, niin listasin kaikki ne asiat, jotka olin saavuttanut vuodessa eli ihan selkeät mitattavat tavoitteet sekä ne asiat, joihin olin myötä vaikuttanut liiketoiminnassa yms. jotka ovatkin välillä aika piilossa eikä välttämättä tule esiin, ellei ITSE niitä mainitse. Tämä siis sen lisäksi, mitä määrämuotoisesti keharissa yrityksessä käydään läpi. Lisäksi benchmarkkasin itseni markkinoita vasten. Tämä vaatii kyllä kovaa itseluottamusta ja luottoa omiin kykyihin ja myöskin tulevaisuuden osaamiseen. Näköjään hetkessä löytyi kaikkea ja mahdollista persoonallisuudesta, koska paahdoin täysillä eteenpäin. Koska en ollut ihan tiimin halvimmasta päästä noin niin kuin alun alkaenkaan, pomoni itse asiassa sanoi korotukselle ensin ei. Perusteluna oli juurikin se, että olin yrityksessä aika tuore lisäys sekä jo olemassa oleva kilpailukykyinen palkka. Siinä vaiheessa otin esiin yrityksen arvot, joihin oli kirjattu työntekijöistä huolehtiminen ja jotain muuta punavihertävää sontaa, mikä ei juurikaan pidä tosi elämässä paikkaansa, mutta kukaan johtaja ei sitä voi ääneen sanoa. Tässä vaiheessa kamelin selkä kuitenkin katkesi. Pomolla siis. Pääsin asettamani minimitavoitteen yli ja näin anonyymisti voin sanoa, että olen kokonaispakettiin hyvin tyytyväinen! Vaikka kohdallani ei ollut kyseessä tuhansien eurojen palkankorotus, se pienikin lisä oli kuitenkin tärkeä motivaation kannalta sekä arvostuksen kannalta. Henkisesti tämä oli myös testi minulle siitä, mitä minusta ja työnjäljestäni ajatellaan (ja lisäisin, että henkisesti oli tärkeää, että palkka alkaa nyt ihan uudella tuhatluvulla, kun nämä muutamat % pukkasivat peruspalkan sinne). Jos esimiehelleni ja työnantajalleni olisi ollut ihan sama, olenko tilanteeseen tyytyväinen vai en, niin olisin voinut samoin tein kerätä kimpsuni ja kampsuni ja lähteä kohti uusia osoitteita. Osittain tässä maksettiin myös tulevaisuuden lupauksesta, joten pallo on nyt minun kulmassani pitää pomo tyytyväisenä ja unohtaa potentiaalinen kalleuteni.
Ajattelin tähän helmikuun kevennykseksi kertoa oman kokemukseni palkankorotuksen PYYTÄMISESTÄ. Paino sanalla pyytäminen, koska monet naispuoliset työntekijät vain odottavat, että kyllähän se pomo minut huomaa ja olenhan korvaamaton ja kyllä meidän firmassa varmasti on tasa-arvoiset palkat. Näin myös Tuhlurilla. Tämä oli tuhlurin toinen pyytämä palkankorotus ja vieläpä tilanteessa, jossa vain röyhkeimmät possut olisivat hakeutuneet apajille.
Lähes koko työurani minulla on ollut miespomo, mutta nyt on nainen, ja vieläpä sellainen rautarouva, että monella miehellä tulee pisu housuun jos joutuu toiselle puolelle pöytää. Alakin on hyvin miesvoittoinen eli tekninen. Itselläkin saattoi vähän lirahtaa, kun ajoin kehityskeskustelun siihen tilanteeseen.
Monet tutkimukset huutavat juuri sitä, että naisille maksetaan samasta työstä vähemmän. Monet miespomot odottavat juuri sitä, että itse tullaan henkselit paukkuen pyytämään palkankorotusta, koska näin miespuoliset kollegat tekevät. Osa miespomoista voi jopa salassa ihmetellä, että eikö tuo nytkään kysy ja onpas se vähään tyytyväinen oh well, eteenpäin (eikä siis itse tarjoa) ja samaan aikaan mimmi on hiljaa ja puurtaa naama punaisena ja katkerana itsestään meteliä pitämättä jossain kämäsessä toimiston kulmassa ja kyräilee, kun mahtailevat poitsu-kollegat menevät kyseenalaisella työtuloksella oikealta ja vasemmalta ohi sekä ura- että palkkakehityksessä. Olen ollut myös tässä tilanteessa ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että olisi pitänyt pyytää. Oh, ne menetetyt eurot, jotka olisin voinut tuhlata...err...eikun siis säästää!
Näin kokemusasiantuntijana voin kertoa, mitä itse tein. Ensin otin selvää pomon palkasta. Kaikkien verotiedot ovat julkisia, mutta nykyään niiden eteen pitää nähdä vähän vaivaa. Harmi sinänsä. Tämä ihan siksi, jotta näen kuinka monta euroa välissämme on ja mikä mielestäni on ansaittua. Sitten haarukoin tiimini jäsenet siten, että katsoin koulutuksen ja työkokemuksen. Tämä oli lähinnä taustatiedoksi itselle, koska tittelini on ainokainen firmassa, missä olen töissä. Sitten tutkin oman alani palkkakehityksen, onneksi sitä dataa on nykyään saatavilla ja hyvin eroteltuna liiton kautta ja ihan surffaamalla netissä. Sitten juttelin vielä muutaman luotetun kollegan (oikeastaan kavereita nykyään) kanssa, jotka ovat samalla tittelillä eri firmassa töissä ja kysyin suoraan, mitä saat palkkaa, mitä teet ja millainen työkuorma. Se olikin näistä se kaikista antoisin keskustelu. Sitten katsoin, mitä tässä firmassa vaatii tehdä tällä tittelillä duunia. (Ja nyt oikeastaan päästään ytimeen; jos on asiantuntija, on asiantuntija, joita ei välttämättä kaduilla ihan pilvin pimein ole vapaana juoksemassa. Kaikilla ei ehkä ihan näin auvoista tilannetta). Tässä kohdin asetin vasta tavoitteen palkankorotukselle.
Kun valmistauduin kehariin, niin listasin kaikki ne asiat, jotka olin saavuttanut vuodessa eli ihan selkeät mitattavat tavoitteet sekä ne asiat, joihin olin myötä vaikuttanut liiketoiminnassa yms. jotka ovatkin välillä aika piilossa eikä välttämättä tule esiin, ellei ITSE niitä mainitse. Tämä siis sen lisäksi, mitä määrämuotoisesti keharissa yrityksessä käydään läpi. Lisäksi benchmarkkasin itseni markkinoita vasten. Tämä vaatii kyllä kovaa itseluottamusta ja luottoa omiin kykyihin ja myöskin tulevaisuuden osaamiseen. Näköjään hetkessä löytyi kaikkea ja mahdollista persoonallisuudesta, koska paahdoin täysillä eteenpäin. Koska en ollut ihan tiimin halvimmasta päästä noin niin kuin alun alkaenkaan, pomoni itse asiassa sanoi korotukselle ensin ei. Perusteluna oli juurikin se, että olin yrityksessä aika tuore lisäys sekä jo olemassa oleva kilpailukykyinen palkka. Siinä vaiheessa otin esiin yrityksen arvot, joihin oli kirjattu työntekijöistä huolehtiminen ja jotain muuta punavihertävää sontaa, mikä ei juurikaan pidä tosi elämässä paikkaansa, mutta kukaan johtaja ei sitä voi ääneen sanoa. Tässä vaiheessa kamelin selkä kuitenkin katkesi. Pomolla siis. Pääsin asettamani minimitavoitteen yli ja näin anonyymisti voin sanoa, että olen kokonaispakettiin hyvin tyytyväinen! Vaikka kohdallani ei ollut kyseessä tuhansien eurojen palkankorotus, se pienikin lisä oli kuitenkin tärkeä motivaation kannalta sekä arvostuksen kannalta. Henkisesti tämä oli myös testi minulle siitä, mitä minusta ja työnjäljestäni ajatellaan (ja lisäisin, että henkisesti oli tärkeää, että palkka alkaa nyt ihan uudella tuhatluvulla, kun nämä muutamat % pukkasivat peruspalkan sinne). Jos esimiehelleni ja työnantajalleni olisi ollut ihan sama, olenko tilanteeseen tyytyväinen vai en, niin olisin voinut samoin tein kerätä kimpsuni ja kampsuni ja lähteä kohti uusia osoitteita. Osittain tässä maksettiin myös tulevaisuuden lupauksesta, joten pallo on nyt minun kulmassani pitää pomo tyytyväisenä ja unohtaa potentiaalinen kalleuteni.
sunnuntai 6. tammikuuta 2019
Mitä kahden luottokortin taktiikalle kuuluu?
Kaikki taloudellisen katastrofin ainekset olivat potentiaalisesti
kasassa siinä vaiheessa, kun päätin ottaa toisen luottokortin. Itselläni
oli siinä vaiheessa sellainen pieni ääni takaraivossa ja jännitys
mahassa, että mitähän tästä nyt seuraa, pysyykö hommat hanskassa. Äänen
suljin pontevasti mielestäni ja marssin kohti tuntematonta. Nyt näin
puolen vuoden jälkeen ja yllättävää kyllä, tämä Amex näyttää sopivan
minulle oikein hyvin.
Suurin syy on ehkä se, että tällä Amex-puljulla lasku luodaan automaattisesti koko laskutuskauden kertyneelle summalle ja näen sovelluksesta kulutukseni, laskukertymäni, eräpäiväni yms. Nyt jostain syystä Visan puolella minulla on minimilaskutus jokin 80 €/kk eikä siellä puolella ole saatavilla Pivoa kummempaa sovellusta, koska kortti on pankin kytkykortti eli ilmainen (ja syksystä en tiedä, koska tuo amexin vuosimaksu on sen verran suolainen, että en sitä jatka). Pivokin on ihan jees, mutta Amexin sovellus on parempi kulutuksen seurantaan.
Koska tiedän hövelin itseni eikä tavoitteena ole luottokorttivankeus, niin olen Amexia käyttänyt suoraan siten, että käytön jälkeen olen heti kotiin päästyäni maksanut käyttämäni summan pois tililtä enkä siis käytännössä käyttänyt sitä luoton puolta perinteisessä mielessä. Luottokortti on kuitenkin pakko olla olemassa, joten tämä tapa on se ainoa tapa minulle käyttää korttia. Kiva testailla, paljonko pisteitä ehdin kerätä tässä ilmaisen kokeiluvuoden aikana, niitä sen kummemmin kuitenkaan tavoittelematta.
Kunhan saan sen Visan nollille (taas) siinä maaliskuussa, ainakin maksusuunnitelmani mukaisesti, niin tämä on se aiottu tapa käyttää myös Visaa. TAI jos sitä luoton puolta nyt jostain syystä tarvitsee, niin sitten selkeä maksusuunnitelma. Esim tonnin lennot visalle ja niitä sitten maksetaan seuraavat 4 kuukautta tasaerin tms. Ehkä huono esimerkki, koska lomaan ei käytetä enää visaa, lomarahat pitää olla etukäteen säästössä.
Ja itse asiassa, tuli vastustamaton halu vähän testailla henkisiä limiittejä. Eli ajattelin olla käyttämättä luottokorttien luotto-ominaisuutta huhtikuussa. Sen jo kirjasinkin buduun ja nyt kun sen tänne laitoin, niin sittenhän se tapahtuu. Eli tipaton huhtikuu tulossa (ja pari kuukautta aikaa henkisesti valmistautua). Ja se olisikin oman muistini mukaan sitten ensimmäinen sen jälkeen, kun olen luottokortin hommannut. Eli noin 20 vuoteen. Että sori pankki ja muut palveluntuottajat, tämä entinen kultapossuasiakas siirtyy takaisin perustasolle.
Suurin syy on ehkä se, että tällä Amex-puljulla lasku luodaan automaattisesti koko laskutuskauden kertyneelle summalle ja näen sovelluksesta kulutukseni, laskukertymäni, eräpäiväni yms. Nyt jostain syystä Visan puolella minulla on minimilaskutus jokin 80 €/kk eikä siellä puolella ole saatavilla Pivoa kummempaa sovellusta, koska kortti on pankin kytkykortti eli ilmainen (ja syksystä en tiedä, koska tuo amexin vuosimaksu on sen verran suolainen, että en sitä jatka). Pivokin on ihan jees, mutta Amexin sovellus on parempi kulutuksen seurantaan.
Koska tiedän hövelin itseni eikä tavoitteena ole luottokorttivankeus, niin olen Amexia käyttänyt suoraan siten, että käytön jälkeen olen heti kotiin päästyäni maksanut käyttämäni summan pois tililtä enkä siis käytännössä käyttänyt sitä luoton puolta perinteisessä mielessä. Luottokortti on kuitenkin pakko olla olemassa, joten tämä tapa on se ainoa tapa minulle käyttää korttia. Kiva testailla, paljonko pisteitä ehdin kerätä tässä ilmaisen kokeiluvuoden aikana, niitä sen kummemmin kuitenkaan tavoittelematta.
Kunhan saan sen Visan nollille (taas) siinä maaliskuussa, ainakin maksusuunnitelmani mukaisesti, niin tämä on se aiottu tapa käyttää myös Visaa. TAI jos sitä luoton puolta nyt jostain syystä tarvitsee, niin sitten selkeä maksusuunnitelma. Esim tonnin lennot visalle ja niitä sitten maksetaan seuraavat 4 kuukautta tasaerin tms. Ehkä huono esimerkki, koska lomaan ei käytetä enää visaa, lomarahat pitää olla etukäteen säästössä.
Ja itse asiassa, tuli vastustamaton halu vähän testailla henkisiä limiittejä. Eli ajattelin olla käyttämättä luottokorttien luotto-ominaisuutta huhtikuussa. Sen jo kirjasinkin buduun ja nyt kun sen tänne laitoin, niin sittenhän se tapahtuu. Eli tipaton huhtikuu tulossa (ja pari kuukautta aikaa henkisesti valmistautua). Ja se olisikin oman muistini mukaan sitten ensimmäinen sen jälkeen, kun olen luottokortin hommannut. Eli noin 20 vuoteen. Että sori pankki ja muut palveluntuottajat, tämä entinen kultapossuasiakas siirtyy takaisin perustasolle.
torstai 3. tammikuuta 2019
Tarkan markan mimmi päivällisellä kavereiden kanssa
Tammikuu on täällä ja koen, että olen vahvistunut uskossani eli talousasenteessani. Ehkä olen jo muuttunut kitupiikiksi, en tiedä. Ennen joulua kävin päivällisellä muutaman kaverin kanssa ja näin siinä sitten kävi.
Alustuksena kaikille teini-ikäisille lukijoille tiedoksi, että tässä ruuhkavuosi-iässä niitä vähän etäisempiä kavereita/entisiä, kivoja työkavereita yms tuttavia nähdään hätäseen noin kerran puolessa vuodessa, tai jopa harvemmin. Joskus keksitään jotain muutakin, mutta aika usein käydään päivällisellä jossain kivassa paikassa. On kiva rupatella hyvän ruoan ja juoman ääressä rauhassa. Juttu jatkuu siitä, mihin se viime kerralla jäi, oli aikaa kulunut sitten miten paljon tahansa. Parasta on se, että joku muu on tehnyt sen ruoan eikä kukaan roiku lahkeessa tai pyydä pyyhkimään pyllyä kesken ruokailun (riippuu toki omista mieltymyksistä ja paikkavalinnoista) ja juoma virtaa ja irrottaa kielenkannakkeet.
Nyt jostain syystä tänne härmän periferiaan on pesiytymässä kumma "kansainvälinen" tapa, minkä mukaan lasku jaetaan tasan pöytäseurueen kesken, söit sitten pelkän salaatinlehden vedellä tai 5:den ruokalajin illallisen maisteluviineineen. Stop sanoo Tuhluri. Ja sanoi myös pöydässä. Pöydän kansainvälisimmillä härmäläisillä meni toki martiinin oliivi väärään kurkkuun. Tai ehkä se oli sitä, että aikaisemmin en ole näissä karkeloissa juuri himmaillut. Pidin kuitenkin pääni. Siinä vaiheessa, kun laskun tilannut mestari ilmoitti suurielkeisesti, että kaikille varmaan käy jako kuten ennenkin, eli tasan, niin kävimme varsin mielenkiintoisen, mutta lyhyen keskustelun, jonka voitin. Kinda. Ainakin lompakon mukaan. Sosiaalisesti tilanne oli tietenkin kiusallinen (eikä välttämättä toistettavissa sydänystävien kesken). Mutta olen varma, että osallistujissa on muitakin, jotka haluavat maksaa vain omansa.
Jos kuitenkin miettii toiseen kertaan tätä kansainvälistä tapaa, niin saattaa löytää onttouksia. Mielestäni tämä laskun jakaminen tasan todellisuudesta huolimatta on ajatuksena lähinnä helpottaa tarjoilijan työtä ruuhkaisessa Etelä-Eurooppalaisessa tapas-paikassa (jossa per ruokailija lasku on noin 15-20 € nykyrahassa). Suomessa ei ole samanlaista ruokakulttuuria, eikä myöskään samanlaista ruuhkaa ja pitkän kaavan ruokailu mukavassa ravintolassa maksaa vähintään viisinkertaisesti. Lisäksi, tarjoilija on ruokailijan apuna, ei toisinpäin. Jos kaikki ruokailijat ovat suomalaisia, niin sitä suuremmalla syyllä jokainen voi maksaa ihan sen minkä tilasikin. On typerää itsensä korottamista muiden yläpuolelle, jos tässä kohden alkaa ylenkatsoa kaveriaan junttimaisuudesta. Ja jos nyt oikein välttämättä haluaa, että maksu on ravintolan suuntaan helppo, niin voi maksaa koko seurueen laskun, ja sen jälkeen jokainen voi osuutensa siirtää mobile paylla tai vastaavalla syöpöttelyt ja juopottelut. Lahjoitan säännöllisesti hyväntekeväisyyteen, mutta hyvin toimeen tulevien kanssa-ruokailijoiden ruokia minun ei tarvitse maksaa. Eli pitäkää lompakoistanne kiinni!
Toinen kysymys on, että pitääkö näissä sitten käydä, jos pitää penniä venyttää jo heti eteisessä. Olen katsonut, että tietyn ryhmän kokoontumiset ovat ammatillisesti tärkeitä ja tämä on ikään kuin investointi itseen ja tilaisuus verkottoitua. Ja nykyään tosiaan tilaan sen salaatin, veden ja ehkä yhden drinkin ja ravintolakulut vuodessa ovat nykyään erittäin maltilliset (vs. muutama vuosi sitten, kun ravintolakulut olivat top 5:sessa!).
Alustuksena kaikille teini-ikäisille lukijoille tiedoksi, että tässä ruuhkavuosi-iässä niitä vähän etäisempiä kavereita/entisiä, kivoja työkavereita yms tuttavia nähdään hätäseen noin kerran puolessa vuodessa, tai jopa harvemmin. Joskus keksitään jotain muutakin, mutta aika usein käydään päivällisellä jossain kivassa paikassa. On kiva rupatella hyvän ruoan ja juoman ääressä rauhassa. Juttu jatkuu siitä, mihin se viime kerralla jäi, oli aikaa kulunut sitten miten paljon tahansa. Parasta on se, että joku muu on tehnyt sen ruoan eikä kukaan roiku lahkeessa tai pyydä pyyhkimään pyllyä kesken ruokailun (riippuu toki omista mieltymyksistä ja paikkavalinnoista) ja juoma virtaa ja irrottaa kielenkannakkeet.
Nyt jostain syystä tänne härmän periferiaan on pesiytymässä kumma "kansainvälinen" tapa, minkä mukaan lasku jaetaan tasan pöytäseurueen kesken, söit sitten pelkän salaatinlehden vedellä tai 5:den ruokalajin illallisen maisteluviineineen. Stop sanoo Tuhluri. Ja sanoi myös pöydässä. Pöydän kansainvälisimmillä härmäläisillä meni toki martiinin oliivi väärään kurkkuun. Tai ehkä se oli sitä, että aikaisemmin en ole näissä karkeloissa juuri himmaillut. Pidin kuitenkin pääni. Siinä vaiheessa, kun laskun tilannut mestari ilmoitti suurielkeisesti, että kaikille varmaan käy jako kuten ennenkin, eli tasan, niin kävimme varsin mielenkiintoisen, mutta lyhyen keskustelun, jonka voitin. Kinda. Ainakin lompakon mukaan. Sosiaalisesti tilanne oli tietenkin kiusallinen (eikä välttämättä toistettavissa sydänystävien kesken). Mutta olen varma, että osallistujissa on muitakin, jotka haluavat maksaa vain omansa.
Jos kuitenkin miettii toiseen kertaan tätä kansainvälistä tapaa, niin saattaa löytää onttouksia. Mielestäni tämä laskun jakaminen tasan todellisuudesta huolimatta on ajatuksena lähinnä helpottaa tarjoilijan työtä ruuhkaisessa Etelä-Eurooppalaisessa tapas-paikassa (jossa per ruokailija lasku on noin 15-20 € nykyrahassa). Suomessa ei ole samanlaista ruokakulttuuria, eikä myöskään samanlaista ruuhkaa ja pitkän kaavan ruokailu mukavassa ravintolassa maksaa vähintään viisinkertaisesti. Lisäksi, tarjoilija on ruokailijan apuna, ei toisinpäin. Jos kaikki ruokailijat ovat suomalaisia, niin sitä suuremmalla syyllä jokainen voi maksaa ihan sen minkä tilasikin. On typerää itsensä korottamista muiden yläpuolelle, jos tässä kohden alkaa ylenkatsoa kaveriaan junttimaisuudesta. Ja jos nyt oikein välttämättä haluaa, että maksu on ravintolan suuntaan helppo, niin voi maksaa koko seurueen laskun, ja sen jälkeen jokainen voi osuutensa siirtää mobile paylla tai vastaavalla syöpöttelyt ja juopottelut. Lahjoitan säännöllisesti hyväntekeväisyyteen, mutta hyvin toimeen tulevien kanssa-ruokailijoiden ruokia minun ei tarvitse maksaa. Eli pitäkää lompakoistanne kiinni!
Toinen kysymys on, että pitääkö näissä sitten käydä, jos pitää penniä venyttää jo heti eteisessä. Olen katsonut, että tietyn ryhmän kokoontumiset ovat ammatillisesti tärkeitä ja tämä on ikään kuin investointi itseen ja tilaisuus verkottoitua. Ja nykyään tosiaan tilaan sen salaatin, veden ja ehkä yhden drinkin ja ravintolakulut vuodessa ovat nykyään erittäin maltilliset (vs. muutama vuosi sitten, kun ravintolakulut olivat top 5:sessa!).
maanantai 17. joulukuuta 2018
Vuoden viimeinen postaus
Näin kääntyy tämäkin vuosi jälleen kohti loppuaan ja on aika arvioida kehitystä ja edistystä sekä valmistautua tulevaan.
Olen ylittänyt tänä vuonna tuloni "vain" neljänä kuukautena. Nuo kolme muuta ylitystä olivat vähän rankempia, mutta tämän kuun ylitys on ollut 50 senttiä! Mutta yli mikä yli ei voi mitään. (Vaikka tekisi mieli käydä kaivelemassa veitsellä säästöpossua, tai palauttamassa pulloja, jotta saan rivit kauniisti järjestettyä).
Viime vuonna ylitin tilini 8:na kuukautena, joten olen onnistunut puolittamaan nämä ylityskuukaudet. Jos pureutuu hieman syvemmälle, huomaa, että ylityksiin on ollut syitä, esim olemme tilanneet pienen rakennelman tontille, jonka budjetti luonnollisesti ylittyi 200 %:lla. Nyt se on tehty ja alta pois. Olen ylpeä siitä, että en joutunut hirveästi rokottamaan säästötiliä, vaan sain rahoituksen järjestymään muilla keinoin. Yksi hyvä pieni puskuri tai ehkä paremminkin joustovara on ollut ylimääräinen asuntolainan lyhennys. Tällä hetkellä asuntolainan kuukausierä on aika pieni suhteessa tuloihin, joten olemme siipan kanssa sopineet, että maksamme sen tuplana nyt kun korot ovat alhaalla eikä kulut päätä huimaa. Tämän kuukauden ylimääräisen rakennuskulun siis katoin veronpalautuksilla ja siirtämällä tämän ylimääräisen lyhennyksen rakennelmaan, joka nyt vihdoin on valmis. Positiivisella puolella ja uskomatonta kyllä olen sittenkin päässyt asettamiini säästötavoitteisiin. Tuossa puolessa välissä vuotta näytti aika synkeältä, mutta jotenkin olen pystynyt kirimään loppuvuonna. Eli kokonaisuudessaan voi olla tyytyväinen ja edistystä on tapahtunut?
Ensi vuotta ajatellen kävin hienosäätämässä budjettia entistä yksityiskohtaisemmaksi eli lisäilin exceliin rivejä ja selityksiä. Päätin myös, että kulupuolen Excel pyörii jatkossa viikoittain. Hesarissa oli taannoin esittelyssä typykkä, joka teki kuluseurannan kalenteriinsa päivittäin. Tämä ajatus jotenkin alkoi kiehtoa, ja jo pyörittelin samankaltaista ajatusta, mutta toisaalta siirryin pelkkään sähköiseen kalenteriin jo yli 10 vuotta sitten. En ole siihen halunnut ottaa tällaista lisuketta enkä jaksa kanniskella ylimääräistä kalenteria laukussani eli tämä ajatus vielä hakee paikkaansa.
Näillä sanoin ponnistamme kohti uusia pettymyksiä! Oikeasti uskon, että ensi vuodesta tulee jälleen hallitumpi ja hillitympi kuin näistä aiemmista. Toivotan menestyksekästä uutta vuotta itselleni ja lukijoille!
via GIPHY
Olen ylittänyt tänä vuonna tuloni "vain" neljänä kuukautena. Nuo kolme muuta ylitystä olivat vähän rankempia, mutta tämän kuun ylitys on ollut 50 senttiä! Mutta yli mikä yli ei voi mitään. (Vaikka tekisi mieli käydä kaivelemassa veitsellä säästöpossua, tai palauttamassa pulloja, jotta saan rivit kauniisti järjestettyä).
Viime vuonna ylitin tilini 8:na kuukautena, joten olen onnistunut puolittamaan nämä ylityskuukaudet. Jos pureutuu hieman syvemmälle, huomaa, että ylityksiin on ollut syitä, esim olemme tilanneet pienen rakennelman tontille, jonka budjetti luonnollisesti ylittyi 200 %:lla. Nyt se on tehty ja alta pois. Olen ylpeä siitä, että en joutunut hirveästi rokottamaan säästötiliä, vaan sain rahoituksen järjestymään muilla keinoin. Yksi hyvä pieni puskuri tai ehkä paremminkin joustovara on ollut ylimääräinen asuntolainan lyhennys. Tällä hetkellä asuntolainan kuukausierä on aika pieni suhteessa tuloihin, joten olemme siipan kanssa sopineet, että maksamme sen tuplana nyt kun korot ovat alhaalla eikä kulut päätä huimaa. Tämän kuukauden ylimääräisen rakennuskulun siis katoin veronpalautuksilla ja siirtämällä tämän ylimääräisen lyhennyksen rakennelmaan, joka nyt vihdoin on valmis. Positiivisella puolella ja uskomatonta kyllä olen sittenkin päässyt asettamiini säästötavoitteisiin. Tuossa puolessa välissä vuotta näytti aika synkeältä, mutta jotenkin olen pystynyt kirimään loppuvuonna. Eli kokonaisuudessaan voi olla tyytyväinen ja edistystä on tapahtunut?
Ensi vuotta ajatellen kävin hienosäätämässä budjettia entistä yksityiskohtaisemmaksi eli lisäilin exceliin rivejä ja selityksiä. Päätin myös, että kulupuolen Excel pyörii jatkossa viikoittain. Hesarissa oli taannoin esittelyssä typykkä, joka teki kuluseurannan kalenteriinsa päivittäin. Tämä ajatus jotenkin alkoi kiehtoa, ja jo pyörittelin samankaltaista ajatusta, mutta toisaalta siirryin pelkkään sähköiseen kalenteriin jo yli 10 vuotta sitten. En ole siihen halunnut ottaa tällaista lisuketta enkä jaksa kanniskella ylimääräistä kalenteria laukussani eli tämä ajatus vielä hakee paikkaansa.
Näillä sanoin ponnistamme kohti uusia pettymyksiä! Oikeasti uskon, että ensi vuodesta tulee jälleen hallitumpi ja hillitympi kuin näistä aiemmista. Toivotan menestyksekästä uutta vuotta itselleni ja lukijoille!
via GIPHY
keskiviikko 5. joulukuuta 2018
Kaiken maailman varallisuusvalmentajat
Kiirettä pitänyt Tuhlaajarinsessalla, mutta ei niinkään tuhlauksen saralla, mutta jatketaan vain aiheesta.
Lyhyttäkin lyhyemmällä matematiikalla voi laskea, että kuukaudessa on saatava säästöön hieman päälle 900 €. Vaikka sinänsä en ole varallisuusvalmentajia vastaan, kukin hankkii elantonsa ja hienoahan se on, jos samalla voi auttaa toisia tai muuttaa jonkun elämää, niin silti tämä mainos tuntui hokkuspokkukselta eli liian hyvältä ollakseen totta. Ehkäpä Tuhlurikin olisi varallisuusvalmentajan tarpeessa, ja siksipä lähdin tämän mainoksen myötä pureutumaan asiaan tarkemmin.
Oletetaan, että tämä korkeakoulutettu on esimerkiksi ekonomi. Heidän alkupalkkansa googelin mukaan on 3 200 €/kk. Oikeastaan sama, onko dippainssi vai ekonomi. Kaikki muut hihhulit saavat näiden kategorioiden alkupalkkaa vähemmän. Oletetaan lisäksi, että valmennettava asuu pk-seudulla, jossa asumiskulut ovat aika suolaiset. Tiedämme, että lapsia valmennettavalla ei ole (ja jo pelkästään sen takia säästäminen superpaljon helpompaa).
Vuosipalkka on siis 40 000 € ja veroprosentti 29,5 %. Oletetaan lisäksi, että valmennettava ei kuulu kirkkoon, joten käteen jäävä osuus on noin 2 150 €/kk. Järkevänä tyttönä hän omistaa asuntonsa jostain muualta kuin keskustasta, ja lainaa on noin 100 000 € (ja tällä summalla ei keskustasta saa mitään), laitetaan laina-aika riittävän pitkäksi ja vaikkapa lyhennys huokea 750 €/kk. Harrastuksiin kuuluu juokseminen ja youtuben avulla joogailu sekä kavereiden luona kahvittelu, koska ne ovat ilmaisia. Ja sitten elämän luksuksena matkustelu 5 x vuodessa, johon pitää säästää. Helsingin kaupungin tietokeskuksen mukaan yksinasuvien kulutus muutama vuosi takaperin jakaantui suuruusjärjestyksessä: asuminen ja energia (31 % menoista), liikenne (15 % menoista), elintarvikkeet (11 % menoista) ja muut palvelut/tavarat/kulutus (11 % menoista). Valmennettavan on kuitenkin syötävä, joten pidämme elintarvikkeet 11 %:ssa (käteen jäävästä osuudesta eli 230 € kuukaudessa eli 60 € viikossa eli 8 € päivässä). Näillä laskuilla valmennettava syö eväitä, eikä ikinä syö ravintolassa tai käy työmaaruokailussa. Oletettavasti ekonomin tai tippalinssin on pukeuduttava työpaikalleen, joten opiskelijahaalarin on viimeistään ensimmäisenä työpäivänä vaihduttava kauluspaitaan, suoriin housuihin, pukuun, ja kunnon kenkiin. Ja vaikka nämä hankkisi kirpputorilta, niin vaatteisiin pitää kuitenkin budjetoida ensimmäisenä työvuotena jonkin verran. Naisihmisenä hiuksia on pestävä ja leikattava ainakin joskus, ja yleensä monet myös meikkaavat edes vähän, joten näihin on myös budjetoitava jotain, joten pidämme tuon 11 % muissa palveluissa ja tavaroissa. Esimerkki-Eevamme hyödyntää työmatkat kuntoilemalla eli polkemalla lähiöasunnostaan työpaikalleen polkupyörällä kesät talvet, joten liikennekulut ovat minimissään. Hän ei ikinä sairastu, koska viettää niin paljon aikaa ulkona pyöräilemässä töihin tai kauppaan tai kavereille tai juoksemassa lenkkipolulla tai joogaamassa, joten lääkäri- tai apteekkikuluja ei ole. Työpäivän aikana luetaan töihin tuleva Hesari ja jokin ammattiläpyskä, kotona luetaan vain ilmaisjakeluita ja kirjastosta lainattuja kirjoja. Lopun valveillaoloajan hän keittelee ja kokkailee eväitä ja makaronilaatikkoa ja erilaisia kaaliruokia tuleville päiville.
Näillä spekseillä laskelma näyttää seuraavalta:
Hmm....näyttääkö realistiselta? Elääkö joku näin (varmasti ekstrimistejä löytyy, mutta noin niin kuin joku keskivertotallaajista)? Vaatteista varmasti voi nipistää vähän enemmän, ja siirtää siitä esim matkabuduun tai käteen jäävään osuuteen, mutta oletettavasti jotain kulutusta tulee ruoan ulkopuolella kuukauden aikana, esim nettiyhteys. Tai sitten on jätetty jokin oleellinen kertomatta, esim että valmennettava on perinyt vaikka sijoitusasunnon, josta käteen tulevaa tuloa vaikkapa 500 €/kk. Tai että asuukin vanhempien omistamassa yksiössä tai kotipihan autotallissa.
Onhan Tallinna ja Tukholmakin ulkomailla, joten ehkä tuo 24 €/kk riittää siihen? Ja sitten sielläkin omat ruisleivät ja piimät mukana? Ja ehkä yhden all-inclusive-viikon jossain turistihelvetissä äkkilähdöllä saa, jos laittaa koko vuonna säästetyn 288 € kerralla sileäksi.
Tämän pohjalta en ostaisi valmennusta, koska mielestäni harhaanjohtavaa.
Eilen sattui silmään yhden varallisuusvalmentajan mainos, jossa valmennettava oli lähettänyt valmentajalleen kiitosviestin kuluneesta vuodesta. Viestissä luki kutakuinkin seuraavasti: "kun aloitimme alkuvuodesta säästötililläni oli 0 €. Kiitos matkasta, nyt tilillä on 11 000 € ja olen kuitenkin tehnyt vuoden aikana 5 ulkomaanmatkaa". Ymmärrettävästi mainosteksti kirvoitti kommentteja ja lisäkysymyksiä. Sen verran selvisi, että valmennettava oli yksin asuva naispuolinen korkeakoulutettu, joka on ensimmäisessä työpaikassaan suoraan valmistumisen jälkeen.
Lyhyttäkin lyhyemmällä matematiikalla voi laskea, että kuukaudessa on saatava säästöön hieman päälle 900 €. Vaikka sinänsä en ole varallisuusvalmentajia vastaan, kukin hankkii elantonsa ja hienoahan se on, jos samalla voi auttaa toisia tai muuttaa jonkun elämää, niin silti tämä mainos tuntui hokkuspokkukselta eli liian hyvältä ollakseen totta. Ehkäpä Tuhlurikin olisi varallisuusvalmentajan tarpeessa, ja siksipä lähdin tämän mainoksen myötä pureutumaan asiaan tarkemmin.
Oletetaan, että tämä korkeakoulutettu on esimerkiksi ekonomi. Heidän alkupalkkansa googelin mukaan on 3 200 €/kk. Oikeastaan sama, onko dippainssi vai ekonomi. Kaikki muut hihhulit saavat näiden kategorioiden alkupalkkaa vähemmän. Oletetaan lisäksi, että valmennettava asuu pk-seudulla, jossa asumiskulut ovat aika suolaiset. Tiedämme, että lapsia valmennettavalla ei ole (ja jo pelkästään sen takia säästäminen superpaljon helpompaa).
Vuosipalkka on siis 40 000 € ja veroprosentti 29,5 %. Oletetaan lisäksi, että valmennettava ei kuulu kirkkoon, joten käteen jäävä osuus on noin 2 150 €/kk. Järkevänä tyttönä hän omistaa asuntonsa jostain muualta kuin keskustasta, ja lainaa on noin 100 000 € (ja tällä summalla ei keskustasta saa mitään), laitetaan laina-aika riittävän pitkäksi ja vaikkapa lyhennys huokea 750 €/kk. Harrastuksiin kuuluu juokseminen ja youtuben avulla joogailu sekä kavereiden luona kahvittelu, koska ne ovat ilmaisia. Ja sitten elämän luksuksena matkustelu 5 x vuodessa, johon pitää säästää. Helsingin kaupungin tietokeskuksen mukaan yksinasuvien kulutus muutama vuosi takaperin jakaantui suuruusjärjestyksessä: asuminen ja energia (31 % menoista), liikenne (15 % menoista), elintarvikkeet (11 % menoista) ja muut palvelut/tavarat/kulutus (11 % menoista). Valmennettavan on kuitenkin syötävä, joten pidämme elintarvikkeet 11 %:ssa (käteen jäävästä osuudesta eli 230 € kuukaudessa eli 60 € viikossa eli 8 € päivässä). Näillä laskuilla valmennettava syö eväitä, eikä ikinä syö ravintolassa tai käy työmaaruokailussa. Oletettavasti ekonomin tai tippalinssin on pukeuduttava työpaikalleen, joten opiskelijahaalarin on viimeistään ensimmäisenä työpäivänä vaihduttava kauluspaitaan, suoriin housuihin, pukuun, ja kunnon kenkiin. Ja vaikka nämä hankkisi kirpputorilta, niin vaatteisiin pitää kuitenkin budjetoida ensimmäisenä työvuotena jonkin verran. Naisihmisenä hiuksia on pestävä ja leikattava ainakin joskus, ja yleensä monet myös meikkaavat edes vähän, joten näihin on myös budjetoitava jotain, joten pidämme tuon 11 % muissa palveluissa ja tavaroissa. Esimerkki-Eevamme hyödyntää työmatkat kuntoilemalla eli polkemalla lähiöasunnostaan työpaikalleen polkupyörällä kesät talvet, joten liikennekulut ovat minimissään. Hän ei ikinä sairastu, koska viettää niin paljon aikaa ulkona pyöräilemässä töihin tai kauppaan tai kavereille tai juoksemassa lenkkipolulla tai joogaamassa, joten lääkäri- tai apteekkikuluja ei ole. Työpäivän aikana luetaan töihin tuleva Hesari ja jokin ammattiläpyskä, kotona luetaan vain ilmaisjakeluita ja kirjastosta lainattuja kirjoja. Lopun valveillaoloajan hän keittelee ja kokkailee eväitä ja makaronilaatikkoa ja erilaisia kaaliruokia tuleville päiville.
Näillä spekseillä laskelma näyttää seuraavalta:
| Tulot netto |
2 150 €
|
| Asuntolainan lyhennys |
750 €
|
| Ruokakulut |
230 €
|
| Vaatteet, ulkonäkö, muut pienet erät 11 % |
230 € |
| Säästötilille |
916 €
|
| 5 krt ulkomaille vuodessa säästö |
24 €
|
Jää käteen kuukaudessa |
0 € |
Hmm....näyttääkö realistiselta? Elääkö joku näin (varmasti ekstrimistejä löytyy, mutta noin niin kuin joku keskivertotallaajista)? Vaatteista varmasti voi nipistää vähän enemmän, ja siirtää siitä esim matkabuduun tai käteen jäävään osuuteen, mutta oletettavasti jotain kulutusta tulee ruoan ulkopuolella kuukauden aikana, esim nettiyhteys. Tai sitten on jätetty jokin oleellinen kertomatta, esim että valmennettava on perinyt vaikka sijoitusasunnon, josta käteen tulevaa tuloa vaikkapa 500 €/kk. Tai että asuukin vanhempien omistamassa yksiössä tai kotipihan autotallissa.
Onhan Tallinna ja Tukholmakin ulkomailla, joten ehkä tuo 24 €/kk riittää siihen? Ja sitten sielläkin omat ruisleivät ja piimät mukana? Ja ehkä yhden all-inclusive-viikon jossain turistihelvetissä äkkilähdöllä saa, jos laittaa koko vuonna säästetyn 288 € kerralla sileäksi.
Tämän pohjalta en ostaisi valmennusta, koska mielestäni harhaanjohtavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)